Gurun opissa: Matka universumin salaisuuksiin

Gurun opissa: Matka universumin salaisuuksiin

Paleontologi Teilhard de Chardinin matkasta maan ja universumin historiaan ja ihmisen alkuperään tuli samalla hengellinen matka kosmoksen, ihmisen ja lopulta Jumalan sisimpään.

Pieni ranskalaispoika vaelteli kotinsa lähellä kukkuloilla ja keräili erikoisia kiviä aarrekokoelmiinsa. Hänen isänsä oli ohjannut lapsiaan keräämään kiviä, fossiileja ja muita luonnon erikoisuuksia. Pieni poika ihmetteli kivien ja vuorten kallioiden kovuutta.

Kun poika oli kuusivuotias, hänen tukkansa oli kerran vahingossa syttynyt tuleen. Hän oli pelästynyt pahasti ja alkanut jo ymmärtää elämän haurauden. Kivet herättivät hänessä myös kysymyksen siitä, oliko jotakin kiveäkin kovempaa, ikuista.

Poika oli Teilhard de Chardin, josta tuli aikanaan tunnettu paleontologi ja geologi, joka teki tutkimusretkiä eri puolilla maailmaa. Jos isä vaikutti siihen, että hänessä heräsi koko elämän jatkunut kiinnostus luonnontieteisiin, niin äidin harras uskonnollisuus muovasi Teilhardin hengellisyyttä. Äiti opetti Teilhardia kunnioittamaan Mariaa ja Jeesusta ja sai hänet kiinnostumaan kristityistä mystikoista.

Nämä lapsuuden kiinnostuksen kohteet säilyivät Teilhardissa koko hänen elämänsä ajan. Häntä kiinnosti kysymys siitä, mikä pitää kaikkia asioita koossa tässä elämässä ja koko universumissa.

Luominen ei ole koskaan päättynyt. Universumi syntyy ja kehittyy jatkuvasti.

Teilhard oli ensimmäisiä teologeja, jotka ymmärsivät, että evoluutioteoria ei voi olla vaikuttamatta kristilliseen uskoon. ”Luominen ei ole koskaan päättynyt”, Teilhard ajatteli. Universumi syntyy ja kehittyy jatkuvasti. Mitä merkitsee kristilliselle uskolle, että elämme vielä päättymättömässä universumissa? Mitä tarkoittaa, että elämme universumissa, jonka elämä alkoi noin 14 miljardia vuotta sitten, jonka tulevaisuus on avoin ja joka on paljon enemmän kuin nyt voimme käsittää?

Teilhard ei ikinä luopunut kristillisestä uskostaan. Hänen matkastaan materian salaisuuksiin, maan ja universumin historiaan ja ihmisen alkuperään tuli samalla hengellinen matka kosmoksen, ihmisen ja lopulta Jumalan sisimpään. Evoluution kertomus ei ollut hänelle vain matka kaiken alkuun vaan myös matka universumin päämäärään, siihen, mihin se on matkalla.

Toisen maailmansodan kynnyksellä Teilhard kirjoitti, että moderni tiede keksintöineen toi kristinuskon uuden maailman eteen.

Hän valitti, että uusi ateismi ei tuonut parempaa maailmaa. Myös kristinusko epäonnistui, kun se piti kiinni vanhasta kolmikerroksisesta maailmankuvasta, joka keskittyi syntiin, pelastukseen ja tuonpuoleisuuteen.

Kristinusko oli menettänyt voimansa ja ateismi oli sokea omalle pinnallisuudelleen.

Kristinusko oli menettänyt voimansa muuttaa maallista elämää ja ateismi oli sokea omalle pinnallisuudelleen ja kykenemätön tarjoamaan emotionaalista lohtua tai syvyyttä elämään. Teilhard uskoi, että jos kristinusko luopuisi vanhasta maailmankuvastaan ja heräisi kuuntelemaan modernin tieteen avaamaa maailmaa ja sen herättämiä kysymyksiä, sillä voisi olla jotain annettavaa modernille maailmalle.

Tiedemiehenä Teilhard tutki maan evoluutiota, elämän orgaanisten muotojen kehitystä ja ihmisen alkuperää. Samalla hän koki, että tieteellinen tieto ja luonnon rakkaus syvensivät hänen uskoaan.

Tiede auttoi häntä tuntemaan Jumalaa aina vain enemmän. ”Kukaan muu kuin sellainen henkilö, joka on uppoutunut materian tutkimukseen, ei voi ymmärtää, missä määrin Kristus inkarnaatiossaan on maailman sisällä, pienimmänkin atomin sydämessä.”

Teilhardin perusajatukset olivat idullaan jo ensimmäisen maailmansodan aikaisissa esseissä, joita hän kirjoitti rintamalla. Jo niissä hän näkee Kristuksen keskuksena, joka pitää kaikkea koossa ja vetää yhteen. ”Aina samalla kirkkaudella Kristus loistaa valona jokaisen elämän sydämelle. Joka puolelta hän vetää meitä puoleensa ja tuo lähemmäksi itseään. Häntä yksin me etsimme ja hänessä me liikumme.”

Näin minä uskon

Jumala ei piiloudu, että etsisimme häntä. Siitä olen vakuuttunut.

Yhtä vähän hän antaa meidän kärsiä, että siten tulisimme runsaammin palkituiksi.

Päinvastoin, Jumala on kokonaan kääntynyt luomansa puoleen.

Hän näkee, miten se lähestyy häntä, ja hän tekee kaiken valaistakseen sen ja tehdäkseen sen autuaaksi.

Äidin tarkkaavaisuudella hän katsoo lastaan.

Mutta silmäni ei vielä havaitse häntä.

Ehkä tarvitaan satoja vuosia ennen kuin silmämme aukenee valolle.

Epäilyksemme ja muu kärsimyksemme on se hinta, mikä meidän pitää maksaa, että kaikki saa täyttymyksensä.

Kun sen nyt tiedän, voin hyväksyä sen, että vaellan edelleen loppuun asti tätä tietä,

josta tulen yhä varmemmaksi samalla, kun horisontti yhä enemmän katoaa usvaan.

–Teilhard de Chardin Pekingissä vuonna 1934

Jaa tämä artikkeli:

Samasta aiheesta:

Kommentoi