Finlandia-esiraati vaatii vakavaa kirjarakkautta – Tällaista oli lukea 40 000 sivua ja valita ehdokkaat
Kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon esiraadin jäsen Heidi Backström lukemassa.

Kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon esiraadin jäsen Heidi Backström lukemassa.

Finlandia-esiraati vaatii vakavaa kirjarakkautta – Tällaista oli lukea 40 000 sivua ja valita ehdokkaat

Puolen vuoden urakka koetteli Heidi Backströmin lukukestävyyttä. Nyt hän kertoo, mitä Finlandia-esiraatilaisen päässä liikkui.

0 sivua luettuna – huhtikuun loppu

Kilpailu ”ansiokkaan suomalaisen romaanin” löytämiseksi on avattu edellisenä arkipäivänä ja kirjapakettivyöry alkaa. Postilaatikon saranat ovat koetuksella. Tipahtikohan siinä vuoden 2017 kaunokirjallisuuden Finlandia-voittaja herttoniemeläiselle parketille?

Suomen Kirjasäätiö on kutsunut minut mukaan esiraatiin valitsemaan vuoden 2017 kaunokirjallisuuden Finlandia-voittajaehdokkaita. Ajatus tuntuu lukutoukasta huimaavalta. Luen paljon, tuotan työkseni kirjallisuusfestivaalia ja elän ja hengitän sanoista, mutta en ollut osannut edes unelmoida raatiin pääsystä. Esiraadin muodostavat kanssani toimittaja Aleksis Salusjärvi puheenjohtajan ominaisuudessa ja kirjakauppias emerita Eva Uggla. Tunnen Aleksista vähän, Evaa en vielä lainkaan. Tiedän, että tulemme lukemaan kirjoja todennäköisesti sadan ja kahden sadan väliltä seuraavan puolen vuoden aikana. Että meidän tehtävänämme on jollain logiikalla seuloa 3–6 romaania koko vuoden kirjasadosta. Että näistä ehdokkaista ministeri ja ihmisoikeuksien puolustaja Elisabeth Rehn valitsee yhden teoksen, joka voittaa 30 000 euron palkinnon, tiensä lukuisiin suomalaisiin kirjahyllyihin sekä oman lukunsa kansallisen kirjallisuutemme historiankirjoissa. Että edessä on valtava urakka ja vastuullinen tehtävä. Mutta en osaa kuvitella miltä se tuntuu ja mitä se tarkoittaa käytännössä.

Harva kirjoittaa päivänpolttavista aiheista; pakolaiskriisistä, ilmastonmuutoksesta, laajentuvasta ihmiskäsityksestämme, eläintenoikeuksista.

4646 sivua luettuna – toukokuun puoliväli

Ensimmäiset romaanit, jotka sattumanvaraisessa järjestyksessä valikoituvat luettavakseni ovat sujuvaa suomea ja tarina kulkee, mutta ne eivät sävähdytä minua erityisemmin. Mitä jos tämä on tällaista? Miten näistä tasavahvoista romaaneista valikoituu ehdokasjoukko? Mitä jos en innostu mistään sen kummemmin? Ehkä tästä ei tule mitään?

Tapaamme raadin kanssa ensimmäistä kertaa. Hetki jota olen odottanut ahnaasti. Olen tottunut siihen, että keskustelen kirjoista aktiivisesti niin ystävieni kanssa kuin sosiaalisessa mediassa, vinkkaillen ja intoillen. Nyt en ole voinut sitä tehdä. Finlandia-kisaan ilmoittautuneet teokset pysyvät salassa ikuisesti lukuun ottamatta lopullisia ehdokkaita, eikä omien mielipiteiden jakaminen muutenkaan tuntuisi kovin reilulta. Raatitapaamisessa käy ilmi, että olemme lukijoina hyvin toisistamme poikkeavia. Erilaisuutemme tuntuu helpottavalta; tältä raadilta ei takuuvarmasti mene ohi mikään kätketty aarre, eikä se purematta niele kirjallisia sensaatiota pelkän hypen vuoksi.

8397 sivu luettuna – heinäkuu ja kesäloma

Heinäkuussa eristäydyn kesämökille lukemaan rauhassa. Mukana on kaikki kevätkaudella julkaistut teokset, joita en ole ehtinyt vielä lukemaan.

Kisaan ilmoittautuu kiinnostavan paljon omakustannettuja sekä pienkustantamojen julkaisuja. Nämä ovat romaaneja, joita en suurella todennäköisyydellä muuten löytäisi. Taso on vaihteleva. Osa vastaa ennakkokuvitelmaani sisukkaasta harrastustoiminnasta, mutta osan kohdalla en ymmärrä, miksei teos ole päätynyt yhdenkään kustantamon ohjelmaan, niin vahvoja osa omakustanteista on suhteessa moneen kustannussopimuksen solmineeseen teokseen.

20 631 sivua luettuna – syyskuun puoliväli

Kirjasyksy käy kiivaana postipakettien muodossa ja uskallan haaveilla, että olen noin puolivälissä lukusavottaamme. Vuoden teemat yllättävät minut perinteisyydellään; paljon kirjoja suomalaisen miehen roolista. Useita taiteilijaromaaneja. Historiaan sijoittuvia tarinoita tuntuu olevan enemmän kuin nykypäivään. Tulevaisuutta yllättävän vähän siihen nähden, että olin ymmärtänyt Suomen olevan spekulatiivisen fiktion kärkimaita tällä hetkellä. Harva kirjoittaa päivänpolttavista aiheista; pakolaiskriisistä, ilmastonmuutoksesta, laajentuvasta ihmiskäsityksestämme, eläintenoikeuksista – tai ainakaan suoraan. Vain muutama romaani sijoittuu Euroopan suuriin kaupunkeihin ja siirtää suomalaisuutta – tai ainakin suomalaista kaunokirjallisuutta - osaksi Eurooppaa.

Uskonto ei juuri nyt tunnu kiinnostavan kirjoittavia taiteilijoita, mutta se mitä uskonnosta tai uskovaisuudesta kirjoitetaan, on avarampaa ja syvempää kuin mitä uskalsin odottaa. Uskonto ei ole enää välttämättä ongelma, josta pyrkiä pois tai jonka aiheuttamia haavoja ratkoa romaanin verran. Ihminen voi olla uskovainen mutta myös onnellinen ja viisas, ei pelkästään surullinen, aivopesty tai ahne, jollaisia rooleja usein uskovaisille tarjotaan fiktiossa.

34 683 sivua luettuna – ilmoittautuminen kilpailuun loppuu

Silmiin sattuu, selkää särkee, kaikki aika menee nyt lukemiseen, tämä käy työstä. Erityisesti alan olla täynnä sotatarinoita. Julkaistaanko Suomessa aina näin paljon sotiin sijoittuvaa kirjallisuutta?

Kiinnostava havainto on myös lukemisen fyysisen raskauden keskellä se, että romaanit, joita odotin ennakkoon eniten, eivät olekaan suosikkejani. Jokainen ykköskastiin omalla henkisellä Finlandia-listallani pääsevä teos on tullut eteeni yllätyksenä. Ei tässä nukahtamaan pääse ainakaan!

Istumme Kirjasäätiön toimitiloissa ja syömme risottoa. Yritämme puhua elämästä Finlandia-raatilaisuuden jälkeen.

40 563 sivua – kaikki sivut luettu

Kaikki romaanit on nyt luettu. Raatityöskentelyn pakaralihasvaihe on ohi ja on päätösten tekemisen aika. Pitkän illan aikana käydyn tiukan keskustelun tuloksena rajaamme koko vuoden kaunokirjalliset tuotokset 20 romaanin listaksi ennen lopullista päätöstä.

Listaan päässäni hyvän kirjan kriteereitä ja yritän muodostaa itselleni koodistoa, jonka kautta arvottaa lukemaani. Hyvä kirja on sujuvaa suomea ja siinä ei ole kielioppivirheitä. Tällä rajauksella ei tipu kovinkaan montaa romaania pois. Hyvän romaanin kieli on kiehtovaa, mietin. Toisaalta jos tarina on loistava, ei yksioikoisempaa kieltä huomaa ja pelkästään kaunis kieli ei riitä hyvän proosan mittariksi. No hyvässä kirjassa on hyvä tarina! Mutta mikä on hyvä tarina? Kertooko se jotain mihin samaistua vai opettaako se jotain uutta, auttaa ymmärtämään jotain itselle vierasta? Tarvitseeko romaanissa olla jokin tarina? Voiko kirjan rakenne olla monimutkainen vai pitääkö sen olla jokaiselle lukijalle ymmärrettävissä? Mitä jos kirja täyttää kaikki muut kriteerit, mutta sotii lukijan moraalia vastaan? Pitääkö mahdollisen Finlandia-voittajan olla massasta poikkeava vai edustaa vuoden tarjontaa yleisellä tasolla jollain tapaa?

Viimeinen kokous – sivuja jäljellä 0

Istumme Kirjasäätiön toimitiloissa ja syömme risottoa. Yritämme puhella niitä näitä, sienestämisestä, televisio-ohjelmista, purjehtimisesta, siitä mitä tehdä nyt kun kaikki aika ei mene lukemiseen. Elämästä Finlandia-raatilaisuuden jälkeen. Itse kiroilen valtavasti, kuten aina kun hermostuttaa.

Meillä on edessämme parikymmentä teosta, joista mitkä tahansa voisivat valikoitua ehdokkaiden pinoon. Raatimme on löytänyt niistä kaikista jotain, joka täyttää ”ansioituneen suomalaisen romaanin” mitat, läpäisee meidän yksilölliset seulamme ja on jättänyt jonkinlaisen jälkensä lukijoihinsa, meihin. On selvää, että persoonillamme, meillä esiraatilaisilla, on tässä merkitystä. Tästä samasta romaanivuoresta nousisi esiin todennäköisesti hyvinkin erilainen joukko, jos pöydän äärellä istuisivat jotkut toiset raatilaiset. Mutta me tässä olemme. Me päätämme. Ja hyvin päätämmekin. Vaikka raatityö on kompromissin tekoa, ei lopullinen ehdokasjoukko ole kompromissi. Kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnosta kilpailee nyt monta upeaa romaania, joista jokainen jättää jälkensä kirjallisuushistoriaamme.

Ehdokkaat julkistetaan 10.11. Finlandia-palkinto jaetaan 29.11.

Jaa tämä artikkeli:

Samasta aiheesta:

Kommentoi