Ihmisoikeudet tarvitsevat itseään suurempaa etiikkaa
Filippiinien katolisen kirkon piispa Broderick Pabille johtaa rukousta messussa, jossa muistettiin presidentti Duterten huumeiden vastaisen sodan uhreja. Poliisi ja palkkatappajat ovat tappaneet tuhansia ihmisiä.

Filippiinien katolisen kirkon piispa Broderick Pabille johtaa rukousta messussa, jossa muistettiin presidentti Duterten huumeiden vastaisen sodan uhreja. Poliisi ja palkkatappajat ovat tappaneet tuhansia ihmisiä.

Ihmisoikeudet tarvitsevat itseään suurempaa etiikkaa

Amnesty Internationalin toiminnanjohtajan Frank Johanssonin mukaan kristillinen etiikka menee ihmisoikeuksia pidemmälle.

Kirkon ihmisoikeusfoorumissa, joka järjestettiin 14.3. Kirkkohallituksessa, kysyttiin, pitäisikö kirkolla olla oma ihmisoikeusohjelma. Sellainen, joka ei jäisi vain paperille, vaan toisi pohjaa käytännön toimille.

Mallia ihmisoikeustyöhön haettiin Norjan kirkosta, jolla on yli 100-sivuinen ihmisoikeusohjelma teologisine perusteluineen ja käytännön esimerkkeineen.

Norjan ihmisoikeusdokumenttia Set the Oppressed Free eli "Vapauttakaa sorretut" esitteli etiikan professori Gunnar Heiene. Dokumentissa käydään läpi ihmisoikeuksien historiaa ja sisältöä, eri uskontojen ja kirkkojen suhtautumista niihin, perustellaan ihmisoikeuksien esille nostamista teologisesti ja listataan tilanteita, joissa kirkon pitäisi erityisen herkästi puuttua asioihin.

Dosentti Pamela Slotte huomautti kommenttipuheenvuorossaan, että vaikka ihmisoikeudet on kirjattu sitoviin sopimuksiin, ei pidä luulla, että niiden tulkinnasta vallitsisi yksimielisyys. Historiallisesti ne ovat vahvistuneet, mutta käytännössä monet valtiot kunnioittavat niitä vain puheissa. Kristinuskon sisällä niiden asema on kuitenkin vahvistunut.

Kristinuskon tehtävän maallinen jatke

Amnesty Internationalin Suomen osaston toiminnanjohtaja Frank Johansson pohti kirkon ja ihmisoikeuksien historiaa ja suhdetta, joka ei aina ole ollut ongelmaton, vaikka ihmisoikeudet voikin nähdä kristinuskon mission jatkeena.

Johansson siteerasi yhdysvaltalaista Michael Barnettia, jonka mukaan kansainvälisen auttamisen ja hyvän tekemisen historia voidaan jakaa kolmeen aikakauteen. Ensimmäinen oli aika ennen toista maailmansotaa, jolloin myötätunnon ja pelastuksen viesti oli puettu läntiseen sivilisoivaan missioon ja kristinuskon levittäminen pakanoille oli osa kolonialismia. Toisen maailmansodan jälkeen rakennettiin hyvinvointivaltioita ja etelässä puhuttiin kehitysmaista, kristinuskon sijaan kiinnosti sosialismi.

Kun pintaa syvemmin kaivaa, huomaa, että lähes kaikkien järjestöjen, myös maallisten, taustalta löytyy uskonnollisia henkilöitä.

Vasta 1970-luvulta ja laajemmin kylmän sodan päättymisen jälkeen kansainvälinen myötätunto ja pelastus on puettu ihmisoikeuksien kielelle.

– Kun pintaa syvemmin kaivaa, huomaa, että lähes kaikkien järjestöjen, myös maallisten, taustalta löytyy uskonnollisia henkilöitä. Auttamisen ja oikeuksien tarinaa on vaikea ymmärtää ja kuvata ilman sellaisia käsitteitä kuin pyhyys, hengellisyys, kutsumus tai transsendenttisuus.

Johanssonin mukaan mitä lähemmäs tullaan omaa aikaamme, sitä enemmän pyhyys kuitenkin erkaantuu uskonnosta ja sen paikan transsendenttisena, ihmisen ulkopuolisena, pyhänä ottaa joko kansakunta tai ihmisyys.

Ensimmäinen näkyy nyt nousevana nationalismina, jälkimmäinen liittyy ihmisoikeuksiin. Siinä hyvän tekemisen motivaatio ei liity jumaliin, vaan toiseen, joka on kuin minä, mutta samalla vieras.

– Vain kohtaamalla itsemme vieraan ihmisen kasvojen kautta voimme ymmärtää ihmisyyden ajatuksen, ja siitä tulee pyhää. Pahin rikos ihmisoikeuskielellä on rikos ihmisyyttä vastaan. Kärsivän Kristuksen sijaan meillä on kärsivä ihmisyys. Tästä näkökulmasta ihmisoikeuksien tarkoituksena on suojella viattomia kärsiviä ja viattomuuden ideaa, hyvyyttä, puhtautta ja syyttömyyttä.

Amnestyn Suomen osaston toiminnanjohtaja Frank Johansson pitää kädessään Peter Benensonin The Observer lehden artikkelia. Järjestön toiminta alkoi kirjoituksesta, jossa vaadittiin vapauttaamaan mielipidevangit.

Amnestyn Suomen osaston toiminnanjohtaja Frank Johansson pitää kädessään Peter Benensonin The Observer lehden artikkelia. Järjestön toiminta alkoi kirjoituksesta, jossa vaadittiin vapauttaamaan mielipidevangit.

Ihmisoikeuksien julistuksella on kristillinen tausta

Johansson käsitteli YK:n vuoden 1948 yleismaailmallisen ihmisoikeuksien julistuksen taustaa. Valtaosa tutkijoista korostaa sen yleismaailmallisuutta ja sitä, miten julistuksessa näkyvät eri kulttuurien yhteiset arvot.

Toinen näkökulma tuo esiin sen, että ihmisoikeuksien julistuksen syntyjuuret ovat katolisissa ihmisarvon ja ihmisen persoonan käsitteissä ja protestanteille tärkeässä mielipiteen vapaudessa. Julistuksen tarkoitus oli suojella uskonnonvapautta, lähetystyötä ja kirkkoja maalliselta vallalta ja totalitarismilta ja puolustaa kristillismoraalista yhteisöä. Taustalla olivat toisen maailmansodan kokemukset.

Välillä ihmisoikeudet hiipuivat taustalle, mutta 1990-luvulta eteenpäin niistä on tullut "viimeinen utopia ja maksimaalinen poliittinen ohjelma". Naisten oikeudet, vammaisten oikeudet, seksuaalivähemmistöt ja alkuperäiskansojen syrjinnän vastainen kamppailu on puettu ihmisoikeuksien kieleen.

Kirkko ymmärtää ja usein myös toteuttaa vieraanvaraisuutta maallisia toimijoita paremmin.

Tämä on johtanut siihen, että joissain tilanteissa läheinen yhteys kristinuskon ja ihmisoikeuksien välillä on muuttunut jopa vastakkainasetteluksi. Monet konservatiiviset kirkot eri puolilla maailmaa vastustavat seksuaalivähemmistöjen oikeuksia ja perhearvojen nimissä alistetaan naisia.

Johansson kuitenkin tähdensi, että kirkot ja ihmisoikeusliike ja laajemmin uskonnot ja ihmisoikeusliike tarvitsevat toisiaan. Kristinuskon painopiste on nykyisin etelässä ja siellä myös muut uskonnot, islam, hindulaisuus ja buddhalaisuus, ovat vahvoja.

– Euroopassa kirkon on käytettävä maallista kieltä ja käännettävä moraalioppinsa ihmisoikeuskielelle, jos se haluaa olla vakavasti otettava yhteiskunnallinen toimija. Etelässä puolestaan ihmisoikeuksien puolestapuhujien on puhuttava uskonnollista kieltä, muuten ihmisoikeudet nähdään uskonnon vastaisina.

Kirkoilla ja ihmisoikeusliikkeellä on yhteinen asia, olla ihmisyyden ja ihmisarvon puolella.

– Kristillinen etiikka menee paljon ihmisoikeuksia pidemmälle. Kuten Norjan kirkon dokumentti totea, rakkaus, lojaliteetti, omatunto, anteeksianto ja sovinto ovat käsitteitä, jotka ovat juridisella kielellä vaikeita käsitellä. Ihmisoikeudet tarvitsevat itseään suurempaa etiikkaa, tuumi Johansson.

Amnestyn aktiiveja marssimassa Pride-festivaalissa. Ihmisoikeuksien kenttä on laajentunut kattamaan myös muun muassa seksuaalivähemmistöjen oikeudet.

Amnestyn aktiiveja marssimassa Pride-festivaalissa. Ihmisoikeuksien kenttä on laajentunut kattamaan myös muun muassa seksuaalivähemmistöjen oikeudet.

Vieraanvaraisuus ja oikeudenmukaisuus

Johanssonin mielestä kirkolla on juuri nyt paljon annettavaa erityisesti kahdessa asiassa: vieraanvaraisuudessa ja säällisyydessä, johon liittyy oikeudenmukaisuus.

– Kirkko ymmärtää ja usein myös toteuttaa vieraanvaraisuutta maallisia toimijoita paremmin. Tätä ei ole voinut olla huomaamatta turvapaikanhakijoiden vastaanottamista ja tukemista koskevassa keskustelussa. Meillä Suomessa ja Euroopassa ei ole pakolaiskriisiä, meillä on poliittinen ja vieraanvaraisuuden kriisi. Onneksi monet seurakunnat ovat osoittaneet, että on muitakin tapoja toimia ja Luojan kiitos meillä on arkkipiispa, joka toimii moraaliseettisenä suunnannäyttäjänä.

Toinen asia, jossa kirkolla voisi olla erityistä annettavaa, on taloudellinen eriarvoisuus ja yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus niin Suomessa kuin maailmanlaajuisesti. Ihmisoikeudet eivät tässä oikein toimi, koska ne eivät puhu taloudellisesta eriarvoisuudesta. Tilanne, jossa avustusjärjestö Oxfamin mukaan kahdeksan ihmistä maailmassa omistaa saman verran kuin köyhin osa ihmiskunnasta, mahtuu ihmisoikeuksien raameihin, kunhan Kroisokset huolehtivat ihmisten perustarpeiden vähimmäistasosta. Kirkko voi kuitenkin todeta, ettei tämä ole säällistä eikä oikeudenmukaista.

Ihmisoikeusfoorumissa käytiin vilkas keskustelu, mutta päätöksiä siellä ei tehty. Kirkon ihmisoikeusohjelma liittyy luontevasti piispa Tapio Luoman vetämän uuden kirkon yhteiskunnallisten ja sosiaalisten kysymysten neuvottelukunnan toimialaan.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää: