Topias Haikalan esikoiskirja sijoittuu hänen kotikaupunkiinsa Helsinkiin. Kuvassa mukana toyvillakoira Aino.
Hiiri kokee hengellisen herätyksen, karhu hengaa Pohjois-Haagassa – Topias Haikalan esikoisromaani kertoo ihmisten ja puhuvien eläinten Helsingistä
Romaanissa Pimeän jälkeen liikkuvat olennot nytkäytellään todellisuuden rajoja ja pohditaan kaiken katoavaisuutta.
Karhu, joka hengaa Pohjois-Haagassa. Pappi, joka kirkon arjesta eläköidyttyään purkaa tuntojaan Kristukselle. Nämä olivat ensimmäisiä hahmoja Topias Haikalan mielessä liikkuneissa tarinanpätkissä, joista syntyi hänen esikoisteoksensa Pimeän jälkeen liikkuvat olennot (Enostone 2021).
Teoksen lukuisaan henkilögalleriaan kuuluvat myös vuonna 1918 menehtynyt ja ihmissyöjähirviöksi muuttunut pieni tyttö sekä hengellisen herätyksen kokeva kipunoiva hiiri.
Tarinoista, joita yhdistivät jonkinlainen surumielisyys, Helsinki ja öiset kadut, oli tarkoitus tulla ensin novellikokoelma, mutta kohta Haikala sai huomata, että tarinat saikin kytkettyä romaaniksi.
Haikalan esikoisromaanissa on paljon uskonnollista ja filosofista pohdintaa. Maagiseksi realismiksi määriteltävässä teoksessa nytkäytellään todellisuuden rajoja.
– Kaunokirjallisuudessa se on mahdollista. Taide antaa luvan puhua asioista, jotka ovat hankalia ja jotka kohtaisivat kritiikkiryöpyn, jos ne luokiteltaisiin uskonnoksi, Haikala sanoo.
Kirjoittaessaan Haikalalla ei ollut mielessään mitään tiettyä kysymystä tai vastausta, josta tarinat olisivat lähteneet liikkeelle. Kirjan hahmot pohtivat kuitenkin samoja kysymyksiä, joita Haikala itse on miettinyt ja miettii edelleen. Yksiä teoksen keskeisiä teemoja ovat katoavaisuus ja kuolevaisuus.
Se, mikä saa aikaan myönteisiä asioita ihmisissä ja yhteisöissä, olkoon hyvää.
Millä tavalla elävät tietoiset olennot voivat elää maailmassa, jossa mikään ei tunnu olevan pysyvää? Kaikki se, mitä näemme ympärillämme, tulee muuttumaan. Se koskee myös kirkkoa, joka tuntuu murenevan romaanin papin, Juhanin, silmissä.
Uskonnolliset ja hengelliset kysymykset ovat kiehtoneet Haikalaa syvästi niin kauan kuin hän muistaa.
– Päiväkirjoissani on varmaan satoja sivuja tätä pohdintaa, hän arvelee.
Vuosien varrella Haikalan ajattelu on muuttunut. Nykyisin hän ajattelee hengellisistä asioista eri tavalla kuin 16-vuotiaana. Sen ikäiselle maailma näyttäytyi mustavalkoisena, ja hengellisiin kysymyksiin oli selkeät vastaukset.
Uskonnolliset ja hengelliset kysymykset ovat kiehtoneet Topias Haikalaa niin kauan kuin hän muistaa.
Sadunomainen romaani pyrkii analysoimaan tosimaailmaa, tämän maailman ajatuksia ja hengen virtauksia. Teos ei sijoitu keksittyyn kaupunkiin vaan Helsinkiin. Yhtenä tapahtumapaikkana on Kannelmäki, Topias Haikalalle rakas lapsuudenmaisema. Romaanissa pohditaan, mikä on merkityksellistä miljöössä, joka on ollut Haikalalle itselleen merkityksellinen.
Haikala on aiemmin työskennellyt usean vuoden ajan Kirkko ja kaupunki -lehden toimittajana. Nyt hän työskentelee Yliopisto-lehden toimittajana kolme päivää viikossa.
Kahtena päivänä viikossa Haikala hoitaa kotona kaksi- ja nelivuotiaita lapsiaan. Fiktiivisiä tekstejä hän kirjoittaa enimmäkseen iltaisin lasten mentyä nukkumaan.
Haikala kokee, että hänen sisällään on hengellisissä ja uskonnollisissa kysymyksissä monia eri ääniä. Viime vuosina ajatteluun on tullut rauhaa, eikä hän tunne suurta tuskaa siitä, että on sisäisesti ristiriitainen.
– Olen päästänyt irti tarpeesta ymmärtää hengellisiä asioita juuriaan myöten ja oppinut olemaan pragmatisti. Se, mikä saa aikaan myönteisiä asioita ihmisissä ja yhteisöissä, olkoon hyvää.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Hengellinen elämys voi sekoittaa pään – Joel Haahtela on kirjailija, psykiatri ja ortodoksisen kirkon diakoni, joka matkaa romaanissaan ihmisen sisimpään
Hyvä elämä”Me synnymme maailmaan villeinä tapauksina, mutta meidät sopeutetaan yhdenmukaisiksi”, Joel Haahtela toteaa. Romaanissa esikoinen kadehtii kuopusta, joka ei välitä yhteiskunnan vaatimuksista.
