Helsingissä on lähes 38 000 työtöntä – nyt moni pääsee työn syrjään kiinni
Pentti Peltola vetää HeTy:ssä tietokonekursseja joka aamupäivä: aloittelija-, perus- ja ajokorttikursseja. Myös teoriapuolta ja tietoturvaa käydään läpi.

Pentti Peltola vetää HeTy:ssä tietokonekursseja joka aamupäivä: aloittelija-, perus- ja ajokorttikursseja. Myös teoriapuolta ja tietoturvaa käydään läpi.

Helsingissä on lähes 38 000 työtöntä – nyt moni pääsee työn syrjään kiinni

Työttömien tilanteet vaihtelevat. HeTy ry:n porukassa yhdelle tärkeintä on päästä neljän seinän sisältä ihmisten ilmoille, toinen työskentelee suunnitelmallisesti vaihtaakseen alaa.

Helsingin työttömien yhdistyksen uusista tiloista on hulppeat näkymät punaisten laivojen terminaaliin ja Kauppatorille. Neukkarin ikkunasta näkyy työnantajien linnake Eteläranta 10 ja Tuomiokirkon torni.

Yhdistys on muuttanut Vallilasta Katajanokalle, ja samalla vanha, jähmeähkö nimi sai mennä. Se ei ole enää Helsingin Työttömät HeTy ry, vaan Helsingin Työkanava HeTy ry.

Katajanokanlaiturilta HeTy sai käyttöönsä pitkään tyhjillään olleet tilat, joita remontoitiin talkoovoimin. Nyt siellä toimii melkoinen koulutus- ja virkistyskeskus, omakustannushintainen lounasravintola ja catering-palvelu.

– TE-toimisto lähettää meille ihmisiä työkokeiluun. Tarvitsemme jatkuvasti väkeä keittiöön, siivoukseen, vahtimestareiksi, autonkuljettajiksi, kouluttajiksi, tiedottajiksi ja moneen muuhun tehtävään, kertoo HeTy:n hanketyöntekijä ja puheenjohtaja Maija Makkonen.

Kymmenet työkokeilijat osallistuvat työn lomassa sovitusti talon tietotekniikkakursseille ja erilaisiin opinto- ja harrasteryhmiin. Myös cv:t laitetaan kuntoon. Palkkaa työkokeilusta ei makseta, vaan yhdeksän euron veroton päiväkorvaus.

Jaana Saikkonen hakee aktiivisesti töitä. Hän jäi työttömäksi viime helmikuussa.

Jaana Saikkonen hakee aktiivisesti töitä. Hän jäi työttömäksi viime helmikuussa.

Kotona loisiminen käy hermoon

Jaana Saikkonen, 54, tuli aikaisin aamulla HeTyn tietokonekurssille. Sähköpostin käyttö ja tiedonhaku internetistä on hänelle tuttua, mutta hän istuu mieluummin kurssilla kuin kotona.

– Jäin helmikuussa työttömäksi kirkollisen organisaation asiakaspalvelutehtävistä. Toimin viimeksi tilakoordinaattorina, ja siihen hommaan hankittiin tietokoneohjelma, Saikkonen kertoo.

Hänet irtisanottiin yt-neuvottelujen päätteeksi 25 henkilön joukossa. Silti irtisanominen tuntui loukkaukselta ja mitätöinniltä.

Samoihin aikoihin Saikkonen menetti kolme läheistä ihmistä. Vasta nyt hänellä alkaa olla voimia lähteä liikkeelle. Hän vetää HeTy:ssä askartelupiiriä torstaisin.

– Askartelu kierrätysmateriaaleista on tuonut minulle iloa, ja toivon, että niin tuo muillekin, Saikkonen kertoo asetellen töitään esille salin sivupöydälle. HeTy:ssä on tänään avoimet ovet.

Hän on lähettänyt jo kymmeniä työhakemuksia erilaisiin asiakaspalvelutehtäviin ja käynyt kahdessa haastattelussa.

– Olen aina ennen tehnyt töitä. Kotona loisiminen käy hermoon, rahat ovat vähissä ja tunnen olevani turha. Se kiusaa ja hämmentää. Tällaiset ajatukset eivät ole ennen tulleet mieleenikään.

Niiden vastapainoksi Saikkonen on löytänyt HeTystä sosiaalista elämää ja mielekästä tekemistä. Mutta aktiivisia työvuosia olisi jäljellä vielä 9–10.

Irtisanomista ei pidä ottaa henkilökohtaisesti! Muut ovat kokeneet samaa.

–Työvalmentaja Rauno Haapanen

Muut ovat kokeneet samaa

HeTy:n työvalmentaja Rauno Haapaselle Jaana Saikkosen tunnot ovat tuttuja.

– Kun ihminen joutuu työttömäksi, itseluottamus ja itsetunto ovat usein palasina. Täällä saa vertaistukea ja kuulee muiden tarinoita. Irtisanomista ei pidä ottaa henkilökohtaisesti! Muut ovat kokeneet samaa.

Haapanen ohjaa pitkään työtä vailla olleita Potkua kelkkaan -hankkeen työkokeilijoita. Kohderyhmänä ovat nuoret, osatyökykyiset, korkeasti koulutetut ja maahanmuuttajat.

– Meidän tietokonekursseillamme opetellaan keskeiset ohjelmat. Vaikka ihminen ei olisi koskaan käyttänyt tietokonetta, hän oppii kyllä, kun on malttia. Täällä voi suorittaa myös tietokoneen ajokortin.

Moni hetyläinen onkin saanut töitä. Se rohkaisee muitakin.

Kirsi Kuronen vetää HeTy:ssä taideryhmää, jossa saa maalata tunteisiin vetoavia aiheita.

Kirsi Kuronen vetää HeTy:ssä taideryhmää, jossa saa maalata tunteisiin vetoavia aiheita.

Palkkatukirahoja leikattiin yllättäen

Toiminnanjohtaja Anna-Maria Kantola kertoo, että pääosa yhdistyksen rahoituksesta tulee TE-toimistolta työllisyyspoliittisen hankkeen kautta sekä kaupungilta. Omarahoitusosuuden yhdistys hankkii catering-palvelulla ja kokoushuoneiden vuokrauksella.

HeTy:n toinen hanke, Maali, toimii veikkausvaroilla. Se on matalan kynnyksen projekti, jonka tavoitteena on ihmisten aktivoiminen ulos neljän seinän sisältä ja toivonkipinän tuominen. David Lee organisoi retkiä ja harrasteita: taide- ja teatteriryhmät, monikulttuuriset kokkausiltapäivät sekä ruotsin, englannin ja suomen kielen keskusteluryhmät ovat avoimia kaikille. Katajanokan liikuntahalliin pääsee kerran viikossa treenaamaan.

Maali-hanke tarjoaa mielekästä tekemistä ja yhteisöllisyyttä. Kynnys on matala, sanoo koordinaattori David Lee.

Maali-hanke tarjoaa mielekästä tekemistä ja yhteisöllisyyttä. Kynnys on matala, sanoo koordinaattori David Lee.

Tänä vuonna yhdistyksessä on aiheuttanut huolta palkkatukirahojen evääminen.

– Emme ole pystyneet solmimaan uusia työsuhteita kevään jälkeen, vaikka olimme säästäneet rahoja syksyyn. Toukokuussa ilmoitettiin, että yhdistysten palkkatukikiintiö oli täyttynyt Uudellamaalla, Kantola harmittelee.

– Näyttää siltä, että tukia ollaan ajamassa alas, kun kolmannen sektorin palkkatukityölle on asetettu 3 000 henkilötyövuoden katto. Jos välityömarkkinat poljetaan täysin alas, miten nämä ihmiset pääsevät työn syrjään kiinni?

Välityömarkkinat tarkoittavat työttömyyden ja avoimien työmarkkinoiden välissä olevia TE-toimiston rahoittamia mahdollisuuksia: työkokeilua ja palkkatukityötä.

Kantolan mielestä on käsittämätöntä, että Suomessa on varaa heittää koulutettua, ammattitaitoista väkeä tyhjän päälle.

– Lopulta tulee paljon kalliimmaksi, jos ihmiset sysätään sivuun.

Työttömyys hellittää hieman

Helsingissä oli elokuussa 37 738 työtöntä työnhakijaa, joista alle 25-vuotiaita 2 973, pitkäaikaistyöttömiä 15 518 ja ulkomaan kansalaisia 7 486. Avoimia työpaikkoja oli TE-toimistossa 6 765, ilmenee työ- ja elinkeinoministeriön tilastosta.

Työttömyysaste aleni vuoden takaisesta 1,8 prosenttiyksikköä ja on nyt 11,2 prosenttia. Sekä nuorten että yli 50-vuotiaiden työttömien määrä on vähentynyt selvästi (27 ja 11 prosenttiyksikköä).

– Elokuussa 2016 Helsingissä oli 5 600 työtöntä enemmän. Työmarkkinoilla tapahtuu nyt paljon myönteistä, vaikka osin se on teknistä, kommentoi yliaktuaari Minna Salorinne Helsingin kaupunginkansliasta.

Työttömien määräaikaishaastattelujen aloittaminen on vaikuttanut esimerkiksi niin, että tieto ihmisen siirtymisestä töihin tai eläkkeelle tulee nopeammin esiin tilastoissa. Tilastot ovat siis laahanneet jäljessä. Toisaalta haastattelut ovat voineet aktivoida ikääntyneitä hakemaan vielä töitä. Yli 60-vuotiaista työttömistä työnhakijoista suurin osa on siirtynyt eläkkeelle.

– Viime vuosi oli pahin. Tänä vuonna työttömyys on laskenut kuukausi toisensa perään. TE-toimistoihin tulee päivittäin uusia avoimia työpaikkoja, Salorinne sanoo.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi