Ihmishistorioitsija Teemu Keskisarja etsii kadonnutta aikaa
– Historioitsijan työ on kevyttä ja ylipalkattua verrattuna useimpiin työläisiin, joista kirjani kertovat, sanoo Teemu Keskisarja.

– Historioitsijan työ on kevyttä ja ylipalkattua verrattuna useimpiin työläisiin, joista kirjani kertovat, sanoo Teemu Keskisarja.

Ihmishistorioitsija Teemu Keskisarja etsii kadonnutta aikaa

Teemu Keskisarja ei pidä nykyajasta. Hän viihtyy kuolleiden seurassa hautausmailla ja arvostaa Suomen evankelisluterilaista kirkkoa, joka tekee paljon enemmän hyvää kuin pahaa.

Viikin tiedekirjaston palmuhuoneessa istuva historioitsija Teemu Keskisarja ei pidä ulkomaisista huonekasveista. Hän sanoo pitävänsä ainoastaan Suomen puista.

– Ja talousmetsä on kauniimpi kuin aarnimetsä. Jälkimmäinen on ryteikkö, hymyilee ihmishistoriaa kirjoittava vastarannankiiski. 

Vastakarvainen historioitsija on eri puuta, sillä hän saa palkkansa yrityshistoriikeista. 

– Minulla ei ole virkaa yliopistolla. Huvikseni kirjoitan sota- ja rikoskirjoja. Vaikka ne myisivät hyvin, tutkimusapulaisten palkkoihin menee niin paljon rahaa, ettei niillä pysty vaurastumaan. Yrityshistoriikeista sen sijaan saa hyvän palkan.

Juuri nyt Keskisarjan avustajat tonkivat Aleksis Kiven vaiheita ja taustoja. Kiven elämäkerran pitäisi valmistua syksyksi, mutta tilaustyöt saattavat siirtää teoksen ilmestymistä. Muiden töiden lomassa Keskisarja tekee puhujakeikkoja: kirjastoihin, juhliin, mielisairaaloihin ja risteilyille.

Tämä työmaanikko muistuttaa, ettei enää työskentele mielipuolisesti vaan tyytyy 50 viikkotuntiin. Nuorena hän kirjoitti jopa 24 tuntia putkeen. Toki hän sanelee tai kirjoittaa myös jouluna ja juhannuksena.

– Täytyy muistaa, että historioitsijan työ on kevyttä ja ylipalkattua verrattuna useimpiin työläisiin, joista kirjani kertovat, Keskisarja sanoo.

Olen Suomen tai jopa maailman johtava eläimeen sekaantumisen historioitsija.

- Teemu Keskisarja

 

Seksi, väkivalta ja suurmiehet

Kiihkeydestä kielii myös Teemu Keskisarjan teksti. Se murjoo ja vitsailee, on lihallinen ja herkkä. Kirjan aiheena voi olla niin seksi, väkivalta kuin suurmieskin. Tekijä antaa kirvesmurhaajalle ja Mannerheimille saman käsittelyn.

Keskisarjan tuotanto on laaja, mutta hän vähättelee saavutuksiaan. 

– Olen Suomen tai jopa maailman johtava eläimeen sekaantumisen historioitsija. 

1700-luvun ihmishistoria kiinnostaa edelleen. Myös kirkon piiristä löytyisi kuulemma jännittäviä ihmiskohtaloita.

– Kirkko on väkisin läsnä aina, kun kirjoitetaan sata vuotta vanhempaa historiaa. 1700-luvulla pappi oli pieni ruhtinas, jolla oli paljon valtaa ja mahdollisuus käyttää sitä väärin.

Keskisarjaa innostaa myös Paavo Ruotsalaisen kaltaisten kurjista oloista nousseiden herännäisjohtajien täydellinen omistautuminen asialle. Hän pahoittelee, ettei Jeesusta voi tutkia arkistolähteiden pohjalta. 

– Sitä paitsi en ole kirjoittanut ainoatakaan tekstiä ulkomaisista päähenkilöistä, Keskisarja toteaa.

Hautausmaat ovat lämminhenkisiä paikkoja

Nykyisyys ei Teemu Keskisarjaa innosta. Paremmin hän viihtyy kuolleiden parissa. Vähintään kerran viikossa hän tapaa tuttuja hautausmaalla. Hänen mukaansa Jumalan puistoissa käveleminen ei ole harvinainen harrastus. Siitä ei vain puhuta.

Kierros alkaa aina kirkon lähellä olevista säätyläisten ja merkkimiesten haudoista. Pikkuhiljaa kehä laajenee sankarivainajiin ja vuoden 1918 muistomerkkeihin.

– Harjaantuminen hautakivien lukemiseen auttaa päättelemään kuolinajoista ja titteleistä yllättävän paljon.

Hautausmaiden suhteen kaikkiruokainen Keskisarja pitää yhtä lailla monumentteja ja suurmiehiä täynnä olevasta Hietaniemen hautausmaasta kuin Kainuun puolittain hylätyistä hautasaarista, joissa menneistä muistuttaa pari lahoa puuristiä.

Hietaniemestä hän löysi kiviä, joissa kerrottiin viiden suomalaisen upseerin kuolleen vuonna 1920 lento-onnettomuudessa Sveitsissä.

– Mietin, mitä ihmettä he Sveitsissä tekivät. Sain selville, että upseerit olivat hakemassa lentokonetta ja sabotaasin tuloksena putosivat jäätikölle.

Yksi Keskisarjan suosikeista löytyy Vantaalta vankilan ja Helsingin seurakuntayhtymälle kuuluvan Honkanummen hautausmaan naapurista. Jatkosodassa kaatuneiden saksalaisten hylätty hautausmaa on kuluneista risteistä ja ruostuneista rautaisista porteista huolimatta yhä käytössä.

– Haudoille tuoduista kukista olen päätellyt, että jonkun saksalainen miesystävä tai isoisä siellä mullan alla makaa.

Omaa hautapaikkaansa Keskisarja on miettinyt paljon.

  – En kuulu Hietaniemen taiteilijakukkulalle, eikä sinne enää mahdukaan. Helsingin pitäjän Pyhän Laurin kirkon hautausmaa Vantaalla on ikivanha ja koruton. Olen asunut pisimmän osan elämästäni Vantaalla ja vihannut paikkakuntaa niin kuin moni muukin hautausmaan mullassa maatuva. 

Nykyisin kirkon haukuskelu on Suomessa epä-älyllistä ja latteaa valtavirtaa.

- Teemu Keskisarja

Hedelmistään puu tunnetaan

Teemu Keskisarja uskoo yhteen ja ainoaan kristinuskon Jumalaan. 

– 1800-luvulle saakka uskontokritiikki tarkoitti valistusta. Nykyisin kirkon haukuskelu on Suomessa epä-älyllistä ja latteaa valtavirtaa, hän sanoo.

Myönteinen, kunnioittava ja tunnustuksellinen, Keskisarja kuvaa suhdettaan kirkkoon.

– Suomalainen evankelis-luterilainen kirkko on hyvin järjestetty ja elinvoimainen instituutio, joka tekee paljon enemmän hyvää kuin pahaa. Kirkollisverosta menee mielestäni pienempi osa hukkaan kuin valtionverosta, josta suurin osa valuu hömpötyksiin. Vaikka jumalanpalveluksissa ei kävisi kuin muutama asiakas, niin veroa puoltaa kirkon muu järeä toiminta, joka ulottuu melkein kaikille yhteiskunnan lohkoille.

Keskisarjan Suomi on paljolti uskonnon hedelmä: lukutaito olisi jäänyt ilman uskonpuhdistusta sata tai kaksisataa vuotta muista sivistysvaltioista jälkeen, ja äidinkieli on kiitollisuudenvelassa teologi Mikael Agricolalle ja kumppaneille.

– Dynaamisen ja suvaitsevan kirkon papit eivät olleet 1800-luvulla mitään jääriä, vaan pappi oli yleensä kylän fiksuin ihminen, joka kokeili perunan viljelyä, tilasi sanomalehtiä ja auttoi kansakoulun perustamisessa, Keskisarja sanoo.

– Monessa muussa uskonnossa papit ovat jarruja ja pahan lähettiläitä, hän väittää. 

Pyhien kirjoitusten vertaileminen on Keskisarjan mielestä yhdentekevää saivartelua. Häntä kiinnostaa sen sijaan, miten uskonto vaikuttaa käytännössä kansan elämään, sillä hedelmistään puu tunnetaan.

Keskisarja sanoo olevansa monista asioista kirkon kanssa eri mieltä kuten moni muukin Suomessa kirkkoon kuuluvasta 76 prosentista.

– Kirkolta on itsetunto hieman kateissa. Ihan turhaan, sillä Suomen malli on sielujen ja yhteiskunnan kannalta paras uskonto. Uskonnot eivät ole tasa-arvoisia vaan jotkut ovat todempia kuin toiset. En palvo monikulttuurin Molokia. 

Shakin peluu on omaan pieneen maailmaan käpristymistä.

- Teemu Keskisarja

Eskapisti toimittaa tyhjää 

Herätessään lapsena Vantaan Kulomäen lähiössä Teemu Keskisarja näki ikkunan takana umpimielisen maiseman. Näkymä oli rähjäinen, eikä sen muisteleminen herätä hänessä nostalgiaa.

Keskisarjan opettajavanhemmat olivat 1970-luvun taistolaisia. Kotona oltiin uskontokielteisiä, vaikka toiset isovanhemmat olivat lestadiolaisia. Ajan hengen mukaisesti perheen seitsemää lasta ei kastettu. Viime syksynä Keskisarja kuitenkin täytti kirkkoonliittymispaperit. Rippikoulu on kuitenkin käymättä, joten hän ei ole tällä hetkellä virallisesti kirkon jäsen.

Jo sällinä Keskisarja pakeni menneisiin maailmoihin. Ensimmäisiin lukukokemuksiin kuulunut Väinö Linnan romaani Täällä Pohjantähden alla vei historiasta kiinnostuneen mukanaan. Kymmenvuotiaana hän löysi shakin pelaamisen, ja shakki vangitsi hänet kolmekymppiseksi asti.

Nyt Keskisarja puhaltaa muutamalla lauseella kultapölyn shakin ympäriltä.

– Shakin peluu on omaan pieneen maailmaan käpristymistä. Se vie niin paljon enemmän aikaa kuin konsanaan muut uhkapelit, että se ei ole hyvä aivojen kehitykselle. En opettaisi sitä omille lapsilleni.

Perheen asuessa Pornaisissa Teemu lähetettiin Porvooseen lukioon, ja ylioppilaaksi kirjoittamisen jälkeen hän ajelehti. 1990-luvulla hän asui useissa kommuuneissa, joi olutta, poltti tupakkaa ketjussa ja pelasi shakkia SM-tasolla. Välillä lorvimisen keskeytti ruumiillinen työ.

"En tunnista kaurismäkeläistä maailmaa"

Helsingin Kalliossa viidessä eri osoitteessa asunut Teemu Keskisarja ei lämpene kaupunginosaromantiikalle. Siellä, missä moni näkee jännittävää kaupunkikulttuuria, Keskisarja havaitsee rumaa arkkitehtuuria ja viheliäisiä ihmisiä.

– En tunnista omakseni kaurismäkeläistä maailmaa, jossa alkoholi on marinoinut spurgut jaloiksi. Varmasti jo 1920 ja 1930-luvuilla aika moni olisi muuttanut mielellään maalta kaupunkiin löysäilemään, jos asumistuki ja toimeentulotuki olisivat sen mahdollistaneet.

Keskisarjan jämähtäneisyys loppui, kun hän pääsi minimipisteillä Helsingin yliopistoon vuonna 2001. Tohtorin väitöskirja käsitteli eläimiin sekaantumista 1700-luvun Suomessa.

– Jos tuntuu, että liikaa ylpistyy ja luulee olevansa hienompaa porukkaa, kannattaa muistaa, että iso osa esi-isistämme pelehti arjessaan hiehojen ja tammojen kanssa.

Eläimiin sekaantuminen oli Keskisarjasta kriminaalipolitiikan pahin kipupiste 1700-luvulla.

– Sen takia on kautta aikain teloitettu eniten seksuaalirikollisia nimenomaan Suomessa, enemmän kuin raiskauksista. Tuomiot olivat sellaisia, että jos kirkko haluaisi välttämättä pyytää anteeksi menneisyyden tekosia, niin nimenomaan eläimiinsekaantujien kohtaloa voisi pyytää anteeksi. Heitä on vainottu sata kertaa verisemmin kuin homoja.

Kuka?

Teemu Keskisarja, 45, on suomalainen ihmishistorioitsija.

- Valmistui vuonna 2003 filosofian maisteriksi ja vuonna 2006 tohtoriksi Suomen historiasta. Väitöskirja Secoituxesta järjettömäin luontokappaleiden canssa: Perversiot, oikeuselämä ja kansankulttuuri 1700-luvun Suomessa, käsitteli eläimeen sekaantumista.

- Suomen ja Pohjoismaiden historian dosentti Helsingin yliopistossa, kirjoittaa tilaustöinä yrityshistorioita. Kirjoissaan käsitellyt talouden, rikollisuuden ja suomalaisuusliikkeen historiaa.

- Marraskuussa 2013 teos Viipuri 1918 valittiin Tieto-Finlandia-ehdokkaaksi.

- Kirjoittanut muitakin itsenäisiä historiateoksia, kuten Afäärifennomaanit: Paloheimo-veljekset suurliikemiehinä ja yhteiskunnallisina vaikuttajina, WSOY 2006, Suomen ainoa sarjamurhaaja: Juhani Adaminpojan rikos ja rangaistus, Atena 2008, Vihreän kullan kirous: G. A. Serlachiuksen elämä ja afäärit, Siltala 2010, Raaka tie Raatteeseen, Siltala 2012 ja Hulttio: Mannerheimin painava nuoruus, Siltala 2016.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi