– Minulle on päivitelty moneen kertaan, kuinka kauheaa elämäni täytyy olla, ja että ei kyllä itse kestäisi samanlaista, Kaisa Viitala kertoo.
”Elämässä on aina läsnä armo” – Kaisa Viitala murtaa ennakkoluuloja suositun kirjasarjansa vammaisen päähenkilön avulla
Kaisa Viitalan uusimman kirjasarjan päähenkilö on kävelykepin avulla kulkeva sanavalmis kaunotar. Viitalalla itsellään on harvinainen sidekudossairaus, minkä vuoksi hänen luunsa murtuvat herkästi.
Mikä vapaus! Voi lähteä ulos pelkäämättä, että liukastuu. Ei ole pakko jäädä kotiin eristyksiin toisin kuin niinä päivinä, joina vuodenaika rajoittaa elämää.
– Vammattomat eivät ymmärrä, miten ihanaa ja helpottavaa on, kun kulkureitit ovat turvallisia, Kaisa Viitala sanoo.
Kesäaikaan Viitala painaakin menemään minkä ehtii: kiertää kirpputoreja, testaa kahviloita, etsii nähtävyyksiä ja tutustuu erilaisiin tapahtumiin yhdessä puolisonsa Sami Viitalan kanssa.
– Reissaamme ympäri maakuntia, mutta tulemme yöksi kotiin, Kaisa Viitala kertoo nauraen.
– Ainakin, jos aamulla on taas työpäivä.
Työelämässä vammaisuus on yleisin syrjinnän aihe
Niin, työ. Kaisa Viitala on kokopäivätyössä viestintäsuunnittelijana. Lisäksi hän on tuottelias kirjailija, jolta on ilmestynyt miltei 40 teosta. Viime keväänä julkaistiin niistä uusin, 1700-luvun Skotlantiin sijoittuva viihderomaani Klaanin suojeluksessa. Pelkästään sitä ja aiempaa teosta Klaanin vieraana on myyty yli 20 000 kappaletta.
Jo se, että leipätyönsä ohella tehtailee menestyneitä kirjoja aikana, jolloin lukeminen vähenee, on huikea saavutus keneltä tahansa kirjailijalta. Erityisen kova veto se on vammaiselta, tietää Viitala itsekin.
– Vammaisen on oltava tuplasti niin hyvä kuin vammaton tullakseen hyväksytyksi yhtä hyvänä, totesi kirjailijakollegani Vappu-Tuuli Fagerson. Ja totta se on.
Ihmiset pelkäävät kaikkea poikkeavaa ja vaikeasti käsiteltävää.
Viitalan mukaan on aina hyvä, jos vammainen pärjää asiassa, jota ei ole ollut tapana nähdä vähemmistöryhmälle edes mahdollisena.
– Se lisää tietoisuutta.
Sitä tarvitsisi etenkin suomalainen työelämä. Esimerkiksi yhdenvertaisuusvaltuutettu totesi vuosi sitten, että vammaisuus on yleisin syrjintäperuste työelämässä. Viitala arvioi, että työnantajat ovat haluttomia palkkaamaan vammaisia siksikin, että näkevät sen mainehaittana.
– Ennakkoluuloja on paljon. Saatetaan pohtia, miltä se nyt näyttäisi ulospäin, jos meillä olisi vammainen työssä, oltaisiinko me jokin suojatyöpaikka? Onneksi oma työnantajani on avarakatseinen.
Jopa terveydenhuollossa, jossa tietoa on, vammaiset kohdataan usein asenteellisesti. Tavallinen Viitalalle esitetty kysymys esimerkiksi on, onko hänellä suussa omat hampaat.
– Välillä tekisi mieli muistuttaa, että 74 on syntymävuoteni, ei ikäni, Viitala sanoo.
Puoliso Sami onkin veistellyt, että jos Viitalasta joskus tehdään elämäkerta, yhden luvun nimi on ”Omat hampaat”.
Sairaalajaksot tasoittivat tietä kirjailijaksi
Väärinkäsityksiä ja väheksyntää syntyy usein juuri siksi, että vammaiset ovat yhteiskunnassa niin näkymättömiä, Kaisa Viitala kokee.
– Minulle on päivitelty moneen kertaan, kuinka kauheaa elämäni täytyy olla, ja että ei kyllä itse kestäisi samanlaista.
Vammaisen elämää arvottavat kommentit ovat Viitalasta usein paitsi moukkamaisia myös hämmentävän yksisilmäisiä: eihän tarvita kuin yksi silmänräpäys, kun kuka tahansa voi joutua vaikka auton töytäisemäksi ja menettää entisenlaisen elämän.
Asia on kuitenkin liian uhkaava ajateltavaksi, joten se mieluummin ohitetaan.
– Ihmiset pelkäävät kaikkea ikävää ja poikkeavaa. Kaikkea, mikä on vaikeasti käsiteltävää. Ei haluta ajatella, että sama voisi tapahtua minulle.
Viitalan oma vamma on synnynnäinen: osteogenesis imperfecta -sidekudossairaus, jolle on tyypillistä luuston hauraus. Hänen luunsa ovat kuin lasia, ja voivat murtua herkästi vaikka töytäisystä. Sairaus on tuonut mukanaan myös lyhytkasvuisuuden: Viitalan pituuskasvu päättyi 140 senttimetriin.
Lapsuus Lapualla ei silti juurikaan eronnut terveiden kavereiden elämästä: Viitala kävi tavallisen peruskoulun ja lukion, ui ja hiihti. Liikkuminen sujui ilman apuvälineitä, mutta sairaalareissuja oli usein. Tämä johtui siitä, että nelivuotiaana Viitalan reisiluiden sisälle oli asennettu ydinnaulat, jotta kävely onnistuisi. Viitalan kasvaessa myös nauloja piti vaihtaa isompiin.
Osastolla toipuessa oli aikaa lukea ja kirjoittaa, mikä petasi tietä kirjailijaksi, Viitala ounastelee.
Ensimmäisen, koulumaailmaan sijoittuvan romaaninsa hän julkaisi 13-vuotiaana, ja hänen täytettyään 20 vuotta kirjoja oli ilmestynyt jo yhdeksän.
Rikasta elämää vammasta huolimatta
Kirjojen kirjoittamisen lomassa Kaisa Viitala pääsi yliopistoon lukemaan historiaa, valmistui filosofian maisteriksi ja siirtyi työelämään.
– Yli parikymmentä vuotta elin lähes tavallista elämää, enkä identifioinut itseäni vammaiseksi, Viitala sanoo.
Kun ikää on kertynyt, sairaus on hiljalleen vaikeutunut ja murtumia tulee useammin. Liikkuminen ei suju enää vaivatta, vaan Viitala tarvitsee tueksi vähintäänkin kyynärsauvoja, mutta yleensä myös rollaattoria tai pyörätuolia.
Näkyvästi vammaisena myös maailma näyttäytyy erilaisena: esimerkiksi jos kivijalkakaupan ovelta puuttuu pyörätuoliluiska, Viitala ei pääse ostoksille. Rajoitteita on enemmän.
Vammaisen pitäisi olla nöyrä ja aina reipas.
Kotona haasteet ovat arkisia – verhojen ripustus, pihatöiden tekeminen tai kauppakassien kantaminen ei onnistu. Erityisen hankalaa on kahvimukin kuljettaminen rollaattorilla niin, ettei kahvia läiky. Tällöin puoliso Sami auttaa ja tuo vaimolleen kahvin.
Mutta onko sekään lopulta niin kummallista? Jossain vaiheessa elämää, vanhana viimeistään, useimmat meistä menettävät ainakin jossain määrin kykyään toimia itsenäisesti. Silloin on hyväkin taito luottaa toisten apuun.
Sitä paitsi ei vamma ole juurikaan kapeuttanut Viitalan elämää.
– Asioita, joita en ole vammani vuoksi koskaan tehnyt, ovat luistelu ja benjihyppy, Viitala sanoo nauraen.
– Ja uiminen on nykyään vähän hankalaa, kun sähköpyörätuoli ei oikein tykkää vedestä, puoliso Sami Viitala letkauttaa.
Pariskunta on ollut naimisissa jo 15 vuotta, ja huumoria viljellään ahkerasti.
Suosittuna ja palkittuna kirjailijana Kaisa Viitala hälventää omalta osaltaan vammaisuuteen liittyviä ennakkoluuloja.
Rampa päähenkilö ei karkottanut lukijoita
Vammaisia päähenkilöitä on kirjallisuudessa harvassa. Kaisa Viitala toisti itsekin kirjailijana samaa kaavaa kunnes hoksasi, että voi luoda kirjaan vammaisen päähenkilön.
Syntyi Agnes, kävelykepin kanssa kulkeva sanavalmis kaunotar.
Viitala myöntää jännittäneensä, miten kustantaja suhtautuisi ratkaisuun, ja pelättäisiinkö ramman naisen karkottavan lukijoita. Näin ei käynyt.
Nyt Viitalalla on kustannussopimus kaikkiaan neljästä Nummien kutsu -sarjan osasta, joissa Agnes seikkailee. Vaikka hän on vammainen, vammaisuus ei ole tarinassa keskiössä, Viitala tähdentää.
Kirjoista on pidetty, mutta joissakin arvioissa on moitittu päähenkilöä kiukuttelusta. Viitalaa tämä huvittaa: vammainen romaanihenkilö kohtaa samat odotukset kuin vammainen oikeassa elämässä.
– Jos vammainen valittaa, sitä ei suvaita. Pitäisi olla nöyrä ja kiitollinen, aina reipas ja hyvällä tuulella.
Ennakkoluuloista vapaa yhteisö
On kuitenkin yksi yhteisö, joka on ennakkoluuloista vapaa, Kaisa Viitala kokee. Hän tunnustautuu heränneeksi eli körtiksi. Körttiläisyys on yksi Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuuluvista perinteisistä herätysliikkeistä.
Viitalalle körttiläinen kristillisyys tarkoittaa sitä, että elämässä on aina läsnä armo.
– Minut on jo lapsesta asti kasvatettu siihen, että kaikkia ihmisiä tulee kohdella hyvin, ja elää ihmisiksi. Sitä yritän noudattaa.
Sunnuntaisin Viitala kuuntelee jumalanpalveluksen, ja toisinaan käy kirkossa tai seuroissa. Hiljentymiselle on usein hetkiä arjessa. Vastoinkäymisten keskellä usko auttaa – ja puoliso.
– Jumalalta ja rukouksesta saan turvaa, jos on hätä. Hyvänä kakkosena Jumalan jälkeen tulee Sami.
Kuka?
Kaisa Viitala, 51, on kirjailija ja viestintäsuunnittelija Herättäjä-Yhdistyksessä. Hän asuu Seinäjoella, perheeseen kuuluvat puoliso Sami ja kissa Mustikka.
Mitä?
Viitalan uusin romaani Klaanin suojeluksessa julkaistiin keväällä. Sarjan aiempi osa on palkittu muun muassa Storytelin äänikirjapalkinnolla ja Kynnys ry:n Kunnia-Vimma-palkinnolla.
Motto
Mennähän rauhas. Ei soo ihmises, soon korkeemmas käres (Tuntematon sotilas)
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Vammainen eikä viallinen – tietokirjailija Riikka Leinonen olisi valmis räjäyttämään normaalin ja epänormaalin kategoriat
Hyvä elämäTietokirjallisuuden Finlandia-palkintoehdokas Riikka Leinonen tarkastelee kaupunkitiloja kriittisin silmin ja visioi yhteiskuntaa, jossa myös eri tavoin vammaiset pystyvät toimimaan täysivaltaisina kansalaisina.
