null Ikivanhaa viisautta, lohtua vai kosketus perimmäiseen todellisuuteen? – Mari Valjakka, Antti Nylén ja Karla Löfgren pohtivat, miksi ihmiset yhä tarvitsevat uskontoja

Kuva: iStock.

Kuva: iStock.

Ikivanhaa viisautta, lohtua vai kosketus perimmäiseen todellisuuteen? – Mari Valjakka, Antti Nylén ja Karla Löfgren pohtivat, miksi ihmiset yhä tarvitsevat uskontoja

Uskontojen merkitys on vauraissa yhteiskunnissa vähentynyt. Maallistuminen on yleensä nähty positiivisena kehityksenä, mutta väistämättä matkalla on myös hukattu jotain.

Voisiko vanhoilla uskonnoilla olla jotain erityistä tietoa ihmisten henkisistä tarpeista?

Inarin seurakunnan pappi, kolttasaamelainen Mari Valjakka ajattelee monien kaltaistensa nuorten aikuisten kaipaavan elämäänsä vakautta ja turvaa. Korona-ajan hän uskoo opettaneen ihmisiä siihen, miten horjuvaista rahasta, vallasta ja asemasta saatava turva on.

– Toisaalta silloinkaan, kun asiat ovat elämässä hyvin, ei eksistentiaalinen aukko sisimmässä välttämättä tule tyydytetyksi ja täytetyksi. Ihmisellä on sisäsyntyinen tarve löytää muunkinlaista merkitystä. Ja tässä näen, että uskonnoilla on paljon tarjottavaa, Valjakka sanoo.

Järjestäytyneiden uskontojen tilalle on kuitenkin tullut monenlaista henkistä etsintää, niin sanottua uushengellisyyttä. Rauhoittumista, hiljaisuutta ja läsnäoloa voi tavoitella monella tapaa. Riittääkö se? Valjakka vastaa vain omasta puolestaan.

– Olen pohjoisen ihminen ja tottunut liikkumaan yksin luonnossa ja olemaan hiljaisuudessa. Ne ovat tarpeellisia ja hyviä asioita ja varmasti lataavat ihmistä, mutta ne eivät kuitenkaan ole se, mitä omalta uskoltani haen tai saan. Kaipaan lepäämistä pyhyydessä.

– Kyetäkseen olemaan hiljaisuudessa ihmisen täytyy olla hirveän sinut itsensä ja oman sisäisen maailmansa kanssa – ja se voi olla myös tosi pelottavaa. Pyhyyden äärellä en ole niinkään sinut itseni kanssa vaan enemmänkin auki oman Jumalani edessä. Se tarjoaa vähän toisenlaista latautumista ja virvoitusta.

Valjakka tekee paljon kriisityötä ja kertoo huomanneensa, että uskonnon puoleen käännytään usein silloin, kun elämä heittää eteen jotain selittämätöntä ja yllättävää.

– Silloin se, mitä vaikka kristinuskolla on tarjota, nousee aivan arvoon arvaamattomaan.

Hän painottaa kuitenkin, ettei kriisin keskellä elävää ihmistä saa hyväksikäyttää tuputtamalla uskontoa.

– Moni kaipaa siinä tilanteessa pappia, joka pystyy keskustelemaan vaikka siitä, miksi pahoja asioita voi tapahtua, jos Jumala on olemassa. Siinä hetkessä on jotain erityistä. Uskonto tuo lohtua ja turvaa silloin, kun toinen ihminen tai maailman asiat eivät pysty sitä antamaan.

– Kyetäkseen olemaan hiljaisuudessa ihmisen täytyy olla sinut itsensä kanssa, sanoo pappi Mari Valjakka. Kuva: Yle.

– Kyetäkseen olemaan hiljaisuudessa ihmisen täytyy olla sinut itsensä kanssa, sanoo pappi Mari Valjakka. Kuva: Yle.

Kristityillä yhteys myös luontoon

Alkuperäiskansoilla, kuten saamelaisilla, on Mari Valjakan mukaan ollut aina vahva yhteys ”maahan, veteen ja luomakuntaan”.

– Kristinuskossa voitaisiin ottaa oppia suhtautumisesta maahan ravinnon antajana ja elämän lähteenä. Siitä, ettei ihminen asetu liikaa minkään toisen luodun yläpuolelle.

– Kristityillä – ja miksei muillakin – on kyllä samankaltaista yhteyttä luontoon. Tässäkin asiassa uskonnoilla on aika paljon muistutettavaa: että mikäs se meidän tehtävä olikaan, tuhota ja turmella vai viljellä ja varjella?

Valjakka huomauttaa, että monet uskontokunnat ovat erilaisista teologioista huolimatta pystyneet lähestymään toisiaan ilmastokriisin uhatessa.

– Tässä asiassa ollaan loppujen lopuksi yllättävänkin samalla linjalla tai yhteisellä asialla. Ja se on iso voimavara.

Tärkeä sunnuntaimessu 

Esseisti Antti Nylén on uskonnottoman kodin kasvatti. Kristinuskon ja katolilaisuuden pariin hän löysi vasta aikuisiällä. Nylénille kirkkoon kuuluminen on olennainen osa uskoa.

– Enkä tarkoita kirkolla paaveja, kardinaaleja, papistoa ja johtajia, vaan uskovien kansaa, joka on hyvin monimuotoinen, suuri, kaoottinen ja omituinen. Mutta sen osana oleminen sisältää jotain olennaista armoa. Katolinen ajatus siitä, ettei tarvitse edes niin hirveästi uskoa, kun kirkko uskoo, on aika lohdullinen. Yksin ei tule hyvää, se on se tärkein pointti.

Nylénille uskon ulkoiset muodot, etenkin sunnuntaimessu, ovat tärkeitä.

– Siellä saa kosketuksen johonkin sellaiseen tositodellisuuteen, josta tässä elämässä on hyvin usein vieraantunut.

Omien hengellisten kokemusten tai henkilökohtaisen uskon varaan Nylén ei paljoa laskisi, mutta toisten ihmisten kokemuksia hän ei halua kyseenalaistaa. Niiden arvostaminen on Nylénille suorastaan vakaumus.

– Uusateistien pointtina oli, että maailman pitäisi luopua kaikista uskonnoista ja ruveta dawkinslaisiksi, mutta mitä sitten käy moninaisuudelle?

Uskonto on esseisti Antti Nylénin mukaan eräänlaista ”seinien seinän” tunnustamista. Kuva: Esko Jämsä.

Uskonto on esseisti Antti Nylénin mukaan eräänlaista ”seinien seinän” tunnustamista. Kuva: Esko Jämsä.

Toiselle alistuminen vääryys

Uskonto on Antti Nylénille eräänlaista realiteettien realiteetin ja ”seinien seinän” tunnistamista ja tunnustamista, kuten hän kirjassaan Kolme pyhää (Kirjapaja 2019) kirjoittaa.

– On retorisesti aika samanarvoista puhua Jumalasta ja luonnosta, sillä ne ovat niin abstrakteja ja kaikkea hallitsevia toimijoita. Eurooppalainen ihminen on ollut ateisti suhteessa luontoon eikä ole koskaan ottanut sitä realiteettina, jolle pitää alistua, Nylén sanoo.

Toiselle ihmiselle alistumisen hän sanoo kuitenkin olevan ”synti ja vääryys ja epäoikeudenmukainen tilanne”.

– Maalliselle auktoriteetille alistuminen on repinyt kristinuskoa ja meni pilalle Konstantinuksen kääntymyksessä. Yhtäkkiä pitikin olla mielin kielin valtaapitäviä päin. Sorretun ja alistetun ihmisen tilaansa suostuminen ei ole kristillinen ele.

Se, että maanalaisesta vastarintaliikkeestä tuli 300-luvun Roomassa yhtäkkiä salonkikelpoista ja sallittua, on Nylénin mukaan trauma kristinuskon historiassa.

– Mutta tästä traumasta ja pilalle menemisen kokemuksesta pitää toisaalta kiittää koko kristillistä sivistystä.

Maallistuneen yhteiskunnan henkinen tyhjiö ajaa sosionomi-diakoni Karla Löfgrenin mukaan ihmisiä korviketoimintoihin. Kuva: Antti Rintala.

Maallistuneen yhteiskunnan henkinen tyhjiö ajaa sosionomi-diakoni Karla Löfgrenin mukaan ihmisiä korviketoimintoihin. Kuva: Antti Rintala.

Kaipaus johonkin korkeampaan

Maallistuneessa yhteiskunnassa vallitsee henkinen tyhjiö, joka ajaa ihmisiä riippuvuuk­sien kaltaisiin korviketoimintoihin, ajattelee toimittaja ja sosionomi-diakoni Karla Löfgren.

Hänen mukaansa jotain olennaista kadotettiin, kun ihmiset alkoivat nähdä toisensa talouden ja hyödyn näkökulmasta ja arvioida toisiaan ulkoisten saavutusten mukaan, ohi itseisarvoisen ihmisyyden.

– Uskontojen sanoma taas korostaa toisista olennoista välittämistä ja huolehtimista.

Siinä auttavat eri uskontojen henkiset harjoitukset, joiden kautta voi Löfgrenin mukaan löytää valon ja toivon.

Löfgren korostaa henkisten tarpeiden olevan yleisinhimillisiä psyykkisiä tarpeita.

– Ne ovat kaipausta hyvyyteen, kauneuteen ja pyhään – johonkin korkeampaan. Usko mahdollistaa luottamuksen, että nämä korkeammat arvot ovat totta, ja niiden mukaan voi toimia ja elää.

Tuoreimmassa kirjassaan Meditaatioraamattu (Basam Books 2022) Löfgren käsittelee uskonnollista pluralismia. Hän näkee uskonnot aarrevarastoina, joista voi poimia hyvän ja hylätä huonon.

– Uskonnot ovat oman aikansa ja kulttuuripiirinsä tuotteita, mutta niissä on edelleen paljon ihmisluontoon ja maailmaan liittyvää käyttökelpoista viisautta ja totuutta. Myös sellaista, mikä selviää vasta uskontoa harjoittamalla ja uskonnollisia tekstejä vilpittömästi ja avoimin mielin lukemalla. 

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää: