null Hengelliset kesäjuhlat toteutuvat tänä vuonna tavalla tai toisella – osallistua voi myös etänä

Osa hengellisten kesäjuhlien ohjelmasta on perinteisesti järjestetty ulkona. Nyt ei ole vielä täyttä varmuutta, saako heinäkuussa järjestää suuria ulkotapahtumiakaan. Kuva Herättäjäjuhlilta Nivalasta vuonna 2019.

Osa hengellisten kesäjuhlien ohjelmasta on perinteisesti järjestetty ulkona. Nyt ei ole vielä täyttä varmuutta, saako heinäkuussa järjestää suuria ulkotapahtumiakaan. Kuva Herättäjäjuhlilta Nivalasta vuonna 2019.

Hengelliset kesäjuhlat toteutuvat tänä vuonna tavalla tai toisella – osallistua voi myös etänä

Hengellisten kesäjuhlien suma osuu tänä vuonna heinäkuun alkupuolelle. Järjestelyissä varaudutaan siihen, ettei yhteen voida kokoontua.

Koronapandemia vaikuttaa hengellisten kesäjuhlien järjestämiseen myös tänä vuonna. Toisin kuin vaikka monia musiikkitapahtumia, hengellisiä kesätapahtumia ei ole välttämättä täysin peruttu, mutta järjestelyissä huomioidaan terveysturvallisuus tai tapahtumat on siirretty täysin tai osittain nettiin ja radioon.

Kesän tapahtumien oli tarkoitus alkaa tällä viikolla Kirkkopäivien, Lähetysjuhlien ja Oulun seurakuntayhtymän yhteistapahtumalla, joka on kuitenkin siirretty vuodella eteenpäin. Torstaina 20. toukokuuta järjestetään kuitenkin virtuaalitapahtuma #YHDESSÄ2021, jonka aiheena on muun muassa vihapuhe.

Vuorovaikutus voi toteutua myös etänä

Heinäkuun alussa on tiedossa hengellisten kesätapahtumien suma. Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen (SLEY) järjestämää Evankeliumijuhlaa vietetään 2.–4. heinäkuuta Turussa. Tapahtuma toteutetaan yhteistyössä Turun Mikaelinseurakunnan kanssa. On vielä epäselvää, missä muodossa juhla toteutuu, mutta pääjuhla ja muu ohjelma on suunniteltu siten, että siihen voi osallistua monin tavoin, myös netin ja Radio Dein kautta. Juhlan teema on tänä vuonna ”Kaikki on hyvin”.

Nuoret alkavat olla tosi kypsiä kaikkeen etänä tapahtuvaan toimintaan. - Lukas Brenner

Evankeliumijuhlien projektipäällikkö Lukas Brenner toivoo, että tilanne sallisi kokoontumisen erityisesti nuorille.

– Nuoret alkavat olla tosi kypsiä kaikkeen etänä tapahtuvaan toimintaan. On ollut koulua ja harrastuksia etänä. Nuorten ohjelma painottuu siksi kasvokkain kohtaamiseen, on puistopiknikkiä ja retki Ruissaloon, Brenner kertoo.

Viime vuonna Evankeliumijuhlien ohjelmaa lähetettiin kolmelta paikkakunnalta verkkoon ja radioon. Joillakin paikkakunnilla oli pieniä yhteiskatsomoita.

Yhteisöllisyys ja toisten kohtaaminen on iso osa kesäjuhlia. Lukas Brennerin mukaan tämäkin voi toteutua verkossa, tosin se on erilaista kuin kasvokkain kohdatessa.

– Viime vuonna meillä oli ikään kuin ”evankelinen kansanradio”, se oli kauhean pidetty. Ihmiset saivat soittaa lähetykseen, kertoa missä päin kuuntelevat ja kertoa tunnelmia . Joku soitti traktorinratista, toinen kesämökin rannasta.

– Jos toiminnanjohtajan puhetta ei pääse paikan päälle kuuntelemaan, voidaan panna chatti laulamaan, jokainen saa esittää kysymyksiä ja kommentteja. Se ei olisi isossa juhlassa mahdollista, Brenner kertoo.

Juhlien taloudellinen vaikutus SLEY:n toimintaan ei ole Brennerin mukaan suuri: tapahtumilla on aina myös kulunsa, eikä niillä tehdä suurta voittoa.

Evankeliumijuhlien ohjelmaa lähetettiin viime vuonna nettiin eri paikkakunnilta.

Evankeliumijuhlien ohjelmaa lähetettiin viime vuonna nettiin eri paikkakunnilta.

Suviseuroihin ei ole kansanvaellusta

Lestadiolaisten Suviseuroissa voi olla vilkkaimpana päivänä jopa 90 000 kävijää. Tänä vuonna Suviseurat Reisjärvellä on päätetty toteuttaa radiossa ja verkossa 2.–5. heinäkuuta. Suviseuroja ja muita kesän suuria seuroja voi kuunnella Kesäseuraradion välityksellä Suomessa ja ulkomailla. Kesäseuraradion FM- ja nettiradion lähetykset toteutetaan 30.6.–9.8. Suviseurat toteutettiin verkossa myös viime kesänä, ja esimerkiksi YouTube-videot olivat suosittuja. Vuoden 2022 Suviseurat järjestetään Lopella.

2.–4. heinäkuuta järjestetään myös Kansanlähetyspäivät Ryttylässä hybriditapahtumana. Tämänhetkisen suunnitelman mukaan juhlapaikalle kutsutaan 500 vierasta, ohjelmaa striimataan nettiin ja paikallisiin ”kisakatsomoihin”. Osia ohjelmasta voi kuunnella Radio Deistä perjantaina ja lauantaina. 

Suviseuroissa Muhoksella näytti tältä vielä kesällä 2019. Tänä vuonna Suviseurat toteutetaan verkossa ja radiossa.

Suviseuroissa Muhoksella näytti tältä vielä kesällä 2019. Tänä vuonna Suviseurat toteutetaan verkossa ja radiossa.

Heränneiden eli körttien Herättäjäjuhlat järjestetään joko ulkoilmatapahtumana Kauhavalla tai hybriditapahtumana, jolloin osa seuraa tapahtumaa kotona eri kanavien kautta ja paikan päällä on vain sallittu määrä osallistujia. Ajankohta on 2.–4. heinäkuuta. Herättäjäjuhlien pääohjelma, seurat ja jumalanpalvelus, toteutetaan ulkona.

Tänä vuonna Herättäjäjuhlat järjestetään entisen Lentosotakoulun alueella, joten tilaa on runsaasti. Juhlaviikonloppuna ohjelmaa voi seurata ympäri vuorokauden Körttiradion nettiradiossa sekä pääkaupunkiseudun (105,8 MHz) ja Kauhavan (102,4 MHz) lähettimien kautta. Lisäksi Järviradion taajuuksilla lähetetään perjantain aattoseurat, lauantain lähetysseurat ja sunnuntain jumalanpalvelus. Yle lähettää jumalanpalveluksen suorana televisiolähetyksenä ja lauantain päiväseurat radiotallenteena. Viime vuonna Herättäjuhlat toteutettiin verkkoradion kautta. Herättäjä-Yhdistyksen taloudelle tapahtumilla on merkitystä: yhdistys joutui käymään viime vuonna kahdet yt-neuvottelut.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi