Filosofit: Lihan syöminen kertoo mielenhäiriöstä
Saatamme ihailla Babe-possua ja syödä kyljystä saman päivän aikana ilman sen suurempia tunnontuskia. Kuva: Thinkstock

Saatamme ihailla Babe-possua ja syödä kyljystä saman päivän aikana ilman sen suurempia tunnontuskia. Kuva: Thinkstock

Filosofit: Lihan syöminen kertoo mielenhäiriöstä

Suhtautuminen eläimiin on kaksijakoista. Näemme ne paitsi yksilöinä, myös resurssina.

Nykyaikaa leimaa ennennäkemättömän laaja ja häikäilemätön eläinten hyväksikäyttö. Sen rinnalla kasvaa hempeä eläinkuva, jossa eläin nähdään arvokkaana olentona ja myötätunnon kohteena.

Näin kiteyttää eläimiä koskeviin eettisiin kysymyksiin erikoistunut filosofi Elisa Aaltola, joka puhui maanantaina 5. lokakuuta Eläineettisessä keskustelutilaisuudessa Helsingin yliopiston Viikin kampuksella. Helsingin yliopiston Vihertiimin järjestämä tilaisuus oli osa yliopiston Ympäristöviikkoa.

Aaltolan mukaan filosofit ovat kutsuneet eläimiin kohdistuvaa kaksijakoista suhtautumistapaa "moraaliseksi skitsofreniaksi". Kyse on mielen häiriötilasta, jossa eläimet näyttäytyvät samaan aikaan kahdessa hyvin erilaisessa valossa, joko yksilöinä tai resurssina.

"Ihmiset saattavat mennä elokuviin ihailemaan neuvokasta Babe-possua ja sen jälkeen ravintolaan syömään kyljystä. Suhtaudumme muihin eläimiin täysin vastakkaisilla tavoilla samanaikaisesti, ikään kuin olisimme kaksi eri persoonaa – toinen rakastava ja empaattinen, toinen hyötyarvoon ja optimointiin keskittyvä", Aaltola sanoo.

Filosofit nostivat ihmisen huipulle

Tuotantoeläinten julma kohtelu nojaa Aaltolan mukaan ihmiskeskeiseen maailmankuvaan, jolla on vahvat juuret filosofian historiassa.

Jo Aristoteleen (k. 322 eKr.) mukaan ihmisen oikeus hyväksikäyttää muita olentoja perustui kosmologiseen järjestyksen: muihin eläviin olentoihin verrattuna ihminen on täydellistynyt olento, jonka etuoikeutettu asema perustuu rationaalisuuteen.

Saman ajatuksen nykyinen versio nojaa Aaltolan mukaan evoluutioteoriaan: ihmisen paikka ”kehityksen tikapuiden ylimmällä askelmalla” antaa hänelle etuoikeuksia.

”Mitään kehityksen tikapuita ei kuitenkaan ole olemassa. Lajien evoluutiota voisi verrata pikemminkin pusikkoon kuin tikapuihin”, Aaltola selvittää.

Aaltola mainitsee myös filosofi ja matemaatikko René Descartesin (k. 1650), jonka mukaan ihminen oli maailman ainoa aktiivinen, älyään käyttävä olento, johon verrattuna eläimet ovat mieltä vailla olevaa massaa. Immanuel Kant (k. 1804) puolestaan ajatteli, että ainoastaan ihminen on itsessään arvokas olento.

Eläinten vähättelijät olivat väärässä

Kuitenkin jo antiikin aikana vaikutti myös filosofeja, jotka kyseenalaistivat ihmisen ja muiden eläinten jyrkän erottelun.

Näihin lukeutuivat muun muassa filosofi-matemaatikko Pythagoras (k. 496 ekr.), Aristoteleen seuraaja Theofrastos (k. 287 eKr.) sekä 100-luvulla vaikuttanut Plutarkhos (k. noin 125 jkr.), joka kritisoi eläinten hyväksikäyttöä ja pyrki edistämään kasvissyöntiä.

1500-luvulla elänyt renessanssifilosofi ja esseisti Michel de Montaigne piti eläimiin kohdistuvaa julmuutta jopa ihmiskunnan merkittävimpänä ja vastenmielisimpänä paheena.

1800- ja 1900-luvuilla filosofit alkoivat esittää radikaalia kritiikkiä ihmiskeskeistä maailmankuvaa kohtaan. Monet filosofit alkoivat vaatia, että eläinten kärsimys, kipu ja onnellisuus tulisi ottaa huomioon jopa samanarvoisena kuin ihmisen. Samaan aikaan eläinten mielen kykyjä alettiin tutkia niiden omassa elinympäristössä.

Uusi luonnontiede on Aaltolan mukaan osoittanut, että eläinten arvoa puolustaneet filosofit ovat oikeassa ja eläimiä vähätellyt filosofian valtavirta väärässä.

”Eläimet ovat itsestään tietoisia olentoja, jotka kokevat tunteita ja kommunikoivat. Ne kykenevät tarkoitushakuiseen toimintaan sekä käsitteiden ja uskomusten muodostamiseen”, Aaltola summaa.

 

Suhtaudumme muihin eläimiin täysin vastakkaisilla tavoilla samanaikaisesti, ikään kuin olisimme kaksi eri persoonaa.

 

Älykkyys ei oikeuta lajisortoa

Tieteen tulokset ovat siis muuttaneet käsitystämme eläimistä, mutta se ei ole korjannut tuotantoeläinten yhteiskunnallista asemaa. Epäsuhtaan on tarttunut erityisesti australialainen moraalifilosofi Peter Singer, jonka vuonna 1975 ilmestynyt teos Animal Liberation (suom. Oikeutta eläimille) nosti hänet eläinoikeusliikkeen kärkihahmoksi.

Singerin mukaan ihmisen valintojen tulisi tähdätä hyvinvoinnin kasvattamiseen. Radikaaliksi ajatuksen tekee se, että Singerin mielestä moraali velvoittaa meitä ottamaan tasavertaisesti huomioon kaikki olennot, joilla on tietoisuus ja siten mahdollisuus kokea hyvinvointia tai kärsimystä.

Muu on Singerin mukaan spesismiä eli lajisortoa. Singer kohdistaa kritiikkinsä lihantuotannon lisäksi myös tiedeyhteisön eläinkokeisiin.

 

Mikään ei ole niin varmaa kuin se, että edessäni on ainutlaatuinen, korvaamaton yksilö.

 

”Kun puhumme ihmisistä, useimmille on intuitiivisesti ilmeistä, että syntyperä, sukupuoli, ihonväri tai seksuaalinen suuntautuminen ei voi määrittää kenenkään arvoa. Singer korostaa, että myöskään laji ei voi olla perusteena jonkun olennon erityisarvolle muihin verrattuna”, Aaltola sanoo.

Singerin mielestä älykkyys ei kelpaa perusteluksi ihmisen muita olentoja suuremmalle arvolle. Jos kelpaisi, älykkyystesteissä monia kädellisiä paremmin pärjäävä harakka olisi arvokkaampi kuin vastasyntynyt lapsi.

”Singer muistuttaa, että myös ihmisten välillä on merkittäviä älykkyyseroja, mutta silti emme ajattele, että kyvykkäät saavat sorsia vähemmän kyvykkäitä.”

”Hulluuden hetki” herätti filosofin

Eläin on siis tietoinen ja kokeva olento. Monet nykyiset eläinoikeusfilosofit kuten yhdysvaltalainen Tom Regan korostavat, että eläin on myös oman elämänsä subjekti siinä kuin ihminenkin. Siksi eläin pitää nähdä yksilönä, jolla on oma näkökulma todellisuuteen.

”Jos eläimet ovat subjekteja, niille kuuluu myös oikeuksia, jotka meidän on tunnustettava: oikeus elämään, vapauteen ja fyysiseen koskemattomuuteen. Tämä tarkoittaa, että meidän pitää jäsentää yhteiskunnan rakenteita uudelleen niin, että eläinten tarpeet ja arvot otetaan huomioon”, Aaltola sanoo.

Aaltola havainnollistaa tarvittavan muutoksen syvyyttä nostamalla esiin vielä yhden nykyajan filosofin, ranskalaisen Jacques Derridan (k. 2004).

Viimeisinä vuosinaan Derrida yllätti monet lukijansa vertaamalla eläinteollisuutta holokaustiin. Derridan mukaan jo käsitteen ”eläin” käyttäminen on yksi väkivallan muoto, koska siinä valtava määrä erityisiä olentoja kuitataan yhdellä ainoalla termillä.

Derridan omat eläimiin liittyvät ennakkoluulot murtuivat varsin arkisessa tilanteessa, jota filosofi itse kuvasi jälkeenpäin ”keskeyttäväksi kohtaamiseksi” ja ”hulluuden hetkeksi”.

Filosofi oli menossa suihkuun, kun hän huomasi kissansa tarkkailevan itseään. Kissan analyyttisen katseen alaisuudessa Derrida koki äkkiä olevansa alasti.

”Siinä tilanteessa ihminen ei ollutkaan aktiivinen toimija ja eläin kohde. Jälkeenpäin Derrida kirjoitti, että ’mikään ei ole niin varmaa kuin se, että edessäni on ainutlaatuinen, korvaamaton yksilö'. Derridan mielestä meidän pitäisi pyrkiä kohtaamaan jokainen eläin omana yksilönään ja yrittää nähdä siinä oleva erityisyys ja ihmeellisyys”, Aaltola sanoo.

Lue myös: Eläinten oppilaana.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää: