”Minulla on ollut monta joulua, joiden olisin toivonut olevan erilaisia”, piispa emerita Irja Askola sanoo.
Eläkeläispiispa Irja Askola: ”Jos jouluna itkettää, ei haittaa”
Irja Askola valmistautuu jouluun ikäihmisten palvelutalossa. Hän on viettänyt sitä myös synnytyslaitoksella, äitinsä kuolinvuoteen vieressä, vankilassa ja omassa rauhassaan. ”Jos ihminen haluaa olla jouluna yksin, muiden ei pitäisi ahdistua hänen puolestaan.”
Ikääntyneiden palvelutalon 25-neliöiseen huoneeseen ja pieneen kellarikomeroon mahtuu vain olennaisin, kuten kenkälaatikollinen jouluenkeleitä.
Piispa emerita Irja Askola on korvannut led-kyntteliköllä aidot kynttilät, koska ne on kielletty paloturvallisuussyistä. Huoneessa olevaa induktioliettä ei voi käyttää samasta syystä.
Askola on viettänyt uudessa kodissaan jo yhden joulun. Kun hän viime vuonna kuuli, että palvelutalon joulu on pääosin keittiön vastuulla, hän järjesti halukkaille hartaushetken. Päiväkahvilla luettiin jouluevankeliumi ja laulettiin Enkeli taivaan. Hän suunnittelee samantyyppistä tilaisuutta myös tulevaksi jouluksi.
Piispa on piispa eläkkeelläkin. Asuinkumppanien kanssa tulee käytyä myös sielunhoidollisia keskusteluja.
– Koen olevani usein tarpeellinen. Se tekee täällä asumisesta merkityksellistä.
Askola nojaa poskensa käteen ja ajattelee ajatuksensa rauhassa loppuun asti. Aikaa riittää.
Joskus asuintoverit juttelevat Askolan kanssa kuolemanpelosta. Ruumisauton vierailut talossa nostavat monen tunteet pintaan. Jouluakin käsitellään.
Askola kertoo, että jonkun asukkaan lapsi saattaa piipahtaa palvelutalossa kiireisesti matkalla lentokentälle ja tuoda konvehtirasian. Toinen ikäihminen ei pysty osallistumaan lapsensa jouluun, koska ei pääse rollaattorinsa kanssa tämän kerrostaloasuntoon. Kolmas haetaan mukaan lapsiperheen joulunviettoon, mutta hän väsähtää hälinässä kesken ilonpidon.
– Monen ikääntyneen joulunvietto on kaikessa raadollisuudessaan jotain tällaista.
Joulu tulee aina monikossa
pitäisi olla joku, jolle sen valmistaa
ja jonka kanssa pitkät pyhät viettää,
tai sitten on monikkoa ruuhkaksi asti
ehtiä ja yrittää riittää kaikille
Runokatkelmat ovat Irja Askolan kirjasta Tie vie, pyhä kantaa – rukousta ja runoa kirkkovuoden mittaan (Kirjapaja 2010).
Isän kuolema ja köyhyys varjostivat lapsuuden jouluja
Tyttövauva syntyi poliisi-isän ja verotoimistossa työskentelevän äidin esikoiseksi Lappeenrannassa 18. joulukuuta vuonna 1952. Pienokainen vietti ensimmäisen joulunsa synnytyslaitoksella ja sai kasteessa nimekseen Irja. Tyttö oli vain kahdeksan vanha, kun hänen isänsä kuoli sydänkohtaukseen. Menetys jätti jälkeensä surun, minkä lisäksi Irjan, hänen äitinsä ja pikkusiskonsa taloudellinen tilanne huononi.
Koska Irjan syntymäpäivä oli juuri ennen joulua, ja rahasta teki tiukkaa, hän sai toisinaan vain yhden paketin. Se oli yhdistetty joulu- ja syntymäpäivälahja.
– Lapsena tuntui, että se oli epistä.
Lapsuuden jouluihin sisältyi paljon vaatimuksia, jotka menivät toisinaan lapsen tarpeiden yli. Aattona Irjan oli käveltävä pitkä matka hautausmaalle keskellä pimeyttä ja pakkasta sytyttämään kynttilät isän ja muiden sukulaisten haudoille. Vasta sitten oli lahjan vuoro.
Askolan ollessa 34-vuotias hänen äitinsä kuoli. Äiti sai aivoinfarktin ja menehtyi 12 päivää myöhemmin joulupäivänä. Sinä vuonna Askola katseli muiden joulunviettoa valaistujen ikkunoiden takaa ulkoa kadulta.
Äidin kuolema palaa joka joulu mieleen, mutta ei enää ”tuskan tsunamina” kuten nuorempana.
– Minulla on ollut monta joulua, joiden olisin toivonut olevan erilaisia.
Irja Askola täyttää joulun alla 72 vuotta. Hän on elänyt 20 vuotta pidempään kuin isänsä ja 2 vuotta kauemmin kuin äitinsä.
Askola ojentaa muistilapun. Hän on kirjoittanut siihen koukeroisella kaunolla: ”Joulu ei ole suoritus, se on mahdollisuus sallia ja hyväksyä itselleen sellainen joulu, joka on tänä vuonna mahdollinen.” Hän katsoo kiinteästi silmiin ja puhuu pitkään siitä, kuinka kaikki tunteet ovat sallittuja joulunakin.
– Meille ei syntynyt jouluna piiskuria vaan vapahtaja. Itseltään voi kysyä, mistä tarvitsisin tänä jouluna vapautusta. Tarvitsenko sitä kipeistä muistoista, joihin on helppo jumiutua, tai peloista ja pettymyksistä? Miten voisin löytää joulun, jonka keskiössä on vapahtaja?
– Jos jouluna itkettää, ei haittaa, vaikka kyyneliin kuluisi koko nenäliinapaketti. Tunne menee kyllä ohi.
– Jos tuntee vihaa, on hyvä muistaa, että Jumala kyllä kestää sen. Hän kestää itse asiassa paljon paremmin kuin moni ihminen ympärillämme.
Olethan sielläkin, Jumala,
missä suomalainen
vihaa joulua
kun juuri nyt ei jaksaisi
nähdä yhtään tonttulakkia
ja joululaulutkin inhottavat
Pääsköön vangit vankiloistaan, vanki lauloi
Piispakauden vuosina 2010–2017 Irja Askolan joulunaika oli tiukasti aikataulutettu. Mieleenpainuvimpia joulumenoja olivat vierailut vankiloissa. Hän muistelee romanimiestä, jonka tapasi vankilassa useampana vuonna.
– Mies halusi aina laulaa sen joululaulun, jossa sanotaan, että pääsköön vangit vankiloistaan.
Sillä välin, kun Askola kiersi tapahtumia, ystävä täytti hänen Kruununhaan kotinsa jääkaapin. Hän toi piispan lempiherkkuja, graavilohta ja saaristolaisleipää. Töiden jälkeen Askolasta tuntui ihanalta viettää Jeesuksen syntymäjuhlaa omassa rauhassaan.
– Jos ihminen haluaa olla jouluna yksin, muiden ei pitäisi ahdistua hänen puolestaan.
Siunaathan,
että jaksaisi tämänvuotisen joulun –
jos siihen eivät mahdu koristeltu kuusi,
kotitekoiset ruuat ja koko suku,
mahtuisi edes itse
sellaisena kuin nyt on
Eläkkeelle jääminen herätti paljon tunteita
Eläkkeelle jääminen merkitsi Irja Askolalle sitä, että omaa aikaa oli äkkiä rajattomasti. Silloin hän huomasi, kuinka uupunut oli työstään Suomen ensimmäisenä naispuolisena piispana. Samaan aikaan hän kaipasi merkityksellisyyttä, jota työ oli elämään tuonut.
– Saatoin istua sohvalla, tuijottaa ikkunasta ja ajatella, että nyt on kello yhdeksän keskiviikkoaamuna, eli johtoryhmä alkaa. Elin mielessäni pitkään työrytmissä.
Askola sanoo, että hänet pelasti vapaaehtoistyö päiväkotimummona. Hän touhusi lasten kanssa kerran viikossa neljän vuoden ajan.
– Kävin päiväkodissa syvempiä teologisia keskusteluja kuin olin käynyt piispana kollegoideni kanssa.
”On päiviä, joina hermostun omaan hitauteeni, eikä vanheneminen tunnu kivalta. Kävelykeppi on kaverini”, Irja Askola sanoo.
Palvelutaloon siirtyminen 70-vuotiaana oli alun perin Askolan omalääkärin idea. Tämä neuvoi, että elämänmuutos kannattaa tehdä ajoissa, jotta voi valita vanhuudenkotinsa itse ja ehtii tutustua uuteen ympäristöönsä toimintakykyisenä. Niinpä Askola lahjoitti ison osan vuokrakolmionsa tavaroista pois, monet rakkaat runokirjatkin, ja muutti palvelukotiin puolitoista vuotta sitten.
– Minua kutsutaan täällä kuopukseksi. Moni on yli 90-vuotias, eli voisi olla ikänsä puolesta äitini.
Askola arvostaa palvelutalossa arjen sujuvuutta. Siivous ja ruoka hoidetaan talon puolesta, ja hoitajat ovat tarvittaessa lähellä. Se tuo turvallisuudentunnetta. Hänen asumiskustannuksensa ovat suunnilleen samat kuin entisessä kodissa.
Seuraa löytyy aina. Uteliaimmat palvelutalon asukkaat koputtelivat aluksi Askolan huoneen oveen, kun halusivat nähdä, kuinka piispa oli sen kalustanut. Työntekijät puuttuivat asiaan, ja nykyään Askolan yksityistila pysyy yksityisenä.
Siunaathan,
kaikesta huolimatta,
jotta armahtaisimme itseämme ja toisiamme
Tuntemattomat tulevat juttelemaan kaupungilla
Pari kertaa viikossa Irja Askola näkee ystäviään vaikkapa taidenäyttelyssä tai kahvilassa. Hän nauttii lohileipänsä kanssa mielellään lasin valkoviiniä, jota ei ole hänen palvelutalossaan tarjolla. Askola aikoo tavata ystäviään joulunakin.
– Minun täytyy päästä välillä täältä pois.
Askola tunnetaan suvaitsevaisuuden ja tasa-arvon puolestapuhujana, joka on pyrkinyt parantamaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asemaa kirkossa. Kun piispa emerita kulkee keppinsä kanssa kaupungilla, moni tunnistaa hänet.
– Ensin kuuluu teinien hihitystä, ja sitten porukan rohkein sanoo, että mutsi olisi tosi iloinen, jos saisi meistä yhteisselfien. Se sopii minulle.
– Torimyyjä saattaa muistella jotain, mitä olen joskus sanonut. Jos joku tulee puhumaan oikein lämpimästi ja yllättäen, minua voi alkaa itkettää. En ollut ennen tämmöinen itkupilli, Askola sanoo.
Siunaathan,
jotta muistaisi sen likaisen tallin,
uupuneen Marian ja hämmentyneen Joosefin
ja enkelin, joka sanoi:
Älä pelkää
Älkää pelätkö
Irja Askola toivottaa illalla Jumalalle hyvää yötä
Suorittaminen on jäänyt pitkälti pois Irja Askolan elämästä, hengellisestäkin. Hän kertoo luopuneensa rukoilussa ”ylisanojen suoltamisesta”. Voi olla vaikka hiljaa.
– Voin sanoa Jumalalle illalla, että näin tämä päivä meni, niin kuin tiedät. Hyvää yötä. Aamulla virkeämpänä saatan rukoilla enemmän.
Askola rukoilee säännöllisesti läheisten ihmistensä puolesta. Vaihtuvia rukousaiheita ovat muiden raskaat elämäntilanteet.
– Laulan mielelläni virsiä ja koen, että ne rukoilevat puolestani. On innostavaa ajatella, että joku 1600-luvulla kirjoitettu virsiteksti puhuu suoraan minusta.
Myös Raamattu puhuttelee Askolaa aina vain. Joulukertomuksessa häntä koskettavat vaikean maailmantilanteen keskellä erityisesti enkelit, joita ”riittää ruuhkaksi asti”.
– Enkelien joululahja meille on tämä: Älä pelkää. Tästäkin selvitään.
Kuka?
Irja Askola on ensimmäinen Suomessa piispanvirkaa hoitanut nainen.
Mitä?
Askola viettää eläkepäiviään palvelutalossa Helsingissä. Hän täyttää 72 vuotta 18. joulukuuta.
Motto
”Anna itsellesi ja läheisillesi lupa olla keskeneräinen. Keskeneräiset ihmiset ovat kivempia kuin täydelliset.”
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
”Se oli kamalin joulu” – Lukijat kertovat kurjimmat joulumuistonsa, joissa isä paljastaa kaksoiselämänsä ja pukkikin on humalassa
Hyvä elämäPsykoterapeutti Eila-Kaarina Immonen neuvoo, miten ikäviin joulukokemuksiin ei jää jumiin. ”Pakeneminen on yksi itsesäätelykeino. Joskus se on parasta, mihin ihminen pystyy.”
