Harras hetki: Viestintäpäällikkö Kimmo Holappa muistaa hiljattain edesmenneitä läheisiään poistamalla heidät puhelimestaan
Kimmo Holappa on bongaillut parinkymmenen vuoden ajan Unescon nimeämiä maailmanperintökohteita. Lähin niistä on Suomenlinna.

Kimmo Holappa on bongaillut parinkymmenen vuoden ajan Unescon nimeämiä maailmanperintökohteita. Lähin niistä on Suomenlinna.

Harras hetki: Viestintäpäällikkö Kimmo Holappa muistaa hiljattain edesmenneitä läheisiään poistamalla heidät puhelimestaan

Kun pyhäinpäivän ilta hämärtyy, Holappa tuntee oman paikkansa sukupolvien ketjussa.

Kun Kimmo Holappa lapsuuden kesinä kummitädin luona kyläillessään heräili, täti oli ehtinyt jo paistaa useamman pellillisen pullaa. Aamiaiseksi oli tarjolla kylmää maitoa ja lämmintä vehnästä.

Kummitäti on Holapan mielessä pyhäinpäivänä. Kun iltapäivä alkaa hämärtyä illaksi, Holappa laittaa soimaan Dvořákin tai Mozartin Requiemin eli sielunmessun. Hän istahtaa kotisohvalle ja avaa puhelimensa – mutta vaikka viestinnän ammattilainen onkin, nyt hän ei päivitä somea tai lue uutisia. Hän etsii puhelimen osoitekirjasta kummitädin nimen ja numeron ja poistaa ne. Sitten hän tekee saman appiukkonsa yhteystiedoille. Niitä ei enää tarvita, sillä molemmat ovat kuolleet viimeisen vuoden aikana.

Holappa muistaa, kuinka pari kolme vuotta sitten loppukesän mökkireissulla appiukko vei hänet lähimetsään ja näytti parhaat sienipaikkansa. Hän itse ei enää jaksanut niillä käydä. Sen jälkeen kantarellien poimimiseen niiltä paikoilta on Holapan mielessä liittynyt kiitollisuus.

Osoitekirjan siivoamisesta juuri pyhäinpäivänä on tullut Kimmo Holapalle tärkeä tapa. Idea syntyi muutama vuosi sitten, kun hän pohti, milloin olisi sopiva hetki poistaa edesmenneiden yhteystiedot. Heti hautajaisten jälkeen se olisi tuntunut liian julmalta. Poista-käskyn painamisessa on haikeutta ja kiitollisuutta, mutta liian juhlalliseksi Holappa ei halua heittäytyä. Onnellisinta olisi, jos jonain pyhäinpäivänä poistettavia nimiä ei olisikaan. Tavallisesti niitä on yksi tai kaksi.

Moni on vuosituhansien tai -satojen aikana ollut juuri samassa paikassa ja kokenut siellä jotakin ainutkertaista.

Pyhäinpäivä on Holapalle muistutus jatkuvuudesta, siitä, että hän itse on yksi lenkki sukupolvien ketjussa. Sama hyvin terveellinen tunne omasta pienuudesta hänellä herää myös revontulia tai tähtitaivasta katsoessa. Siksi hänellä on puhelimessaan revontulihälytys ja siksi hän saattaa kiivetä kotinsa katolle taivasta ihmettelemään.

On myös paikkoja, jotka on niin monen sukupolven ajan koettu pyhiksi tai muuten erityisiksi, että niissä kokee itsensä suuren kokonaisuuden osaksi. Sellaisia ovat vaikkapa Unescon nimeämät maailmanperintökohteet, joita Kimmo Holappa on bongaillut parikymmentä vuotta. Hän arvioi vierailleensa 80–90 kohteessa, joista lähimpänä ja tutuin on Suomenlinna Helsingin edustalla.

Holappa on bongannut myös monia eri uskontojen ja kulttuurien pyhiä paikkoja: inkakaupunki Machu Picchun Perussa, Kioton temppelit Japanissa, Umaijadi-moskeijan Damaskoksen vanhassakaupungissa Syyriassa. Yksi vaikuttavimmista oli Siinainvuoren juurella sijaitseva ortodoksinen Pyhän Katariinan luostari, joka on perustettu jo 300-luvulla. Etiopian Lalibelan kallioon kaiverrettujen kirkkojen näkemisestä Holappa oli haaveillut pikkupojasta asti.

Holapan mielestä maailmanperintökohteita on vaikea vertailla saati laittaa paremmuusjärjestykseen, mutta kaikissa niissä on jotakin sellaista, mikä saa kävijässä aikaan wau-reaktion. On jotain ihmeellistä siinä, että niin moni on vuosituhansien tai -satojen aikana ollut juuri samassa paikassa ja kokenut siellä jotakin ainutkertaista. Ja vaikka ihmisten ainutkertaiset kokemukset katoavat heidän kuollessaan, paikat pysyvät.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi