Hyvää pyhää: Pidä huolta hiljaisesta
Jeesus suosi lapsia ja yksinäisiä aikuisia.
Tien varressa istuu sokea mies kerjäämässä. Hän on tottunut siihen, että harva haluaa huomata hänet.
Miestä lähestyy pyhiinvaeltajien joukko. Väki on matkalla Jerusalemiin. Paikalliset asukkaat tervehtivät matkalaisia. Pyhiinvaeltajien edellä kulkee mies, jonka ympärillä ihmiset tungeksivat kuullakseen paremmin, mitä hän puhuu ja opettaa.
Kaiken keskellä sokea kerjäläinen istuu yksin, ulkopuolisena.
Silloin niin kuin nytkin, miltei luonnonlain tavoin, ihmiset suosivat vahvoja, terveitä, onnekkaita ja äänekkäitä. Heikommassa kunnossa olevat ja vaitonaisemmat jäävät syrjään. Jos he korottavat äänensä, vahvemmat vaientavat heidät.
Juuri ennen Jerusalemin-matkan kuvausta evankelista Luukas kertoo lapsilaumasta, joka pyörii tuon saman pyhiinvaeltajia opettaneen miehen, Jeesus Nasaretilaisen, ympärillä. Aikuiset, myös miehen lähimmät oppilaat, yrittävät estää lapsia tulemasta lähemmäksi.
Jeesus nuhtelee aikuisia ja kutsuu kirmailevat lapset luokseen. Hän myös näkee yksin tien varressa istuvan sokean ja parantaa tämän.
Viimeiseen saakka hän yrittää opetuksillaan ja teoillaan kääntää katseemme heihin, jotka jätämme syrjään, unohdamme ja hiljennämme.
Yhä uudestaan hän rajojen asettajista piittaamatta laajentaa huolenpitonsa piiriä. Yhä uudestaan hän kysyy meiltä, kenestä kuuluu huolehtia, kenet tulee nähdä, kenelle tehdä oikeutta.
He ovat lähellä, keskellämme. Ei tarvitse mennä kauas.
Paastoharjoitus
Laskiaisesta alkaa pääsiäistä edeltävä paastonaika. Se kutsuu itsetutkiskeluun ja lähimmäisen huomaamiseen. Mieti, ketkä ovat elämässäsi niitä, joita et näe ja joiden ohi kuljet. Ketä voisit käydä katsomassa? Ketä kutsuisit käymään?
27.2.
Laskiaissunnuntain evankeliumissa (Luuk. 18:31–43) Jeesus tekee kävellen matkaa Jerusalemiin. Matkalla hän parantaa sokean kerjäläisen.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Hyvää pyhää: Kärsivällinen pitää kiinni toivosta
HengellisyysKärsimys, kipu ja paha eivät selity tämän elämänmatkan aikana, mutta jokainen voi tehdä oman osansa hyvän levittämiseksi.