Jukka Viikilän toipuminen sydänleikkauksesta kesti pitkään, mutta se ei loppujen lopuksi tuntunut hänestä epämiellyttävältä kokemukselta.
Kirjailija Jukka Viikilä sai toisen mahdollisuuden – sydänleikkaus syvensi elämän merkitystä
Kahdesti Finlandia-palkittu kirjailija ammentaa voimaa kirjallisuudesta ja musiikista. Rumpujen soittaminen tuntuu hänestä erityisen elähdyttävältä, sillä silloin voi päästä täysin sanojen tuolle puolelle.
Kun Jukka Viikilä voitti kuusi vuotta sitten kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon teoksestaan Akvarelleja Engelin kaupungista, siitä seurasi melkoinen härdelli haastatteluineen ja yleisötilaisuuksineen. Meininki oli aivan toinen Viikilän saatua palkinnon jälleen viime joulukuussa romaanistaan Taivaallinen vastaanotto. Koronapandemian vuoksi kaikki kirjaan liittyvät tilaisuudet siirrettiin keväälle, ja lisäksi hän sairastui flunssaan heti palkinnon myöntämisen jälkeen.
– Kaikki on sujunut paljon pehmeämmin verrattuna ensimmäiseen kertaan, ja se on hyvä, sillä olen voinut nyt keskittyä paremmin kirjoittamiseen.
Toinen Finlandia-palkinto oli Viikilälle iloinen yllätys. Hänellä on kuitenkin ristiriitainen olo siitä, että kirjailijat joutuvat haluamattaan osallistumaan ulkopuolisten tahojen järjestämään kilpailuun.
– Vaikka se nostaa kirjallisuuden näkyvyyttä ja tuo palkitulle paljon hyvää, se on kirjailijakunnalle lannistavaa ja turhauttavaa.
Taivaallinen vastaanotto sai alkunsa, kun Viikilä jäi sairauslomalle sydämen läppävian korjausleikkauksen jälkeen. Lukuisten henkilöhahmojen mietteistä ja tarinoista koostuvan romaanin keskeisenä henkilönä on Jan Holm, sydänleikkauksen läpi käyvä kirjailijan alter ego.
– Halusin hyödyntää omaa ruumiillista kokemustani, mutta kirja ei edusta perinteistä autofiktiota. Holmin kuvaamat oireet ja leikkausoperaation kulku ovat silti täyttä totta.
Kuolema konkretisoitui eri tavalla
Jukka Viikilä voi nyt hyvin, mutta hän toteaa, että vuoden 2018 marraskuussa tehty avosydänleikkaus oli hurja prosessi. Toisaalta kaikki tapahtui nopeasti, sillä hän pääsi kotiin toipumaan vajaa kuukausi siitä, kun sydämen läppävika oli todettu.
Toipuminen kesti kuitenkin pitkään, sillä hän kärsi leikkauksen jälkeen muun muassa huimauksesta ja näköhäiriöistä. Äkillinen sairaalaan joutuminen aiheutti myös sen, että hän joutui lopettamaan kaikki sovitut työt.
Monet sydänosaston potilaat suhtautuivat tilanteeseen toisena mahdollisuutena. Heille oli ikään kuin avautunut uusi elämä.
Viikilä kertoo pohtivansa kirjailijan työssään elämän isoja kysymyksiä päivittäin, mutta koska sydänleikkaukseen sisältyi selkeitä riskejä, kuolema konkretisoitui hänelle eri tavalla kuin aiemmin.
– Usein pelko isoa leikkausta kohtaan saattaa olla suurempi kuin itse tapahtuma. Loppujen lopuksi sydänleikkaus ei ollut minulle epämiellyttävä kokemus. Siitä on tullut osa elämääni, ja se on syventänyt elämän merkitystä.
– Monet sydänosaston potilaat suhtautuivat tilanteeseen toisena mahdollisuutena. Heille oli ikään kuin avautunut uusi elämä.
Romaanissa valtava kuoro ihmisiä
Romaanin nimi viittaa ironisesti siihen, että harvoin millään kirjalla on ihan taivaallista vastaanottoa. Nimi viittaa myös kuoleman jälkeiseen tilaan.
Jukka Viikilä kertoo hahmotelleensa vuosikausia kirjaa, jossa henkilöt kommentoivat tavallaan näkymätöntä teosta. Tämä toteutuu nyt Taivaallisessa vastaanotossa.
– Halusin romaaniin valtavan kuoron ihmisiä, joista osa esiintyy useammin ja suuri osa vain kerran. Käsittelen heidän kauttaan oman persoonani eri puolia ja kaikkea mahdollista elämään liittyvää.
Viikilän mukaan esimerkiksi romaanin Uber-taksikuski Rauno edustaa nykyajan tulkintaa hänen Akvarelleja Engelin kaupungista -romaanistaan. Rauno on aiemmin toiminut Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston johtajana, samassa ammatissa kuin arkkitehti Carl Ludvig Engel 1800-luvulla. Taksillaan eri puolilla kaupunkia ajelevan Raunon kautta Viikilä kuvaa, miten Helsinki ja koko maailma on muuttunut Engelin ajoista.
– Koska kirjallisuudessa on vallalla tarinallisuus, osa voi oudoksua romaanin fragmentaarisuutta ja aforistisuutta. Jos joku pitää sitä enemmän aforismikokoelmana kuin romaanina, se sopii minulle. Samalla saan levitettyä ilosanomaa tämän tyyppisestä kirjallisesta ilmaisusta.
Kirjailija sanoo käsitelleensä Finlandia-palkinnon saaneessa Taivaallinen vastaanotto -romaanissaan persoonansa eri puolia ja kaikkea mahdollista elämään liittyvää.
Uskonnolliset kuviot alkoivat ahdistaa
Taivaallisen vastaanoton yhtenä teemana on uskonto. Osa henkilöhahmoista uskoo Jumalaan, osa ei.
– Mielestäni paras uskonnollinen kirjallisuus sisältää epäilyä ja ihmettelyä, Jukka Viikilä sanoo.
Uskonto oli vahvasti läsnä hänen elämässään lapsena, sillä hänen vanhempansa toimivat aktiivisesti helluntailaisessa uskonyhteisössä. Isän puolen suvussa on ollut myös useita saarnamiehiä.
– Asuimme Vantaalla omakotialueella. Vanhempani kannustivat minua ja sisaruksiani musiikin pariin, ja isäni rakensi veljensä kanssa meille treenikämpän talomme kellariin. Minun soittimeni oli rummut.
– Soittelimme myös muiden helluntailaisperheiden lasten kanssa. Noista piireistä on muuten noussut monia suomalaisia huippumuusikoita, Viikilä toteaa.
Rasittavana piirteenä helluntailaisuudessa Viikilä koki dogmaattisuuden, joka tuli elämään enemmän yhteisön nuoriso-ohjaajien ja saarnaajien kuin oman perheen kautta. Kasvettuaan hän lopettikin kulkemisen helluntailaisten tilaisuuksissa.
– Ei tuo aika ole aiheuttanut minussa erityistä vastustusta uskontoa kohtaan. Pyrin kuitenkin välttämään yhteisöjä, joissa on tiukkoja oppeja ja sääntöjä. Kirjailijana haluan olla vapaa kaikesta kontrollista.
Viikilä opiskeli ammattirumpaliksi Oulunkylän Pop & Jazz Konservatoriossa. Musiikin rinnalle tulivat jo varhain kirjat ja kirjoittaminen, paljolti äidin, runoilija Marjatta Viikilän, kautta.
Kirjallisuuden ja kirjoittamisen voima on siinä, että asioiden sanoittaminen tekee ahdistavistakin asioista jollakin tapaa kauniita.
– En lopulta nähnyt muusikkoudessa tarpeeksi mahdollisuuksia toteuttaa luovuuttani. Aloin jo Oulunkylässä opiskellessani kehittää itseäni määrätietoisesti kirjailijana. Kirjallinen ilmaisu tuntui luontevalta, ja sen avulla pystyin sanoittamaan omia tunteitani.
Jukka Viikilä on opiskellut myös ammattirumpaliksi. Hän nauttii soittaessaan kaoottista ja energistä free jazzia.
Musiikki pysynyt mukana elämässä
Teatterikorkeakoulun dramaturgilinjalla oli hyvä maine kirjoittavien ihmisten keskuudessa. Jukka Viikiläkin päätti hakeutua sinne.
Opiskelu oli vaativaa, mutta Viikilä oli tyytyväinen, kun sai opetella kokopäiväisesti kirjoittamista. Yhtenä opettajana toimi silloin kirjailija Pirkko Saisio.
Samaan aikaan Viikilällä oli työn alla erilaisia kirjallisia hankkeita, kuten kaunokirjallinen tietosanakirja Ensyklopedia. Ennen sen valmistumista hän ehti julkaista kaksi runokirjaa.
Myös musiikki on pysynyt vahvasti mukana Viikilän elämässä. Tästä osoituksena on Kahden miehen ylivoima -niminen bändi, jonka hän perusti runoilija ja saksofonisti Risto Oikarisen kanssa.
– Bändin perustamisessa oli sikäli hyvä lähtökohta, että olemme kumpikin olleet matkalla ammattimuusikoiksi ja siirtyneet myöhemmin runoilijoiksi.
– Soitamme kaoottista ja energistä free jazzia. On elähdyttävää päästä täysin sanojen tuolle puolelle, keskelle musiikin energiaa.
Viikilä kuuntelee päivittäin musiikkia muutenkin: erityisesti uutta kokeellista musiikkia hän seuraa tiiviisti. Se antaa voimaa ja lohtua välillä enemmän kuin kirjallisuus.
Nykyistä maailmanmenoa erilaisine uhkineen Viikilä seuraa huolestuneena, kuten on tehnyt tätä ennenkin.
– Olen kuitenkin luonteeltani optimistinen enkä elä tuomiopäivän kuvissa. Kirjallisuuden ja kirjoittamisen voima on siinä, että asioiden sanoittaminen tekee ahdistavistakin asioista jollakin tapaa kauniita. Taiteen ansiosta voin nauttia elämästä pelkojen ja ristiriitojen keskellä.
Kuka?
Jukka Viikilä, 48, on Helsingissä asuva kirjailija ja dramaturgi. Hän on voittanut kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon romaaneistaan Akvarelleja Engelin kaupungista (Gummerus) ja Taivaallinen vastaanotto (Otava). Hän on kirjoittanut myös radiokuunnelmia ja toiminut teatteriesitysten dramaturgina.
Mitä?
Viikilä kirjoittaa uutta romaania sata vuotta täyttävän naisen elämästä. Keväällä hän matkustaa kirjoittamaan kirjaansa Pariisiin.
Motto
Pyrin vaihtamaan mottoni aina kun mahdollista.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Vaativa sisäinen ääni ei enää hallitse Kiira Korpea – ”Harjoitin läsnäolon taitoa meditoimalla ja rukoilemalla”
HengellisyysLopettaessaan kilpauransa taitoluistelija Kiira Korpi pysähtyi kysymään, kuka hän oikeasti on. Kysymys heräsi uudelleen, kun rakkaussuhde päättyi.
