Kristillinen elämänkäsitys on muotoutunut pandemian olosuhteissa – keskiajan kirkkotaiteessa jokainen kulkee käsi kädessä oman kuolemansa kanssa
Kuolemantanssimaalauksissa kaikki tanssivat samassa piirileikissä.
Kirkon seinään on maalattu merkillinen piirileikki. Keisarista ja paavista alkaen eri yhteiskuntaluokkien ihmiset tanssivat kohti hautaa. Joka toisena tanssijana on luuranko.
Tällaiset kuolemantanssiksi kutsutut maalaukset yleistyivät keskiajalla ruttoepidemian aikana. Meitä lähimmät kuolemantanssimaalaukset ovat 1400-luvulla rakennetussa Inkoon kirkossa ja nyttemmin museoksi muutetussa Tallinnan pyhän Nikolauksen kirkossa eli Nigulisten kirkossa.
Keisarista maatyöläiseen asti ulottuva kulkue kuvaa sitä, että kaikki ihmiset ovat kuoleman edessä saman arvoisia. Jokainen meistä kulkee käsi kädessä oman kuolemansa kanssa. A.W. Yrjänä käytti tätä keskiaikaista mielikuvaa CMX:n Veden ääri -laulun sanoissa: ”Kukaan ei ole yksin jokaisen luo on saapumassa kutsumatonna aivan tanssikaveri laihanlainen.”
Vanha kirkkopuisto eli ruttopuisto on entinen joukkohauta
Rutto vaikutti Euroopassa useiden epidemiakausien muodossa 1300-luvulta 1700-luvulle asti. Helsinkiin tauti saapui syksyllä 1710. Niitä peruja Helsingin Vanhaa kirkkopuistoa Bulevardin ja Lönnrotinkadun välissä kutsutaan Ruttopuistoksi. Suosittu piknikpuisto oli alun perin nälkävuosina 1695–97 kuolleiden joukkohauta. Vain viisitoista vuotta myöhemmin sitä tarvittiin taas joukkohaudaksi, kun suunnilleen puolet kaupungin asukkaista kuoli ruttoon.
On syytä pitää mielessä, että koronavirus ei ole rutto ja että ihmiskunnalla on nykyisin paljon tehokkaammat keinot pandemian kurissa pitämiseen kuin keskiajalla. Silti koronavirus on palauttanut mieliin saman asian kuin keskiaikaiset kuolemantanssimaalaukset: samassa veneessä tässä kaikki ollaan, yhteistä tanssia tanssitaan, kukin oman laihan kavaljeerinsa kanssa.
Luther piti anekauppaa kirkon ruttona
Ruton aikakausi oli myös kristillisen teologian kulta-aikaa. Filosofian dosentti Petri Järveläinen huomauttaa, että useat kristillisen teologian merkittävimmät saavutukset on tuotettu samaan aikaan, kun rutto varjosti eurooppalaista elämää:
– Aikakautta luonnehtivat teoreettisen ja innovatiivisen teologisen työskentelyn lisäksi maailmanlopun tunnelma ja apokalyptiset visiot. Suuri osa kristillistä teologiaa on tuotettu pandemian olosuhteissa.
Rutto liittyy myös luterilaisuuden syntyvaiheisiin ja luterilaiseen elämänkokemukseen. Samaan aikaan pahamaineisen anekauppiaan Johann Tetzelin kanssa Martti Lutherin kotikaupungissa Wittenbergissä riehui nimittäin rutto.
– Anekauppa oli keskiajan pörssi, joka oli hinnoitellut myös ikuisen autuuden. Kirkko kulki talous kärjessä, Järveläinen sanoo.
– Luther sen sijaan korosti, että on asioita, jotka ovat niin kalliita, että niillä ei ole hintaa. Tärkeimmät asiat elämässä ovat talouden ulkopuolisia. Hän piti anekauppaa kirkon ruttona.
Jumala ompi linnamme -virsi toi turvaa kulkutaudin keskelle
Toisen kerran rutto riehui Wittenbergissä kymmenen vuotta myöhemmin, vuonna 1527. Siitä ajasta on muistona Lutherin kirjoittama virsi Jumala ompi linnamme.
– Se on siis oikein luterilainen ruttovirsi, Järveläinen sanoo.
Tuolloin Lutherin perheelle tarjottiin mahdollisuutta paeta ruttoa. Lutherin puoliso Katarina von Bora oli raskaana ja Luther itsekin kuului riskiryhmään. Hän oli jo ylittänyt tuolloin vanhuuden aluksi katsotun neljänkymmenen vuoden iän.
– Luther kieltäytyi pakenemasta. Hän vetosi evankeliumin kohtaan, jossa Jeesus sanoi: ”Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa.” Perheen ystäviä kuoli ruttoon, Lutherin ja von Boran kotona asui sairastavia ja Luther kulki kaupungilla jakamassa ehtoollista.
– Hänen mielestään piti ensin auttaa ja sitten vasta katsoa, onko itse sairas, Järveläinen kertoo.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
.jpg)
Purppuraa piispoille, pinkkiä vangeille ja violetit viikot kirkkokansalle – mitä väliä on värillä?
HengellisyysTekstiilitaiteilijalle violetti on epäitsekkyyden ja rukouksen väri. Ikonimaalari jauhaa väripigmenttiä kivistä. Väriasiantuntija vakuuttaa, että rumaa väriä ei ole olemassa.
