Gurun opissa: Katso toisessa ihmisessä olevaa hyvää

Gurun opissa: Katso toisessa ihmisessä olevaa hyvää

Jos rakastaa lähimmäistään, ei ole kaukana Jumalasta, opetti Athosvuoren munkki Siluan.

”Jos sielussa on armo, siellä on myös rauha ja se tuntee rakkautta kaikkia kohtaan”, kirjoitti Siluan Athoslainen. Hän oli venäläinen munkki ja hengellinen ohjaaja, joka eli lähes viisikymmentä vuotta ortodoksien pyhällä vuorella Athoksella Kreikassa. Siellä luostareissa ja erakkomajoissa asuvat munkit ovat rukoilleet Jumalaa yli tuhat vuotta.

Siluanin isä oli talonpoika, joka oli opettanut poikaansa rukoilemaan. Nuoruuden huumassa, etsinnässä ja irtiotossa muut asiat valtasivat nuoren miehen mielen. Kaiken keskellä häntä kiusasi välillä ajatus siitä, missä oli se Jumala, jota hän oli oppinut lapsena rukoilemaan. Joinakin hetkinä hän toivoi, että oppisi kiinnittämään mielensä tuohon Jumalaan.

 

Pietarissa suoritetun asepalveluksen aikana Siluanin tulevaisuudensuunnitelmat alkoivat selvitä. Hän päätti vuonna 1892 lähteä Athosvuorella sijaitsevaan venäläiseen Pyhän Panteleimonin luostariin, joka silloin eli kukoistuskauttaan. Siellä hänet vihittiin munkiksi, ja hän sai nimen Siluan.

Siluan ei ollut käynyt kouluja. Raamatun ja pyhien isien kirjoituksia hän oppi ennen kaikkea kuuntelemalla, kun niitä luettiin luostarin yhteisissä palveluksissa. Omassa munkin majassaan hän luki näitä tekstejä itsekseen ja rukoili ahkerasti.

Tämä kaikki ei kuitenkaan varjellut häntä sisäisiltä koetuksilta eikä epätoivonkaan hetkiltä. Vei vuosia ennen kuin hän alkoi tuntea sisimmässään pysyvää rauhaa.

Pyhä Henki saa meidät rukoilemaan. Mutta hän katoaa oitis, kun herjaamme tai tuomitsemme toisiamme.

Päivisin Siluan työskenteli luostarin myllyssä, jossa hän kantoi jauhosäkkejä. Myöhemmin hän oli töissä luostarin keittiössä, jossa hän kuunteli ihmisten elämän huolia, ja rukoili sitten munkin kammiossaan aamuyön tunteina heidän puolestaan.

”Minä haluan vain yhtä asiaa: rukoilla kaikkien puolesta niin kuin omasta puolestani”, Siluan kirjoitti.

Jos hän huomasi jonkun olevan sitä mieltä, että jumalattomat palavat kerran helvetin tulessa, hän sanoi murheissaan: ”Rakkaus ei voi sitä sietää. Pitää rukoilla kaikkien puolesta.”

Sitä Siluan teki elämänsä loppuun saakka.

”Vai onko sydämesi rautaa? Mutta paratiisissa ei rautaa tarvita. Siellä tarvitaan nöyryyttä ja Kristuksen rakkautta”, Siluan huokaisi toisia tuomitseville.

 

Siluanin syvä kokemus oli, että kun ihminen pysyy Jumalassa, hän näkee todellisen itsensä ja koko maailman kärsimyksen. Rukouksessa opimme tuntemaan, miten Jumala rakastaa meitä ja miten mittaamaton Jumalan armo on kaikkia kohtaan. Siksi meidän ei tule koskaan lähetellä tulikivenkatkuisia terveisiä niille, jotka ajattelevat uskosta toisin kuin me.

Siluan puhui paljon Pyhästä Hengestä. Pyhä Henki saa meidät rukoilemaan. Mutta hän katoaa oitis, kun herjaamme tai tuomitsemme toisiamme.

”Ajattele veljestäsi hyvää. Ajattele, että Jumala rakastaa häntä ja että hänenkin sielussaan on Pyhä Henki. Silloin et ole kaukana Jumalasta”, Siluan opetti.

Rukous Athosvuorelta

Herra, vuodata armosi maan päälle.

Opeta kaikki maan kansat

tuntemaan sinun rakkautesi,

että sinä rakastat meitä niin kuin äiti

ja vielä enemmän kuin äiti.

Joskus äitikin voi unohtaa pienokaisensa,

mutta sinä et koskaan unohda,

sillä sinä rakastat luotuasi mittaamattomasti

eikä rakkaus voi unohtaa.

(Suom. Riikka Platonova)

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi