null Helsingin Kannelmäessä on idyllinen viljelypalsta, jonka diakoni Ulla-Maija Tuura perusti seurakuntalaisten iloksi – ”Ajattelin, että tämä olisi yhteisöllisyyttä lisäävää puuhaa”

Kun koronapandermia saapui Suomeen, viljelypalstasta tuli myös tärkeä kohtaamispaikka.

Kun koronapandermia saapui Suomeen, viljelypalstasta tuli myös tärkeä kohtaamispaikka.

Helsingin Kannelmäessä on idyllinen viljelypalsta, jonka diakoni Ulla-Maija Tuura perusti seurakuntalaisten iloksi – ”Ajattelin, että tämä olisi yhteisöllisyyttä lisäävää puuhaa”

Kannelmäen seurakunnalla on oma viljelypalsta Kartanonhaassa. Siellä kasvaa muun muassa lehtikaalta, perunaa, sipulia ja punajuurta.

Pienen hiekkatien päässä on puiden reunustama paikka, joka on kuin toisesta maailmasta. Ollaan Kartanonhaan viljelyspalstalla. Keskustan liepeillä, mutta kuitenkin kuin maalla. Seurakunnan palsta löytyy kartan kohdasta 49.

Tulijaa tervehtivät heti portilla herkänkauniit, mutta pontevat pionit. Kohta katse löytää monille tutut ja kotoisat orvokit, ruusut ja päivänkakkarat. Kaikista vie kuitenkin voiton ihana, vaaleanliila malva, joka kohoaa kukkasista korkeimmalle.  

– Lapset ovat kylväneet kokonaisen lavakauluksen harsokukkaa, kosmoskukkaa ja leimuja, kertoo Kannelmäen seurakunnan oman palstan promoottori ja palstaidean äiti, diakoni Ulla-Maija Tuura.

Palstalla on juuri aloittanut kukintansa kaunis, valkoinen perinnekukka syysleimu. Kukintavuoroaan odottavat gladiolukset eli miekkaliljat, jotka ovat erään palstarinkiläisen erityinen suosikki. 

– Tuo tuossa on leijonankita ja jos en on ihan väärässä ole, niin tämä toinen on syysasteri, Tuura esittelee. 

Parikymmenhenkisen palstaringin jäsenet ovat sitoutuneet hoitamaan palstan kasveja. Maan kääntämisestä aloitetaan ja siihen myös kausi yleensä päättyy. Siinä välissä palstalla riittää istuttamista, kitkemistä, harventamista ja kastelemista. Palstarinkiin kuuluu kolme äitiensä mukana viljelypuuhaan tullutta pientä lasta. He toivoivat kukkasten lisäksi myös syötävää kasvatettavaa, joten syksyn satoa odotetaan jännityksellä niin vadelmasta, herukoista kuin herneestäkin.

Diakoni Ulla-Maija Tuura on iloinen palstaringin aktiivisuudesta. 

Diakoni Ulla-Maija Tuura on iloinen palstaringin aktiivisuudesta. 

Palsta on kuin lahja taivaasta

Tuuran oma innostus viljelyyn ja läheinen suhde luontoon saivat hyvän kasvupohjan jo lapsuudessa, mummolassa maatilan töitä harjoitellessa. Kaupunkiin muutettuaan ja neljän lapsen äitinä hän vuokrasi ensimmäinen viljelyspalstansa. Kokemus palstaviljelystä oli monin tavoin myönteinen.

– Kun sitä huolella hoidin, saimme omat perunat, porkkanat ja sipulit riittämään melkein jouluun asti. Ja toki palstalla oli mukava käydä lasten kanssa, sillä siinä he näkivät ja oppivat, mistä ja miten kasvaa esimerkiksi peruna tai marjat.  

Työssään diakonina Tuura alkoi pohtia, sopisiko palstaviljely seurakunnan tarjoamaksi toiminnaksi. 

– Ajattelin, että tämä olisi kaupunkilaisille yhteisöllisyyttä lisäävää puuhaa. 

Tuuran ajatuksena oli myös palstan sadon käyttö yhteiseksi hyödyksi. Palstaltahan olisi mahdollista hakea kukkia kirkon tai seurakunnan tilaisuuksiin ja kasviksiakin yhteisten aterioiden lisukkeeksi.

Kartanonhaan palsta-alueella melkein unohtaa olevansa keskellä kaupunkia.

Kartanonhaan palsta-alueella melkein unohtaa olevansa keskellä kaupunkia.

Palstat vaihtavat viljelijää ja vuokralaista harvakseltaan, joten Tuura jonotti palstaa seurakunnalle useamman vuoden. Vihdoin kolmisen vuotta sitten, juuri ennen kuin korona saapui Suomeen, löytyi vapaa palsta. Se on sittemmin palvellut käyttäjiään varsin monipuolisesti. Yhteistyökumppaniksi palstanpidossa kutsuttiin Helsingin Diakonissalaitoksen ylläpitämä monikulttuurinen yhteisöhanke eli D-asema.

– Seurakuntamme on heidän seurantaryhmässään, sillä me teemme työtä osin samojen ihmisten kanssa. Seurakuntalaisia käy heidän tapahtumissaan ja päinvastoin. Lisäksi järjestämme täällä esimerkiksi yhteisiä kahvituksia, Tuura kertoo.

Palstan merkitys tapaamispaikkana korostui erityisesti koronan myötä ja sen löysivät niin papit kuin diakonitkin. Erilaiset ryhmät alkoivat käydä palstalla, muun muassa rippikoululaiset “luomakuntapäivänä”, jolloin riparilla puhutaan luonnosta ja kasvusta. 

– Tämä oli ihan kuin olisi tullut lahja taivaasta! Täällä pystyttiin järjestämään kävelytapaamisia tai istumaan turvallisesti ja juttelemaan silloinkin, kun ei oikein saanut mennä ihmisten kotiin eikä voinut tavata heitä kasvotusten, Tuura toteaa.  

Palstasta aiheutuvia kuluja, jotka ovat varsin pienet, on alusta saakka jaettu D-aseman kanssa.

– Seurakunta on hankkinut palstalle perustyövälineet – lapiot ja kastelukannut – ja maksaa palstan vuokran. Keväällä hankitaan yhteisvastuullisesti D-aseman kanssa siemeniä ja multaa. 

Palstarinkiläiset ovat niin innostuneita, että hekin tuovat osansa istutettavista kasveista. Joku on voinut kasvattaa vaikkapa parvekkeella siemenestä jotakin, esimerkiksi kurkun taimia, jotka sitten jatkavat kasvamista palstalla. 

Kurkun lisäksi seurakunnan palstalla kasvaa muun muassa perunaa, sipulia, porkkanaa ja persiljaa sekä punajuuria. Hieman epätavallisempi kasvaja on maa-artisokka, johon Tuura itse mieltyi aikanaan sen kauniin keltaisen kukan vuoksi. 

– Sain sitä jostain ja istutin sen tuolloin omalle palstalleni ensin lähinnä kukkien takia. Mukulahan on semmoinen muhkurainen, eikä sen puhdistaminen ole ihan helppoa. Tosin se kyllä kannattaa, sillä siitä tulee hyvä keitto tai muhennos. 

Tuura kertoo nauraen, että maa-artisokka alkoi hänen palstallaan pian viljellä itse itseään. 

– Huomasin, että kaikilla ympäröivillä palstoilla oli myös maa-artisokkaa! Pian naapurit alkoivat kysellä, voisiko sitä jotenkin hillitä, Tuura muistelee huvittuneena.

Kannelmäen seurakunnan palstalla maa-artisokka pidetään kuitenkin ruodussa ja noudatetaan muutenkin niitä muutamia sääntöjä, jotka palstaviljelylle on asetettu. 

– Palstalla voi periaatteessa viljellä ihan mitä haluaa. Liian korkeita kasveja ei kuitenkaan saa olla, eikä tänne ole lupa istuttaa puita. Kasvien pituusraja on puolitoista metriä, joten marja-aroniaa joudutaan ehkä syksyllä leikkaamaan. Se on pikkuisen liian korkea, Tuura kertoo.

Kartanonhaassa jokaisen tulee aidata oma palsta-alueensa. Jos palstalle ilmaantuu vieraslajeja, ne tulee kitkeä pois. Eräs palstaviljelyn säännöistä on myös se, että jokaisella pitää olla komposti, jonne perkuujäte laitetaan. Kaikki muu jäte täytyy kuljettaa palstalta itse pois. 

– Muutaman kerran vuodessa paikalle tulee lava, jonne voi viedä esimerkiksi rikkinäiset lavakaulukset.

Ringillä riittää töitä syksylläkin

Papuja, kurpitsaa ja monen sorttista salaattia… Retiisiä, raparperia ja hittikasvista lehtikaalta – näitä kaikkia palstalta löytyy. Kuka päättää, mitä viljellään?

– Palstarinki. Siinä vaiheessa kun suunnitellaan, mitä palstalle kylvetään tai istutetaan, jokainen rinkiläinen voi esittää toiveita ja joku toive saattaa tulla työntekijöiltäkin.

Jos viihtyy luonnossa ja kasvien keskellä, tykkää tehdä käsillään eikä pelkää työntää sormiaan multaan, ehtii vielä tänä kesänä palstalle mukaan puuhaamaan, vaikka viljelmät ovatkin valmiita ja kasvit tällä erää istutettu. 

– Tekemistä kyllä riittää. On kitkemistä, kastelemista ja sadonkorjuun jälkeen maan kääntämistä sekä pientä korjauspuuhaa, sillä aitojen kunnostakin pitää vähän huolehtia. Ja kun tulee mukaan nyt, niin pääsee syksyllä yhdessä miettimään, mitä tänne seuraavana keväänä laitetaan kasvamaan, Tuura sanoo.

– Jos palstaviljely alkaa kiinnostaa, kannattaa ottaa yhteyttä meihin diakoneihin. Täällä kävellessä voi tulla kurkkaamaan palstaa ja jos täällä ei satu olemaan juuri sillä hetkellä ketään, voi vaikka istahtaa hetkeksi tuohon oleskelualueelle. 

Tällaista pientä pysähdystä voi kyllä suositella, niin kauniina ovat palstan numero 49 vuokralaiset alueensa Kartanonhaassa pitäneet.

Toista video

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää: