Mistä löytyy yhteys Jumalaan? Mielen hiljaisuudesta, vastaavat Anni Pesonen ja Karla Löfgren
– Rukous ei ole hoppuamista tai suorittamista. Aikaa on vaikka kuinka paljon, ja asiat syvenevät, kun niitä toistaa, sanoo pappi Anni Pesonen.
Anni Pesonen muistaa, miltä tuntui lapsena kävellä pimeänä talvi-iltana kaupungin läpi kotiin seurakunnan laulukerhosta. Lumi kimalsi. Hän piti kaksossiskoaan kädestä, ja yhdessä he lauloivat kerhossa oppimiaan lauluja.
Pesonen arvelee, että hän oli ehkä luonnostaan harras lapsi. Uskoon tuntui liittyvän sellainen salaperäinen kauneuden kokemus, jota ei ollut missään muualla.
Hartaasta lapsesta tuli aikuisena uskonnon ammattilainen: pappi ja raamatuntutkija. Salaperäisyys ja kauneus eivät ole hänen uskostaan kadonneet. Pitkin päivää Pesoselle saattaa tulla ohihäivähtäviä kokemuksia, joista hän huomaa ajattelevansa, että olipa tämä hetki hyvä.
– Ajattelen, että silloin Jumalan valtakunta välkähtää, kimaltaa hetken ympärilläni. No, varmasti Jumala on läsnä kaikessa tässä ja koko ajan, mutta sitä ei vain aina huomaa.
Järvenpääläinen Anni Pesonen on Nurmijärven seurakunnan pappi ja raamatuntutkija.
Kymmenisen vuotta sitten Pesonen löysi sen, mitä oli pitkin elämäänsä etsinyt: sellaisen rukouksen, johon Jumala tuntuu vastaavan. Elävän yhteyden kokemus löytyi rauhoittumalla ja hiljaisuuteen asettumalla.
Jumala-yhteyden kaipuulla ja kokemisella on kristinuskossa pitkä historia. Mystiikaksikin sitä kutsutaan.
– Mystisessä ei tarvitse olla kyse mistään maagisesta tai kummallisesta. Mystiikassa lähdetään siitä, että ihmisen Jumala-kokemuksessa on läsnä jokin sellainen todellisuus, jota sanat eivät ikinä tavoita, Pesonen kuvailee.
– Mystistä kokemusta ei voi tilata, mutta ihminen voi valmistaa itseään siihen ja yrittää poistaa joitakin esteitä Jumalan kohtaamisen tieltä. Voi opetella rauhoittumista ja mielen hälystä luopumista.
Selkä suorana kriikunapuun alla
Aikoinaan Anni Pesonen päätti, että hän istuu hiljentymään ja rukoilemaan joka aamu. Kokopäivätyössä käyvänä perheenäitinä hän ei ole onnistunut siinä aukottomasti, mutta neljästi tai viidesti viikossa hän on löytänyt 30–45 minuuttia hiljentymiseen.
Yksi Pesosen rukouspaikoista on puutarhassa kriikunapuun alla. Jos sataa tai on liian kylmä, hän etsii sisältä sopivan paikan. Sitten hän tukee tyynyillä selkänsä suoraksi ja asettuu risti-istuntaan.
– En pyri siihen, ettei rukouksessani olisi lainkaan sanoja. Pikemminkin se on sanojen ja hiljaisuuden vuorottelevaa virtaa. Minusta on luontevaa tuoda rukoukseen virsiä ja raamatuntekstejä, jotka ovat ihmisten ikiaikaista kokemusta Jumalasta ja joihin on helppo yhtyä.
– Jokaiseen rukoushetkeeni kuuluu yksi tai kaksi virttä tai laulua ulkomuistista sen mukaan, mitä milloinkin mieleen nousee. Aina luen myös oman, vähän muunnellun versioni Isä meidän -rukouksesta. Saatan myös kiittää joistakin ihmisistä ja luottaa heidät Jumalan käsiin. Mutta suurimman osan aikaa vain istun ja etsin mielen hiljaisuutta.
Jos mieli on kovin levoton, pyydän Jeesusta auttamaan. Sanon, että päässäni on näin paljon vilinää, katsottaisiinko sitä yhdessä.
Jotkut käyttävät hiljentymisen apuna esimerkiksi mantraa tai toistettavaa rukoussanaa, mutta Pesonen sanoo, että häntä ne eivät auta tyhjyyteen ja hiljaisuuteen. Jos ajatukset lähtevät laukkaamaan, hän saattaa mielessään sanoa ”Jumala” muistutukseksi siitä, mitä hän on tekemässä ja hakemassa.
– Jos mieli on kovin levoton, pyydän Jeesusta auttamaan. Sanon, että päässäni on näin paljon vilinää, katsottaisiinko sitä yhdessä. Sitten sitä katsotaan, että aha, tuollainen ajatus tuli mieleen ja tuommoinenkin. Se kyllä jostain syystä rauhoittaa. Vähitellen huomaa ajatusten harvenevan.
– Joskus myös pyrin tietoisesti antamaan mielessä pyörivät painavat ajatukset pois. Pyydän Jeesukselta, että pitäisitkö hetken näitä minun huoliajatuksiani. Jeesus saattaa kysyä, että annatko ne ihan oikeasti pois.
Sitten rauha vain jossain vaiheessa tulee, lyhyemmiksi tai pidemmiksi hetkiksi. Pesonen sanoo, ettei hiljaisuus ole täydellistä, mutta sekin riittää, että siinä saa välillä levätä.
Rukous auttaa näkemään elämän kauneuden
Kristillistä mystiikkaa ovat harjoittaneet ja opettaneet pääasiassa erakkoelämään tai luostareihin vetäytyneet ihmiset. Monet mystiikan klassikkoteoksista on kirjoitettu keskiajalla ja uuden ajan alussa, ja ne saattavat tuntua nykypäivän luterilaisessa Suomessa elävästä vierailta ja vaikeasti lähestyttäviltä.
Anni Pesonen ottaa esimerkiksi tuntemattoman englantilaismystikon teokset Tietämättömyyden pilvi ja Yksityisen opastuksen kirja 1300-luvulta. Niiden neuvot rukoilijalle ja kuvaukset ihmismielen toiminnasta tuntuvat edelleen osuvilta ja tuoreilta, mutta voivat katketa yhtäkkiä vaikka kuvaukseen paholaisen sieraimesta. Keskiajan maailmankuva sekoittuu hämmentävällä tavalla siihen, mikä kestää aikaa.
Myös monet moderneista hiljaisen rukouksen opettajista, kuten Thomas Merton, Wilfrid Stinissen ja Thomas Keating, ovat olleet munkkeja. Arkisen, usein hektisenkin elämän ja mystiikan yhteensovittamisesta on harvemmin kirjoitettu.
Täällä on myös tarkoitus elää ihan tavallista elämää – ei pelkästään omistautua hartauden harjoittamiselle.
Pesonen alkoi kirjata oman hengellisen etsintänsä vaiheita ja löytöjä, kun koronapandemia ja sen mukanaan tuomat rajoitukset tyhjensivät kalenteria ja toivat ylimääräistä aikaa. Syntyi kirja Credo – tieni mystiikkaan (Basam Books), joka ilmestyi elokuussa. Pesonen toivoo kirjansa helpottavan muiden etsijöiden matkaa. Hän muistuttaa, että mystiikan harjoittaminen ja harjoitteleminen on oikeastaan yksinkertaista.
– Rukous ei ole hoppuamista ja suorittamista ja rientämistä harjoituksesta toiseen. Aikaa on vaikka kuinka paljon, ja asiat syvenevät, kun niitä toistaa. Loppujen lopuksi hengellisiä virikkeitä voi tarvita pikemminkin vähemmän kuin enemmän.
– Täällä on myös tarkoitus elää ihan tavallista elämää – ei pelkästään omistautua hartauden harjoittamiselle. Rukous ruokkii sitä, että näkee kaiken sen ihmeen ja kauneuden, joka elämässä on.
– Hiljaisen rukouksen harjoittaminen on tehnyt minusta rennomman ja iloisemman, mutta toiseksi ihmiseksi en ole muuttunut, sanoo Anni Pesonen.
Jeesus oli mystiikan opettaja
Anni Pesonen on väitellyt teologian tohtoriksi Luukkaan evankeliumista. Hänelle Uusi testamentti on tuttu etuperin ja takaperin – niin myös se, miten Jeesuksen puheita ja toimintaa on raamatuntutkimuksessa selitetty ja tulkittu. Uuden testamentin tutkijat ajattelevat yleisesti, että Jeesus oli eräänlainen lopunaikojen profeetta, joka julisti Jumalan valtakunnan pikaista tulemista.
– Nyt kun olen harrastanut pitempään hiljaista rukousta, Jeesuksen opetuksista ovat alkaneet kaikua ihan eri jutut. Onhan siellä semmoistakin, minkä voi tulkita lopunaikojen näkökulmasta, mutta sitten on valtavasti kaikkea muuta, jota ei tarvitse tulkita niin ja joka sopii parhaiten kuvaamaan sanattoman rukouksen kokemusta, Pesonen sanoo.
Esimerkiksi Jumalan valtakunta, josta Jeesus toistuvasti puhuu, on alkanut Pesosen mielessä tarkoittaa yhä enemmän ja enemmän Jumalan läheisyyden kokemusta. Jeesuksella on hänen mukaansa paljon myös sellaisia opetuksia, jotka voi tulkita kehotuksiksi rauhoittua ja odottaa – asiat tapahtuvat kyllä itsestään. Siemen itää, taikina happanee.
– Ja entä sitten kaikki löytämisen ilosta kertovat vertaukset! Pellosta paljastuu aarre tai saadaan kutsu mahtaviin juhliin. Niissä on kyse sen oivaltamisesta, että tässä se Jumalan valtakunta jo on. Että Jumalassa ja Jumalan kanssa olemisen voi valita jo nyt.
Aineksia hengellisyyteen useammasta uskonnosta
– Haluaisin, että kaikilla ihmisillä olisi voimavaranaan Jumalan rakastaminen ja yhteys Jumalaan, huokaisee Karla Löfgren.
Hänelle yhteys Jumalaan on tärkeämpi kuin se, minkä uskonnon puitteissa sitä koetaan. Löfgrenin unelmamaailmassa uskonnot eläisivät rauhassa ja toisiaan kunnioittaen rinnakkain ja ihmiset voisivat ammentaa hengellisyyteensä aineksia useammasta uskonnosta.
Tänä vuonna ilmestyneessä kirjassaan Usko, toivo, rakkaus, meditaatio – utopia rauhasta uskontojen välillä (Basam Books) Löfgren käsittelee pluralistista uskontoteologiaa, jossa ajatellaan, että kaikkiin uskontoihin voi suhtautua samanarvoisina pelastusteinä. Kirjan taustalla ovat myös Löfgrenin omat kokemukset luterilaisen kirkon piirissä: muuten lämpimät ja ystävälliset ihmiset saattoivat suhtautua muihin uskontoihin torjuvasti, ennakkoluuloisesti ja jopa vihamielisesti.
– Näine ajatuksineni tiedän olevani uskonyhteisöjen ulkopuolella, mutta autismikirjon henkilönä olen tottunut ulossulkemiseen ja olemaan kummajainen. Kestän sen. Minut on myös muutamia kertoja hylätty vääränlaisen uskon tähden. Tällaiset kokemukset eivät lisää luottamusta uskovaisiin, vaan kannustavat rakentamaan omaa yksityistä jumalasuhdetta.
Karla Löfgren on tamperelainen kustannustoimittaja, joka on koulutukseltaan kirjallisuuden maisteri ja sosionomi-diakoni.
“On tärkeää, että on Jumala ja että kaikki päättyy hyvin”
Aspergerin syndroomaa on ehkä kiittäminen siitä, että Karla Löfgren on niin kiinnostunut muista uskonnoista ja perehtynyt niihin lapsesta asti. Autismikirjoon kuuluu usein se, että henkilöllä on jokin tai muutama erityisen mielenkiinnon kohde. Löfgrenillä sellaisia ovat uskonnot ja kirjallisuus.
– Muistan, että kun koulussa uskonnontunnilla ensimmäistä kertaa kuulin hindulaisuudesta ja buddhalaisuudesta ja muista, innostuin niistä ihan valtavasti.
– Uskonnoissa minua viehätti se, että pystyin eläytymään niiden maailmaan ja kaikkeen hienoon ja kauniiseen, mitä niissä on, ja miten ne vaikuttivat ihmiseen kohottavasti.
Uskonnoista saa myös toivoa: olemassaololla on tarkoitus, elämällä on merkitys.
Uskontojen pyhät tekstit vetoavat Löfgreniin sekä älyn että tunteen tasolla.
– Niistä löytää polkuja, miten pääsee eteenpäin ja voi kehittyä niin, että olemassaolo voi laajentua kohti yhä suurempaa kirkkautta ja hyvyyttä. Uskonnoista saa myös toivoa: olemassaololla on tarkoitus, elämällä on merkitys. Oppii suhtautumaan elämän vastoinkäymisiin niin, että ”tämäkin on hyväksi”. Minulle on aina ollut tärkeää, että on Jumala ja että kaikki päättyy hyvin.
Muihin uskontoihin tutustuessaan Löfgren on usein huomannut ajattelevansa, että tämäkin voisi aivan hyvin olla hänen uskontonsa – jos tiukimpia ja suvaitsemattomimpia uskontulkintoja ei oteta lukuun. Läheisin hänelle on kuitenkin hindulaisuus. Hän arvostaa esimerkiksi äiti Ammaa, jonka hän on tavannut kahdesti.
– Amman mielestä jokaisen pitäisi syventyä omaan uskontoonsa ja lähestyä Jumalaa sitä kautta. Se on minusta juuri oikea tapa suhtautua muihin uskontoihin.
Teologiasta ei kirkossa puhuta
Karla Löfgren työskentelee kustannustoimittajana ja on koulutukseltaan kirjallisuuden maisteri ja sosionomi-diakoni. Hän kertoo käyvänsä kirkossa satunnaisesti ja viihtyvänsä luterilaisessa messussa. Hänellä on myös aavistus siitä, miksi kristinusko ei välttämättä kiinnosta hengellisiä etsijöitä.
– Kristinuskoa opetetaan usein väärällä tavalla: epä-älyllisesti, epäloogisesti ja huonolla tavalla lapsekkaasti. Teologiasta ei puhuta – tuntuu, että se on teologisen tiedekunnan salaisuus. Kuitenkin varmasti monella olisi valmiutta ja kiinnostusta teologiseen ja filosofiseen pohdiskeluun.
– Ihmiset eivät edes tiedä, mistä voisivat hakea vastauksia kysymyksiinsä. Tuntuu, että seurakunnassa kukaan ei kehtaa puhua Jumalasta mitään – varsinkaan, jos ajattelee vähän eri lailla. Oma kiinnostus muihin uskontoihin ja henkisyyteen täytyy pitää salassa, ja siitä tulee epäaito ja tekopyhä olo.
Yksi aihe, josta Karla Löfgren haluaa ehdottomasti puhua, on Jeesus.
– Minulle Jeesuksessa ei ole tärkeintä ristinkuolema ja syntien sovittaminen. Mielestäni hän itse ei opettanut sellaista. Jeesuksen kohtalo on kyllä hyvin puhutteleva, koska se kertoo siitä, kuinka erilaiseen – ja kaikkein parhaaseen – ihmiseen kohdistuu institutionaalinen ja ihmismassojen väkivalta. Ei pystytty hyväksymään, että joku on niin hyvä ja opettaa mullistavaa hyvää, Löfgren sanoo.
– Tärkeintä kristinuskossa on Jeesuksen seuraaminen: hänen opetustensa ja esimerkkinsä noudattaminen. Jeesus opetti rakastamaan Jumalaa ja täällä maailmassa lähimmäistä.
– Syvintä ja suurinta uskoa edustaa mielestäni ihminen, joka näkee Jumalan kaikessa ja kaikissa, Karla Löfgren sanoo.
Meditaatio auttaa selviytymään vaikeista tunteista
Mitään yliluonnollisia tai mystisiä kokemuksia Karla Löfgrenillä ei ole koskaan ollut. Hän vain on tietoinen Jumalasta ja varma Jumalan olemassaolosta. Tärkeintä on muistaa, että Jumala on läsnä koko ajan. Hän siteeraa islamilaista sanontaa, jonka mukaan Jumala on ihmistä lähempänä kuin tämän kaulavaltimo.
– Uskoni on olettamista ja kiinnostusta ja lämmintä tunnetta Jumalaa kohtaan. Koen Jumalan aivan ylivertaisena viisautena, kaikkitietävyytenä ja – voisi ehkä sanoa – hyväntahtoisuutena.
– En ole hengellisessä elämässä ollenkaan niin pitkällä kuin haluaisin olla. Olen enemmän spekuloija. Rakastan ajatella ajatuksia, jotka liittyvät erityisiin mielenkiinnon kohteisiini.
Ihmiskunnan on omaksuttava henkisempi, askeettisempi elämäntapa.
Parhaillaan Löfgren kirjoittaa seuraavaa kirjaansa, joka käsittelee meditaatiota eri uskonnoissa. Meditaation hyödyt esimerkiksi stressin vähentämisessä ja keskittymiskyvyn parantamisessa tunnetaan hyvin.
– Meditaatio on oikeastaan ainoa lääkkeetön tapa selvitä vaikeiden tunteiden kanssa. Se on kuin terapiaa, jota tehdään itsenäisesti, mielen huoltoa. Meditaatio puhdistaa kielteisiä tunteita ja purkaa haitallisia ajattelumalleja. Mieli tyyntyy, Löfgren kuvailee.
– Meditaatiolla on kuitenkin vielä paljon suurempi voima, jos siihen yhdistyy usko Jumalaan. Silloin se on sanatonta rukousta ja yhteyttä toiseen, joka on kaikkivaltias ja kaikkein rakastavin.
Löfgren uskoo, että meditaatio voi vaikuttaa paitsi yksilön myös koko maapallon hyvinvointiin.
– Luonnon tuhoutumisen ja ilmastonmuutoksen kanssa kamppailevan ihmiskunnan on omaksuttava henkisempi, askeettisempi elämäntapa ja löydettävä tyydytys aineettomista, meditaation kaltaisista asioista.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kolmen minuutin retriitti – näin saat jokaiseen päivääsi hiljaisen tilan
HengellisyysKännykällä kuunneltava Tässä olen -harjoitus luo tilaa, jossa voi olla läsnä itselleen ja Jumalalle.
