null Vantaalaiset puhuivat kuolemasta – ääniteos on kuultavana pyhäinpäivänä kirkoissa ja netissä

Vantaalaisia oli helppo saada mukaan kuolemasta kertovaan projektiin. Kuvan sitaatti on Eron hetki -ääniteoksesta.

Vantaalaisia oli helppo saada mukaan kuolemasta kertovaan projektiin. Kuvan sitaatti on Eron hetki -ääniteoksesta.

Ajankohtaista

Vantaalaiset puhuivat kuolemasta – ääniteos on kuultavana pyhäinpäivänä kirkoissa ja netissä

Lähes kaikki haastatellut kokivat, että kuoleman jälkeen rakkaat ihmiset jatkavat elämäänsä.

Vantaan kirkoissa kuullaan pyhäinpäivänä millaisia mietteitä kuolema herättää vantaalaisissa. Kyseessä on ääniteos, jolle on koottu parinkymmenen vantaalaisen puhetta kuolemasta. Haastatteluita tehtiin syksyn aikana. Teoksen nimi on Eron hetki – vantaalaisten puhetta kuolemasta.

– Haastatteluista päällimmäiseksi jäi mieleen se, että kuolemaa ympäröi vahvasti rakkaus. Eniten kuolemassa pelottaa rakkaista ihmisistä luopuminen tai ajatus siitä, että joku omista rakkaista kuolisi. Kuolemaa kuvattiin lopulliseksi eroksi ja kaipaukseksi, jota ei voi enää täyttää. Koen, että rakkaus on se, joka tekee kuolemasta niin vaikean asian meille, kertoo kehittämistoiminnan suunnittelija Johanna Puolitaival. Hän oli haastattelemassa ihmisiä ja koosti ääniteoksen.

– Tuntuu, että rakkaan ihmisen kuolema haastaa ja usein murtaa rationaalisen ajattelun panssarin, johon meitä on koulittu. Vaikka järki sanoo, että kuoleman jälkeen meistä tulee multaa tai tuhkaa, lähes kaikki haastatelluista kokivat, että kuoleman jälkeen rakkaat ihmiset jatkavat elämäänsä, Puolitaival kuvaa.

Tekijät huomasivat, ettei ollut vaikeaa löytää haastateltavia ääniteokseen. Osa oli vastannut aiemmin muihin Vantaan seurakuntien tekemiin haastatteluihin ja tavoitettiin sitä kautta. Lisää haastateltavia ja erityisesti lisää miehiä etsittiin myös Facebookista, Vantaan puskaradio -ryhmästä.

– Haastateltavat olivat monenikäisiä. Nuorimmat olivat parikymppisiä, vanhimmat yli 70, Johanna Puolitaival kertoo.

Jos ajatus kuolemasta lakaistaan näköpiiristä, unohtuu herkästi, että jokainen päivä on lahja.

- Korson kirkkoherra Tuomas Antola

Ääniteoksen tekeminen osoitti sen, että ihmisillä on tarve puhua kuolemasta.

– Kuolemasta on tärkeää puhua, jotta osaisimme elää täydellä sydämellä täyttä elämää. Jos ajatus kuolemasta lakaistaan näköpiiristä, unohtuu herkästi, että jokainen päivä on lahja ja ilmaiseksi annettu, kiteyttää teoksen merkityksen Korson kirkkoherra Tuomas Antola, joka veti haastatteluprojektia.

– Elämän rajallisuus alleviivaa hetken arvon ja toisaalta iankaikkisuusnäkökulma tuo elämään toivon, jota ilman en itse uskaltaisi elää enkä kuolla. Yllätyin siitä, miten valtaosa vantaalaisista haastatelluista tuntuu ajattelevan jokseenkin samaan tapaan, Antola jatkaa.

Ääniteoksen esittäminen ajoittuu pyhäinpäivään, jolloin hautausmaille syttyvät kynttilämeret ja kirkot täyttyvät ihmisistä. Ääniteos kuullaan iltakirkkojen jälkeen. Teos on kuunneltavissa myös Vantaan seurakuntien verkkosivuilta kokonaisuudessaan.

Eron hetki – vantaalaisten puhetta kuolemasta kuullaan iltakirkkojen jälkeen (viimeistään klo 20 alkaen)

Pyhän Laurin kappelissa (Pappilankuja 3). Läpi yön.

Korson kirkossa (Merikotkantie 4). Läpi yön.

Hämeenkylän kirkossa (Auratie 3). Klo 21 saakka.

Myyrmäen kirkossa (Uomatie 1). Noin klo 21 saakka.

Kokonaiskesto noin 1 t 15 min. Voi kuunnella pidemmän tai lyhyen hetken.

Iltakirkkojen tarkemmat tiedot vantaanseurakunnat.fi

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.