Töölössä ja Tikkurilassa turvauduttiin pyhimyksiin ja magiaan – hiipivää reformaatiota talonpoika tuskin huomasi
1500-luvun alussa nykyisellä pääkaupunkiseudulla asui 5 000 ihmistä, jotka pelkäsivät kuolemansa hetkeä.
Turun piispa Arvidus Kurck hukkui. Se oli hänen elämänsä tärkein hetki.
Kurck oli noussut Närpiössä pieneen laivaan, jonka piti kuljettaa hänet Ruotsiin. Matkassa oli myös piispan palvelijoita ja sukulaisia sekä Turun tuomiokapitulin dekaani. Oli heinäkuun 22. päivä vuonna 1522.
Selkämerellä nousi myrsky. Aallot löivät laivan yli, ja piispa joutui veden varaan. Arvidus Kurck tajusi kuolevansa. Hän tiesi, että kuoleman hetki ratkaisi kaiken.
Viisimetristen aaltojen lomasta lähestyi kaksi seuruetta. Yhdestä suunnasta tuli loistava joukko, jota johti arkkienkeli Mikael. Hän oli tullut hakemaan piispan, Herran uskollisen palvelijan, Taivaaseen. Toinen joukko oli pimeä ja pahanhajuinen. Se oli eläimellisten demonien ja pahojen henkien joukko. Ne aikoivat viedä piispan Helvettiin.
Sancta Maria, Mater Dei, ora pro nobis peccatoribus, nunc et in hora mortis nostrae, piispa oli monesti rukoillut. Pyhä Maria, Jumalan äiti, rukoile puolestamme nyt ja kuolemamme hetkellä. Mutta kukaan ei ollut ehtinyt kuulla piispan rippiä. Se oli paha asia, ja Arvidus Kurck joutui paniikkiin. Hän katui syntejään ja huusi pyhää Henrikiä avukseen.
Sitten uusi aalto nousi piispan yli ja vei hänet uppeluksiin. Myrsky ei tuntunut pinnan alla. Piispa veti keuhkonsa täyteen vettä.
495 vuotta myöhemmin kirkkohistorian dosentti Esko M. Laine juo cappuccinoa. Hakaniemen hallissa on arki-iltana hiljaista.
– 1500-luvulla oli vallalla 1200-luvulla syntynyt kuolemakäsitys, että kuoleman kannalta tärkeintä on se, mitä kuoleva ajattelee vihonviimeisellä hetkellä, Laine kertoo.
– Kaikki tähtää siihen hetkeen, ja tämä kuolemakäsitys johtaa tietynlaiseen kuolinvuodedramatiikkaan.
Jos kuoleva ei ehtinyt katua syntejään, mahdollisuudet pelastukseen olivat olemattomat. Kuolinvuoteen äärelle kutsuttiin aina pappi, joka antoi synninpäästön.
1500-luvulla pyhät olivat osa vakuutusjärjestelmää, jota ei oikeastaan muuten ollut. Jokaisella oli oma taivaallinen kumminsa. Pyhimysten avulla yritettiin hallita hallitsematonta.
– Kirkkohistorian dosentti Esko M. Laine
– Jos pappi myöhästyi tai kieltäytyi, se oli peruste viraltapanoon, Laine selittää.
Vuonna 1522 Suomi oli läpeensä katolista maata. Euroopasta hiipi pikkuhiljaa uudistusliike, jota alettiin kutsua reformaatioksi tai uskonpuhdistukseksi. Tässä vaiheessa harva suomalainen tiesi siitä – ja vielä harvempi kannatti sitä.
Silti kävi niin, että Arvid Kurki jäi Turun hiippakunnan viimeiseksi varsinaisesti katoliseksi piispaksi.
Suomessa reformaatio tapahtui eri tavalla kuin manner-Euroopassa. Tallinnassa, reilun 80 kilometrin päässä nykyisestä pääkaupunkiseudusta, paavinkirkon vastustajat rikkoivat paikkoja ja tekivät aggressiivista hengellistä vallankumousta. Helsingin tienoilla otettiin hissukseen.
Bertill hautasi kivikirveen talonsa lattian alle. Hän oli löytänyt sen peltotöissä ja hän tiesi, että Ukko oli heittänyt sen myrskypilvistä maahan. Hän tiesi myös, ettei salama iske samaan paikkaan kahdesti. Niinpä hän päätti huijata Ukkoa: tähän taloonpa et kirveitäsi heitä.
Bertillin talo oli yksikerroksinen hirsirakennus Mårtensbyn kylässä. Savupiippua ei ollut, vaan savu tuli sisälle.
Vuosi oli 1507. Bertill oli hurskas kristitty, jolle ei tullut mieleenkään nousta kritisoimaan kirkon oppia. Hän kävi joka sunnuntai kirkossa ja paheksui ulkosaariston kalastajia, jotka etenkin kelirikon aikaan jättivät tulematta. Bertill kuitenkin tiesi myös, että vanhoihin jumaliin, haltijoihin ja tonttuihin kannatti pitää hyvät välit.
Etelä-Suomen maa oli hedelmällistä. Nykyisen pääkaupunkiseudun talonpojat eivät olleet rikkaita, mutta ei heillä aivan huonostikaan mennyt. Heillä oli muun muassa varaa rakennuttaa kivikirkko. Pyhän Laurin kirkko sijaitsee Vantaalla Kehä kolmosen eteläpuolella. Se oli alueen keskus, ja kirkko oli lähitienoon ainoa kivirakennus. Sen rakensi mahdollisesti kiertävä ammattilaisporukka, joka tuli Pohjois-Puolasta tai Saksasta. Ulkomaiden vieraat olivat harvinaisuus.
– Ihmiset asuivat kylissä, joita oli Helsingin kirkkopitäjässä noin 90. Valtaosa by- tai böle-päätteisistä paikoista on vanhoja kyliä, kertoo arkeologi Andreas Koivisto Vantaan kaupunginmuseosta.
Töölö (Tölöby), Suutarila (Skomakarböle), Konala (Konalby) Oulunkylä (Åggelby), Tikkurila (Dickursby), Kulosaari (Brändöby), Martinlaakso (Mårtensby), Kaarela (Kårböle) ja niin edelleen. Osa kylistä rakennettiin tiiviisti kylänraitin ympärille, osa taas hajalleen. Varsinainen Helsingin kaupunki perustettiin vasta muutaman vuosikymmenen päästä, vuonna 1550.
Pääkaupunkiseudulla asui noin viisituhatta ihmistä, joista suurin osa oli maanviljelijöitä. Lähes kaikki puhuivat ruotsia. Saarilla asui kalastajia ja luultavasti jokunen luotsi. Vapaa-ajalla, jos sellaista oli, soitettiin soittimia ja heitettiin noppaa – ja luultavasti ryypättiin, tapeltiin ja riiailtiin.
Esko M. Laineen mukaan ihmisten uskonnollisuutta leimasi kolme asiaa. Ensinnäkin: se ei ollut yksityisasia.
– Katolisuudessa on aina ollut lähtökohtana se, että kirkon usko on tärkeämpi kuin yksilön, Laine selittää.
– Meillä on mielikuva Umberto Econ Ruusun nimessä kuvatusta munkki Baskervillestä, joka tekee itsenäisiä päätelmiä ja suhtautuu kriittisesti kirkon traditioon. Heitä on kuitenkin tässä vaiheessa talonpoikien parissa todella vähän – jos lainkaan.
Jos ei sairastunut eikä tyrinyt ja oli hyvät geenit, saattoi periaatteessa elää jopa 90-vuotiaaksi.
– Kirkkohistorian dosentti Esko M. Laine
Toiseksi: pyhimykset olivat huipputärkeitä. Elämä oli epävarmaa, ja pyhimykset pitivät ihmisistä huolta. Esimerkiksi rutto ei suinkaan kadonnut 1300-luvun mustan surman myötä. Se siirtyi pohjoiseen. Pyhimysten avulla yritettiin hallita hallitsematonta.
– Pyhät olivat osa vakuutusjärjestelmää, jota ei oikeastaan muuten ollut. Jokaisella oli oma taivaallinen kumminsa. Ihmisen kuului kunnioittaa pyhimystä sytyttämällä kynttilöitä, käymällä hänen päivänään kirkossa ja muistamalla häntä. Vastavuoroisesti taivaallinen kummi huolehti ihmisen ajallisesta vaelluksesta.
Kolmanneksi: muinaisusko ja magia elivät katolisen kristinuskon kanssa jotakuinkin sovussa. Kirkko, jos nyt ei avoimesti hyväksynyt kansanuskoa, katsoi sitä sormien läpi.
Edes pappiloissa kaikkia munia ei tohdittu laittaa samaan koriin. Vantaalaisen 1500-luvun pappilan uunista on löydetty lehmänkallo, joka toi hyvää onnea ja karkotti tuholaiseläimiä.
Jopa Suomen reformaattorin Mikael Agricolan kotitalosta Pernajasta on löydetty puuveistos, joka esittää tonttua tai taloa suojelevaa henkeä.
Kartta esittelee Helsingin pitäjän ennen vuotta 1556 perustetut kylät. Vuosiluku suluissa kertoo kylän nimen ensimmäisen tunnetun maininnan. Viikin neljännes: 1. Haxböle (1556) 2. Fastböleby (1540) 3. Skomakarböle (1523) 4. Staffansby (1511) 5a. Sonaby (1417) 5b. Malm (1514) 6. Bocksbacka (1435) 7. Östervikby (1417) 8. Västervikby (1540) 9. Brakvik (1555) 10. Båtsvik (1556) 11. Hertonäs (1405) 12. Tullholma (1556) 13. Brändöby (1515) 14. Degeröby (1540) 15. Villingby (1544) 16. Domarby (1417) 17. Baggböle (1417) 18. Åggelby (1540) 19. Forsby (1417) 20. Gumtäkt (1460) Hoplaxin neljännes: 21. Sandhamn (1429) 22. Tölöby (1476) 23. Hindersnäs (1476) 24. Drummensö (1540) 25. Lillhoplaxby (1529) 26. Munksnäsby (1540) 27. Heikby (1540) 28. Taliby (1524) 29. Kårböle (1417) 30. Röckisby (1540) 31. Nyby (1540) 32. Konalby (1509) 33. Meckeleby (1540) 34. Storhoplasby (1417) 35. Kilaby (1543) 36. Konungsböle (1533) 37. Klobbeskog (1527) 38. Bredvikby (1540) 39. Otnäs (1527) 40. Björnvik (1481) Kirkon neljännes: 41. Gambelgård (1492) 42. Tavastby (1533) 43. Grannböle (1544) 44. Nackböle (1482) 45. Tomtbacka (1511) 46. Kyrkoby (1401) 47. Skattmansby (1480) 48. Tolkby (1417) 49. Övitsböle (1417) 50. Sillböle (1511) 51. Brutuby (1417) 52. Vinitby (1517) 53. Mårtensby (1512) 54. Kvarnbacka (1543) 55. Lappböle (1517) 56. Biskopsböle (1509) 57. Borgby (1540) 58. Keinby (1527) 59. Meilby-Söttskog (1513) Klemetskogin neljännes: 60. Ripuby (1511) 61. Luchtabacka (1640) 62. Klöckeskog (1482) 63. Yterlepsenby (1540) 64. Överlepsenby (1540) 65. Valkjärvi (1540) 66. Payby (1540) 67. Bertby (1524) 68. Otby (1488) 69. Korpis (1523) 70. Klemetskogby (1517) 71. Yffiosby (1540) 72. Finneby (1491) 73. Hanaböle (1511) 74. Reckhalsböle (1401) 75. Simonsböle (1492) 76. Dickursby (1501) Sipoon Kaukjärven neljänneksen Helsingin kirkkopitäjän kylät: 77. Skavaböle 78. Nackskogby (1517) 79. Sipoby (1511) 80. Palojoki (1518) 81. Nurmoby (1516) 82. Rödskog (1521) Sipoon Sundomin neljänneksen Helsingin kirkkopitäjän kylät: 83. Sottungsby (n. 1325) 84. Håkansböle (1540) 85. Vestersundom (n. 1325) 86.–88. Norsby, Norringsböle, Norsökar (1540), Haukosma sundona (n. 1325) 89. Rasböle (1533) 90. Medlungsby (1540) 91. Borg (1540) 92. Botby (1533) Lähde: Tapio Salminen ja Mikael Manninen
Anna itki kolme päivää. Sitten hän jäi makaamaan paikoilleen eikä suostunut puhumaan. Talonpoika Bertillin ja Annan kolmas poika oli kuollut heti syntymänsä jälkeen. Pappi oli ollut toimittamassa messua ja ehtinyt paikalle liian myöhään.
Poikaa ei ehditty kastaa ennen kuolemaa. Pappi sanoi, että lapsi joutui Taivaan ja Helvetin rajamaille limbukseen. Hän ei joutuisi kokemaan kaikkia Helvetin kauhuja, mutta ei koskaan saisi katsoa Jumalaa kasvoista kasvoihin. Niinpä lasta ei myöskään voitu haudata Pyhän Laurin kirkon hautausmaalle. Pojan nimeksi piti tulla Lars. Bertill vei pienen ruumiin pois Annan luota.
Ensimmäinen vuosi oli lapselle vaarallinen. Jos poika selvisi imeväisajasta, seuraava riskin paikka oli noin seitsemänvuotiaana. Silloin oli aika lähteä äidin helmoista isän töihin. Metsässä saattoi jäädä puun alle tai susi saattoi tappaa.
Mutta jos selvisi aikuiseksi, saattoi elää vanhaksi.
– Jos ei sairastunut eikä tyrinyt ja oli hyvät geenit, saattoi periaatteessa elää jopa 90-vuotiaaksi, Esko M. Laine kertoo.
Se ei kuitenkaan ollut kovin oleellista. Ajallinen elämä oli vaivojen piinaama ja varjomainen. Ihmisen tärkeämpi syntymä oli syntymä iankaikkiseen elämään.
Syntymäpäivistä ei pidetty kirjaa, mutta kuolinpäivä – eli se tärkeämpi syntymäpäivä – muistettiin kyllä.
Seuraavaa pyhäpäivää edeltävänä yönä Bertill haki pienen Larsin ruumiin riihestä ja lähti kulkemaan pimeän metsän läpi. Matka Mårtensbyn ja kirkon välillä oli yli kahdeksan kilometriä. Bertill kaivoi hautausmaan syrjäiselle laidalle pienen kuopan, laski pojan sinne ja täytti haudan. Hän pyysi pyhää Laurentiusta ja pyhää Annaa auttamaan lasta. Hän polvistui haudan viereen ja jäi puoliääneen hokemaan: rikiem rikiem.
Kun aamu alkoi valaista hautausmaata, Bertill peitti haudan miten taisi ja palasi metsään.
Alkuvuodesta 1521 nykyiselle pääkaupunkiseudulle oli kiirinyt huhuja toisenlaisista kuolemista.
Tanskan kuningas Kristian II oli teloittanut Tukholmassa aatelisia, porvareita ja piispoja. Heidät oli tuomittu harhaoppisuudesta ja poltettu roviolla. He joutuivat varmasti Helvettiin. Ruotsalaiset talonpojat olivat nousseet kapinaan. Heitä johti nuori aatelinen nimeltään Gustav Vasa.
Uutiset kiersivät suusta suuhun, ja faktat vaihtuivat kertojan mukaan.
Bertillin elämään Tukholman tapahtumat eivät vaikuttaneet. Kuningas kuin kuningas. Eivät ne tänne tulleet.
Seuraavina vuosikymmeninä oppineiden teologien ja kuninkaiden kammioissa puitiin suuria, mutta Helsingin tienoilla tapahtui vähän. Vuonna 1527 kuningas Kustaa Vaasa siirsi kirkon omaisuuden kruunulle, mikä oli papeille nöyryytys, mutta ei juuri kiinnostanut Bertilliä. Seuraavana vuonna Turkuun vihittiin uusi piispa pitkälti vanhan katolisen kaavan mukaan, mutta eräs oleellinen seikka oli toisin: paavilta ei enää pyydetty vahvistusta vihkimykselle. Sen sijaan piispa Martti Skytte vannoi uskollisuutta kuninkaalle.
Samalla katkesi Helsingin pitäjän kivikirkon napanuora Roomaan. Bertill ei asiaa edes huomannut.
Bertill kuoli savupirtissään heinäkuussa 1534. Metsässä jalkaan tullut haava tulehtui. Kuu oli vähenevä, ja kaikki tiesivät, että se merkitsi paranemiselle huonoa. Pappi ehti paikalle ajoissa.
Kun kuolinkamppailu oli käyty, ruumis vietiin kirkkoon, jossa valvottiin kolme vuorokautta ja vietettiin sielunmessua, requiemia. Muuten maalliseen elämään kiintynyt vainaja saattaisi yrittää palata.
Requiem aeternam dona eis, Domine, et lux perpetua luceat eis. Requiescant in pace. Bertillin vanhin poika Hans ei ymmärtänyt papin hokkuspokkuksista mitään, mutta tiesi, että ne olivat tarpeen. Hans oli itse pyytänyt pyhää Birgittaa ja pyhää Gertrudia rukoilemaan isän sielun puolesta.
Parin vuoden päästä Turusta tuli uusi pappi, joka opetti outoja.
Kun Hans oli ripin yhteydessä kertonut pyytävänsä esirukouksia ja varjelusta taivaalliselta kummiltaan, pyhältä Birgitalta, pappi oli niiskauttanut nenäänsä ja sanonut, että voit sinä niin tehdä jos haluat, mutta ei siitä mitään hyötyä ole. Käänny mieluummin Kristuksen puoleen.
– Reformaatio toteutui kahdella linjalla. Ne voidaan henkilöidä Martti Lutheriin ja Philipp Melanchthoniin, sanoo Esko M. Laine.
– Luther oli sitä mieltä, että pyhimysten huutaminen avuksi on perkeleestä. Melanchton oli sitä mieltä, että se on turhaa. Melanchton oli Agricolan opettaja, ja Agricola ajatteli samalla tavalla.
Turun hiippakunnassa toteutettiin vuonna 1537 kulttireformi, jossa kirkon elämää alettiin riisua reformaation ajatusten mukaisesti. Muutoksissa kuitenkin vältettiin aggressiivista polkemista tai valvontaa. Puhutaan Pohjolan pitkästä reformaatiosta.
Syrjäseuduilla katoliset tavat elivät vielä pitkään.
Sellainen sauliniinistömäinen maltillinen harkinta on reformaation toteuttamisen tapa Suomessa, ja siksi reformaatio on erilainen Suomessa kuin monin paikoin Saksassa.
– Kirkkohistorian dosentti Esko M. Laine
– Kirkko on meillä ihan käsittämättömän kärsivällinen opettaja, Laine toteaa.
Maltillisuus näkyy kirjallisissa lähteissä. Yhtäältä Turun piispa ja Suomen ensimmäisen kirkkohistorian kirjoittaja Paavali Juusten toteaa 1570-luvulla ykskantaan: "Olemme jo 33 vuotta sitten hylänneet roomalaisen krisman ja öljyn käytön samoin kuin muut tyhjänpäiväiset seremoniat, jotka ovat inhimillisen auktoriteetin säätämiä eivätkä Jumalan sanan mukaisia. – – Me kauhistumme kuolleiden pyhien avuksihuutamista ja olemme jättäneet hyvästit heidän esirukouksilleen."
Hylätty on – mutta vuonna 1593 allekirjoitettu Upsalan kokouksen päätösasiakirja antaa asiasta joustavamman kuvan: "Tähän maahan ei oikeastaan saisi antaa tulla eikä asettua asumaan kenenkään sellaisen ihmisen, joka harrastaa jotakin väärää oppia eikä ole kanssamme yhtä opin asioissa, jotta hän ei viettelisi toisia mukaansa. Koska tätä ei kaupankäynnin ja matkustamisen takia kuitenkaan voida estää, on päästy yksimielisyyteen siitä, että harhaoppisen ei ole lupa pitää julkisia kokouksia kodeissa tai muualla."
Upsalassahan oltiin tolkun ihmisiä!
– Sellainen sauliniinistömäinen maltillinen harkinta on reformaation toteuttamisen tapa Suomessa, ja siksi reformaatio on erilainen Suomessa kuin monin paikoin Saksassa, Laine sanoo.
"Oikein hyvää ja historiallista sunnuntaiaamua täältä Turun tuomiokirkosta", sanoo Ylen TV1:n toimittaja. On syyskuun 5. päivä vuonna 2009, ja Turun luterilaistuneessa tuomiokirkossa vihitään Helsingin piispa. Suomi on läpeensä luterilainen maa – tai ainakin kulttuuriluterilainen. Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuuluu lähes 80 prosenttia kansasta.
Teemu Sippoa ei kuitenkaan voi laskea kyseiseen lukuun, koska hän on katolilainen. Sippo on Selkämerellä hukkuneen Arvidus Kurckin eli Arvid Kurjen jälkeen ensimmäinen suomalaissyntyinen katolinen piispa. Kurjen kuoleman ja Sipon vihkimisen välillä on 487 vuotta.
Vuonna 1617 Ruotsi-Suomessa säädettiin laki, jonka mukaan katolisen uskon harjoittamisesta seuraa kuolemantuomio. Välissä oli vuosisatoja, joiden aikana vääräuskoiset olivat tiukilla. 1500-luvun maltillisuus karisi.
Sittemmin ajat ovat taas muuttuneet. Teemu Sipon vihkimistä katoliseksi piispaksi seuraavat penkistä muun muassa Helsingin silloinen luterilainen piispa Eero Huovinen ja Suomen ortodoksisen kirkon arkkipiispa Leo. (Todettakoon, että 1500-luvun alussa pääkaupunkiseudulla ei ollut yhtään ortodoksia. Muslimeista tai muista uskonnoista esihelsinkiläiset olivat tuskin kuulleetkaan.)
"Näen erityisenä tehtävänäni toimia sillanrakentajana", Sippo sanoo Ylen toimittajalle. "Haluaisin rakentaa siltoja myös muihin kristittyihin, ennen muuta tietysti meidän luterilaisiin ja ortodoksisiin veljiin ja sisariin."
Kahdeksan vuotta myöhemmin, anno Domini 2017, tulee kuluneeksi 500 vuotta siitä, kun Martti Lutherin kerrotaan naulanneen 95 katolista kirkkoa kritisoivaa teesiään Wittenbergin linnankirkon oveen. Suomen luterilaisessa kirkossa ei kuitenkaan haluta juhlia uskonpuhdistuksen juhlavuotta. Täällä vietetään reformaation merkkivuotta. Merkkivuoden projektisihteeri, luterilainen pastori Timo-Matti Haapiainen totesi Kirkko ja kaupungin mielipidepalstalla 22.7.2015, että uskonpuhdistus on "sanana altis vastakkainasettelua ruokkiville tulkinnoille".
Näyttää siltä, että Suomen pitkä reformaatio jatkuu yhä.
Bertill ja hänen perheensä ovat fiktiivisiä henkilöitä, jotka perustuvat asiantuntijoiden näkemyksille.
Arkeologisissa kaivauksissa Martinlaaksossa on löydetty kivikautinen kirves, joka on haudattu 1500-luvun alussa asutun talonpoikaistalon lattian alle.
Pyhän Laurin kirkon hautausmaalta on löydetty alle vuoden ikäisten lasten salahautoja.
Jutussa on käytetty lähteinä muun muassa seuraavia teoksia: Pentti Virrankoski: Suomen historia, Simo Heininen ja Markku Heikkilä: Suomen kirkkohistoria, Simo Heininen: Pyhästä Henrikistä Mikko Juvaan ja Risto Pulkkinen: Suomalainen kansanusko.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Uudet tietokirjat valottavat ihmisen ikiaikaista tarvetta hallita hallitsematonta – Sara Norjan kirjassa kerrotaan alkemisteista, jotka halusivat tehdä kultaa Jumalan avulla
HengellisyysMonet keskiajan alkemisteista olivat kirkonmiehiä. Mystisessä alkemiassa Kristusta pidettiin viisasten kivenä, joka puhdistaa ihmisten synnit, kertoo alkemian historiaa tutkinut kielitieteilijä Sara Norja.
