null Harras hetki: Kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön sairastunut Tapio Suominen aloittaa aamunsa retriittikävelyllä

Tapio Suomista puhuttelee ympäristö, jossa on aikoinaan kisattu olympiatasolla.

Tapio Suomista puhuttelee ympäristö, jossa on aikoinaan kisattu olympiatasolla.

Hengellisyys

Harras hetki: Kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön sairastunut Tapio Suominen aloittaa aamunsa retriittikävelyllä

Urheilutoimittajalla on liikkumisessa vain yksi tavoite: siitä pitää tulla hyvä mieli.

Niinä aamuina, kun olo on energinen, Tapio Suominen lähtee kävelylle. Retriittikävelylle, niin kuin hän itse asian ilmaisee.

Päälleen hän laittaa marraskuussa toppahousut ja -takin. Varsinaisia sporttivaatteita ei tarvita, koska ulkoilu on tällä hetkellä tietyntyyppistä. Ei Suominen maleksi, mutta ei hänelle myöskään tule kauhea hiki. Hän kutsuu etenemistään puolivauhdiksi.

Joskus Suomisella on kävelylle lähtiessään mukana kävelysauvat. Hän on selvillä tutkimuksista. Sauvojen kanssa oikein käveleminen on 20 prosenttia tehokkaampaa kuin kävely ilman sauvoja. Päivän tunnelma ja oma olo määräävät, miten milloinkin mennään, sauvoilla vai ilman.

On kaksi paikkaa, jotka vetävät Tapio Suomista hänen nykyisellä kotiseudullaan puoleensa: Ahvenisto ja Aulanko. Niissä on loistavat liikuntamaastot ja maisemat. On korkeuseroja, on järvi, on metsä. Ne vievät mennessään niin, että Suominen tuntee kävelyn jälkeen jonkinlaista puhdistautumista.

Urheilutoimittajana Suomista puhuttelee myös se, että Ahvenistolla on aikoinaan kisattu korkealla tasolla. Vuonna 1952 siellä järjestettiin olympialaisten sotilaslaji, joka on kuin nykyinen viisiottelu. Ahvenistolla ratsastettiin, miekkailtiin, ammuttiin, uitiin ja juostiin maastossa.

Mielihyvä liittyy endorfiinien tuotantoon kehossa, mutta myös siihen, että tuli tehtyä hyvä homma.

Jos Suominen lähtee liikkumaan kiireessä, sillä ajatuksella, että aikaa on kolme varttia ja sen jälkeen pitää rynnätä seuraavaan hommaan, se ei toimi. Liikkumisesta tulee suorittamista. Sitä hän välttää.

Juuri nyt Suomisella on liikkumisessa vain yksi tavoite. Siitä pitää tulla hyvä mieli.

Liikuntatieteellisessä opiskelleena hän tietää, että mielihyvä liittyy endorfiinien tuotantoon kehossa, mutta myös siihen, että tuli tehtyä hyvä homma: pidettyä itsestä huolta.

Kuusi vuotta sitten eteen tuli tilanne, jolloin Tapio Suomisen piti arvioida uudelleen elämän peruspilareita. Sairastuminen kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön muutti vanhat kuviot.

Ulkona käveleminen liittyy Suomisella mielen hallintaan. Hän on joutunut pohdiskelemaan omaa käytöstään eri tilanteissa. Niitä, joihin sairaus on hänet ajanut, ja niitä, joita alkoholin käyttö on aiheuttanut.

Muun muassa Turun, Jyväskylän, Tampereen, Helsingin ja Lohjan jälkeen Suominen halusi ympäristöön, jossa vanhat muistot eivät kulje koko ajan silmien edessä. Hän muutti Hämeenlinnaan.

Suominen tykkää siitä, että esimerkiksi selostettuaan koripallo-ottelun Helsingissä hän ajelee maalle kotiin. Lintukotoon.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.