null Elämä on lyhyt mutta äärettömän arvokas, muistuttaa Hans Op de Beeckin näyttely

Hans Op de Beeck: Vanitas XL.

Hans Op de Beeck: Vanitas XL.

Elämä on lyhyt mutta äärettömän arvokas, muistuttaa Hans Op de Beeckin näyttely

Amos Rexin maanalaisessa maailmassa voi pysähtyä miettimään elämän hauraita hetkiä ja meitä jokaista odottavaa kuolemaa. 

Kun laskeutuu maan alle Amos ­Rexin näyttelytiloihin on kuin laskeutuisi tuonelaan, pimeään vainajien maahan, jossa edesmenneet hiljalleen haalistuvat olemattomiin. Belgialaisen taiteilijan Hans Op de Beeckin unenomaisessa näyttelyssä aika on pysähtynyt. Katsoja voi rauhassa mietiskellä katoavaisuuden ja kuoleman teemoja ja ehkä oivaltaa, kuinka korvaamattomia ovat nekin hetket, jolloin ei tapahdu mitään mieleenpainuvaa.

Tyttö hellevaatteissaan puhaltaa saippua­kuplaa keskittyneesti, silmät kiinni. Tällaisia pieniä, katoavia hetkiä lapsuuden kesistä lienee painunut jokaisella meistä jonnekin muistin reunamille. Yhtä hauraan kaunis on se sekunti, jonka perhonen levähtää pikkutytön sormella. Tai lapsen uni. Tai vanhan pariskunnan sanaton yhteenkuuluvuus.

Entä muistatko, kuinka kömpelöä ja epävarmaa oli ihastuminen joskus yläkouluikäisenä? Käsi kädessä jyrkänteen reunalla istuvat teinit – tyttöä katseleva poika ja jonnekin kaukaisuuteen tuijottava tyttö – herättävät melkein fyysisen muistikuvan menneisyydestä, johon ei onneksi voi enää palata.

Näyttelyn veistokset ovat äärimmäisen realistisesti toteutettuja, mutta niistä puuttuvat värit. Kaikki on tasaisen harmaata. Joissakin teoksissa myös mittasuhteet heittävät: ihmishahmot saattavat olla todellista pienempiä tai osittain syöty kakkupala jättiläismäinen.

Hans Op de Beeck: Tatiana (saippuakupla).

Hans Op de Beeck: Tatiana (saippuakupla).

Hans Op de Beeck itse totesi syyskuussa näyttelyn lehdistötilaisuudessa, että hän toivoo taiteensa tuovan ihmisille rauhaa ja lohtua. Hänen mukaansa voi olla puhdistava kokemus tajuta, ettei ole yksin eikä ainoa, jonka elämässä on ongelmia tai menetyksiä.

Pysähtymällä katsomaan saippuakuplien kaltaisia näennäisen merkityksettömiä asioita me taiteilijan mielestä oivallamme ehkä pienten asioiden arvon ja kauneuden: elämä on lyhyt mutta äärettömän arvokas.

Elämän lyhyyden ja kuolevaisuuden teema kulkee läpi näyttelyn. Unen ja kuoleman rajaa on vaikea erottaa. Huomiota herättävin teoksista on Dance Macabre, karuselli, jonka kyydissä on luurankoja. Näyttää siltä kuin hahmot olisivat nousseet karusellin kyytiin jonakin aurinkoisena sunnuntaipäivänä – vaatteista päätellen joskus 1800- ja 1900-lukujen taitteessa – ja jääneet pyörimään sen mukana vielä kuoltuaankin. Pienellä luurankotytöllä on mukanaan lemmikkihylje. Yltäkylläisten herkkujen nauttiminen on jäänyt kesken.

Dance Macabre, kuolemantanssi, oli myöhäiskeskiajalla yleinen kuva-aihe kirkkotaiteessa. Siinä kuolema vetää piiritanssiin yhtä lailla korkeat kirkonmiehet ja kuninkaalliset kuin tavallisen kansan, vanhat ja nuoret, miehet ja naiset. Maalaukset muistuttivat siitä, että jokainen meistä on yhtä lailla kuolevainen ja kuoleman edessä tasa-arvoinen.

Hans Op de Beeck: Danse Macabre.

Hans Op de Beeck: Danse Macabre.

Toinen taiteessa yleinen tapa käsitellä kuolevaisuutta ovat niin kutsutut vanitas-maalauk­set – latinan sana vanitas tarkoittaa turhuutta. Tällaiset asetelmamaalaukset olivat erittäin suosittuja 1600-luvulla. Niihin koottiin kuoleman symbolin pääkallon ympärille asioita, jotka olivat herkästi ja nopeasti kuihtuvia ja katoavia, esimerkiksi kukkia, hedelmiä, perhosia tai saippuakuplia. Mukaan otettiin usein myös esineitä, joilla voitiin viitata ajan kulumiseen, kuten tiimalasi, kello tai kynttilä. Jos haluttiin muistuttaa maallisten huvitusten tai omaisuuden turhuudesta, asetelmaan voitiin sisällyttää esimerkiksi pelikortteja, soittimia ja juomapikareita tai koruja ja muita arvoesineitä.

Myös Hans Op de Beeck jatkaa näyttelyssään vanitas-perinnettä. Jättikokoisessa asetelmassa pääkallolle on laskeutunut perhonen. Vanhoista maalauksista tuttuja ovat muutkin teoksen elementit: kynttilä, kirjat, hedelmät, viinikarahvi ja -pikari.

Eräänlainen muistutus omasta kuolevaisuudesta on myös Op de Beeckin veistos Happy Birthday, joka on jättimäinen syntymäpäiväkakun palanen. Se voi maistua kiitollisuudelta eletyistä vuosista. Tai siinä voi olla pieni kirpeä sivumaku: entä, jos tämä syntymäpäivä jää viimeisekseni? 

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää: