Hautakynttilät yleistyivät vasta 1940-luvulla, mutta kukista haudoilla on ikivanhoja todisteita
Kivet ovat ikuisia. Ne kertovat muiston pysyvyydestä. Siksi juutalaiset vievät haudoille kiviä eikä kukkia. Kuva on Krakovan juutalaiselta hautausmaalta.

Kivet ovat ikuisia. Ne kertovat muiston pysyvyydestä. Siksi juutalaiset vievät haudoille kiviä eikä kukkia. Kuva on Krakovan juutalaiselta hautausmaalta.

Hautakynttilät yleistyivät vasta 1940-luvulla, mutta kukista haudoilla on ikivanhoja todisteita

Juutalaiset vievät haudoille kukkien ja seppeleitten sijaan kiviä. Ne kertovat muiston pysyvyydestä.

Schindlerin lista -elokuvan loppukohtauksessa Oscar Schindlerin pelastamat ihmiset vierailevat pelastajansa haudalla. Juutalaisvainoista Schindlerin avulla hengissä selvinneet vanhukset vievät heitä elokuvassa esittäneiden näyttelijöiden kanssa tehtailija Schindlerin haudalle pienet kivet. Sillä tavalla juutalaiset muistavat poisnukkuneita.

Suomessa pyhäinpäivänä haudoille syttyvät lyhdyt ja kynttilät. Monet vievät haudoille kukkia. Toiset vievät täälläkin kiviä.

Aluksi muistokynttilöitä poltettiin sankarihaudoilla

Hautakynttilä on melko tuore keksintö. Suomen ensimmäinen hautakynttilä sytytettiin tiettävästi vuonna 1921 Hietaniemen hautausmaalla. Sillä kunnioitettiin erään nuorena kuolleen tytön muistoa. Muistokynttilöiden vieminen omaisten haudoille yleistyi Suomessa sotien jälkeen 1940-luvulla. Aluksi kynttilöitä poltettiin sankarivainajien haudoilla, siitä tapa laajeni koskemaan muidenkin omaisten hautoja.

Pyhäinpäivän tienoilla on Suomessakin tosin poltettu tulia jo esikristillisellä ajalla. Vanhassa maatalouteen liittyvässä vuodenkierrossa vuosi vaihtui sadonkorjuun jälkeen syksyllä. Silloin vietettiin kekriksi kutsuttua juhlaa.

Kekrin juhlimiseen liittyi usko, että kuolleet esi-isät saapuivat tuonilmaisista tarkastelemaan vanhoja tiluksiaan. Liikkeellä saattoi uskomusten mukaan olla myös levottomiksi sieluiksi kutsuttuja pahantahtoisia vainajahenkiä. Heidän karkottamisekseen sytytettiin päreitä, soihtuja ja kokkoja.

Sama tehtävä oli haudan päälle laitetuilla kivillä. Hautakivien toivottiin pitävän vainajat siellä, minne he kuuluvatkin: haudassa.

Kekritulilla karkotettiin kummituksia

Kekrin kaltaista vanhan päättymisen ja uuden alkamisen juhlaa vietettiin aikoinaan koko Euroopassa. Kristillisellä ajalla se sulautui pyhäinpäivään: nimi halloween oli alun perin kaikkien pyhien päivän aatto eli All Hallow’s Eve. Kurpitsalyhty on alkujaan irlantilainen versio vainajahenkien karkottamiseksi sytytetystä kekritulesta. Aikanaan Suomessakin poltettiin nauriista koverrettuja kekrilyhtyjä.

Hautakivien toivottiin pitävän vainajat siellä, minne he kuuluvatkin: haudassa.

Siinä missä kekritulien tarkoituksena oli estää vainajia kummittelemasta, on kristillisellä hautakynttilällä toinen merkitys. Liekkiä pidetään kristillisessä symboliikassa rukouksen vertauskuvana, ja kynttilä viittaa suoraan Kristukseen, jota Raamatussa kutsutaan ”maailman valoksi” ja ”elämän valoksi”.

Jo Neandertalin ihmiset hautasivat kuolleensa

Kuolleiden hautaaminen on ihmisille lajityypillistä käytöstä. Neandertalin ihmisten tiedetään haudanneen kuolleensa jo ainakin satatuhatta vuotta sitten. Heidän haudoistaan löytyneiden siitepölyjäämien perusteella pääteltiin aiemmin, että Neandertalin ihmiset laittoivat hautoihin myös kukkia. Nykyisin arkeologit uskovat, että kukat ovat kulkeutuneet hautoihin myöhemmin – eikä niitä suinkaan tuoneet sinne lajitoverit vaan aavikkorotat.

Kivikautiset hautalöydöt kuitenkin osoittavat, että ihmiset ovat laittaneet toistensa hautoihin kukkia ja yrttejä jo Natufin kulttuurin aikana Lähi-idässä 13 700 vuotta sitten.

Kukat kertovat katoavaisuudesta

Jo ensimmäiset kristityt koristelivat haudat ja marttyyrien muistopaikat kukkasin. Tästä juontuvat tavat koristella kirkkojen alttarit kukilla ja sijoittaa haudat puutarhoihin.

Raamatussa elämän katoavaisuutta verrataan kukkasen kauneuteen ja haurauteen: ”Ihmisen elinaika on kuin ruohon: kuin kedon kukka hän kukoistaa, ja kun tuuli käy yli, ei häntä enää ole ” (Psalmi 103:15–16).

Juuri tämä on se syy, miksi juutalaiset vievät haudoille kiviä eivätkä kukkia. Kukka on hyvä muistutus elämän katoavaisuudesta. Siitä ei haudalla tarvitse muistuttaa. Kivi on kestävä. Se kertoo muiston pysyvyydestä.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi