
Hyvää pyhää: Ylösnoussut tulee pelkomme ja eristyksemme keskelle
Jeesus on ajan ja paikan rajoista vapaa.
Jeesuksen ylösnousemus on alkuräjähdys, josta kristillinen usko syntyi ja kaikki lähti liikkeelle. Ilman uskoa kuolleista herätettyyn Jeesukseen ei olisi kristinuskoa.
Jeesuksen oppilaat olivat koolla pääsiäispäivän iltana. Yhtäkkiä Jeesus seisoo heidän keskellään ja sanoo: ”Rauha teille!”
Jeesus tyynnyttää pelästyneitä oppilaitaan näyttämällä heille kätensä ja jalkansa. Rauhoittaakseen heitä hän pyytää heiltä syötävää ja hämmentyneet oppilaat antavat hänelle paistettua kalaa.
Sitä hetkeä, kun Jumala herätti Jeesuksen, kukaan meistä ei ole nähnyt. Ei kukaan Jeesuksen oppilaistakaan nähnyt sitä. Jeesuksen ylösnousemus on salaisuus. Voimme tuntea vain sen seuraukset.
Evankeliumit kertovat ylösnousseen Jeesuksen ilmestymisistä oppilailleen. Niissä näkyy heidän pelkonsa ja hämmennyksensä, mutta myös heidän ilonsa ja riemunsa, kun he alkavat pikkuhiljaa käsittää, mistä on kysymys.
Ylösnoussut Jeesus on ajan ja paikan rajoista vapaa. Hän voi tulla lukittujen ovien taakse. Hän ei ole pelkkä henkiolento. Hänessä voi yhä nähdä ristiinnaulitun haavat.
Koska mikään ei sido häntä, hän voi tulla sinne, minne olemme paenneet ja sulkeneet itsemme, tai sinne, minne meidät on viety ja erotettu muista.
”Minä tässä olen, ei kukaan muu”, hän sanoo pelkomme ja eristyksemme keskellä. Hän vapauttaa peloista ja tuo rauhan.
Kun niin tapahtuu, se koskettaa mieltämme ja sydäntämme, lihaamme ja luitamme, käsiämme ja jalkojamme. Sitä kaikkea on vaikea pukea sanoiksi. On vain selittämätön rauhan, hiljaisuuden, valon ja ymmärryksen läsnäolo. Siitä kaikki lähtee liikkeelle.
Harjoitus
Kevään valo on pääsiäisen valoa, ylösnousemuksen valoa.
Lähde kävelylle huhtikuun kevätaamuun. Näe ja kuule kevään merkit. Aisti valo ympärilläsi. Antaudu pääsiäisen auringolle, Kristuksen, Jeesuksen, läsnäololle tässä päivässä ja oman elämäsi askelissa. Hän valaisee päiväsi.
11.4.
Tänään on 1. pääsiäisen jälkeinen sunnuntai. Päivän evankeliumi (Luuk. 24:36–49) kertoo siitä, miten ylösnoussut Jeesus ilmestyi epäileville oppilailleen ja vakuutti heidät ylösnousemuksestaan.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee


Hyvää pyhää: Menetetyn paratiisin kaipuu
Hengellisyys
Hyvää pyhää: Mitä Maria sanoisi nyt?
Hengellisyys