null Hyvää pyhää: Tätä Maria ei voinut tietää

Hyvää pyhää: Tätä Maria ei voinut tietää

Marian lapsesta tuli toivon tuoja kuolemanpelon keskelle ja taakkojen kantaja yli aikojen ja maiden rajojen.

Ei voinut Maria aavistaa tulevaa kohtaloaan äitinä, vaikka siitä hänelle puhui enkeli. Jo pelkästään raskaus oli neitsyelle vaikea ymmärtää, saati sitten kansannaisen lapselle luvatut loputtomat kuninkuudet ja Jumalan Pojan nimi.

Ei voinut Maria tietää, mitä enkelin lupaukset tarkoittivat. Kyllä, ihmeitä tapahtui Pojan kautta. Vesi muuttui viiniksi ja sairaat paranivat. Tuhannet halusivat janoisina kuunnella Marian lapsen sanoja, mutta liian monet halusivat hänen elämänsä päättyvän ja myös onnistuivat saamaan sen aikaan.

Ei voinut Maria tietää, minne asti hänen ­poikansa sanat kiirivät. Hänen lapsestaan tuli ihmisille henkilökohtainen Vapahtaja, toivon tuoja kuolemanpelon keskelle ja taakkojen kantaja yli aikojen ja maiden rajojen.

Joillekuille hän on uskontunnustuksen lauseella kuitattu, vähän vaivaannuttavan epätieteellinen hahmo jossain tärkeiden miesten liepeillä.

Ei voinut Maria tietää rooliaan kirkkojen kiistoissa. Häneen kulminoituvat pojan seuraajien erot. Yhdet rukoilevat ahkerasti niillä sanoilla, joilla enkeli häntä tervehti. Toiset kuvaavat äidin lapsi sylissään himmeän kullan värisissä maalauksissa. Joillekuille hän on uskontunnustuksen lauseella kuitattu, vähän vaivaannuttavan epätieteellinen hahmo jossain tärkeiden miesten liepeillä.

Ei voinut Maria tietää, miten tärkeä ja läheinen hän on, koska on mitä on. Nainen, joka tuntee ruumiissaan raskauden ja synnytyksen. Äiti, joka on kokenut lapsen kasvattamisen mustat hetket ja ilot, etsinyt hukkaan menneet tavarat ja sydän menetyksen pelkoa läikkyen seurannut lapsensa kasvamisen.

Maria, Herran piikanen, kiitos ja ylistys sinulle siitä, että vastasit enkelille ”tapahtukoon niin kuin ­sanoit”.

Puhu kielillä

Kristinuskolla on monta kieltä ja kielioppia. Vaikkei se luterilaisessa perinnössämme ole tapana, voi enkelin tervehdyksen lausuminen latinaksi ja suomeksi tuoda tuoretta näkökulmaa uskoon.

Terve Maria, armoitettu, Herra sinun kanssasi. Siunattu sinä naisten joukossa ja siunattu kohtusi hedelmä Jeesus.

Ave Maria, gratia plena, Dominus tecum: benedicta tu in mulieribus, et benedictus fructus ventris tui Iesus.

27.3.

Kirkoissa vietetään Marian ilmestyspäivää. Päivän evankeliumissa (Luuk. 1:26–38) kerrotaan, kuinka enkeli Gabriel ­ilmoittaa Marialle tämän tulevan raskaaksi ja synnyttävän Jumalan Pojan.

 

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää: