Kuula: Miksi Jumala välittäisi kenestäkään näin suuressa maailmankaikkeudessa?

Kuula: Miksi Jumala välittäisi kenestäkään näin suuressa maailmankaikkeudessa?

Ihminen on häviävä mitättömyys, kuin kuivunut kärpäsenläntti. Onneksi Jumala venyy, eikä tiedä mitä kello on.

Esko Valtaoja havainnollisti taannoin maailmankaikkeuden mittasuhteita upeasti. Hän tapetoi linnunradan tehtaan seinään ja vertasi universumin ikää Tampereen ja Helsingin väliseen matkaan. Kaikkeus on noin 13,8 miljardia vuotta vanha ja sen pelkästään meille näkyvän osan halkaisija noin 90 miljardia valovuotta. Näin suuria lukuja on vaikea ymmärtää arkijärjellä, joten konkretisoinnit ovat tarpeen.

Eräs asia tulee kuitenkin selväksi.

Ihmiskunta on häviävä rikkahippunen. Olemme syntyneet silmänräpäyksessä ja kohta meitä ei enää ole.

Niinpä herää väistämättä kysymys. Miten kenelläkään ihmisellä voisi olla mitään merkitystä Jumalalle? Mehän kutistumme olemattomiin valtavassa universumissa. Hullua kuvitella, että Jumala kuuntelisi ihmiseksi kutsutun päiväperhon pyyntöjä.

Näin syntyy mittasuhdeargumentiksi kutsuttu vasta-argumentti kaikille uskonnoille, ja käsitys tieteen ja uskon välisestä ristiriidasta.

Aluksi mittasuhdeargumentti vakuuttaa, mutta kohta siitä paljastuu ratkaiseva lähtökohtavirhe. Se olettaa Jumalan samanlaiseksi ajalliseksi, tilalliseksi ja kuluvaksi olioksi kuin kaikki muukin luomakunnassa.

Mutta ainakaan kristinuskon Jumala ei ”liiku” ajassa luotujen kappaleiden tavoin.

Koko Jumala on läsnä jokaisessa universumin pisteessä. Hänelle atomi, linnunrata ja ihmispersoona ovat samankokoisia olioita. 

Hän on läsnä historian jokaisessa hetkessä samalla tavalla kuin ihminen elää vain käsillä olevaa tilannetta. Hän ikään kuin venyy kaikkeen aikaan, kun me olemme vain yhdessä ajallisessa pisteessä kerrallaan. Siksi hän ei pidä maailmankaikkeutta vanhana eikä ihmistä myöhäsyntyisenä päiväperhona.

Jumala ei siis tiedä, mitä kello on. Eikä hän vanhene, kulu tai väsy.

Myös Jumalan suhde tilaan on erilainen kuin luomakunnan. Hän ei sijaitse missään paikassa universumin reunalla, josta on erimittainen matka eri kaikkeuden kolkkiin. Hänellä ei ole mitään kokoa, josta käsin muut näyttävät pienemmiltä tai suorastaan olemattomilta.

Jumala on suuri, mutta ei jättiläinen.

Sen sijaan hän läpäisee kaiken. Koko Jumala on läsnä jokaisessa universumin pisteessä. Hänelle atomi, linnunrata ja ihmispersoona ovat samankokoisia olioita. Siksi hän kuuntelee jokaista ihmistä samalla tavalla kuin linnunratojen huminaa. Kiinnostavaa, koskettavaa, mahtavaa.

En siis koe mittasuhdeargumenttia erityisen ongelmallisena. Se kun perustuu mittavälinevirheeseen. Ensin universumia mitataan sekunneilla ja valovuosilla ja sitten oletetaan samojen mittojen pätevän Jumalaan. Mutta kuumetta ei tutkita senttimitalla eikä Luojaa kuten luontoa.

Voittajan henkselit eivät tässä pauku. Sanon vaan, että tämä pointti ei kampita uskoani Jumalaan. Kompuroin sitten muualla.

Kirjoittaja on ahaa-elämyksiin addiktoitunut etsijä. Ja löytäjä. Taipumusta yläpilviajatteluun. Pappi, teologian tohtori ja tietokirjailija.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi