– Sekä buddhalaisuudessa että kristinuskossa tavoitellaan yhteyttä todellisuuteen, joka on käsitteiden ja muuttuvien asioiden tuolla puolen, Juhani Koivumäki sanoo.
Kuvataiteilija ja teologi Juhani Koivumäen mukaan säännöllinen meditaatio antaa sekä mielenrauhaa että itseriittoisuutta – ”Kaikki eivät pidä tällaisesta”
Juhani Koivumäki on tutkinut uskonnollista kokemusta sekä taiteilijana että teologian opiskelijana. Viisi vuotta sitten vaikean ihmissuhteen tuoma ahdistus vei hänet buddhalaista meditaatiota harjoittavaan yhteisöön.
Pitkiin kangasvaatteisiin pukeutuneet miehet ja naiset meditoivat keskittyneesti hämärässä salissa. He ovat suojautuneet hyttysiltä teltan kaltaisen moskiittoverkon avulla. Herätys on ollut aamuviideltä ja aamupala kuudelta, ja päivän viimeinen ateria on tarjottu jo puoliltapäivin.
Yhden hyttysverkon suojassa istuu helsinkiläinen teologian opiskelija Juhani Koivumäki. Muistikuva vaativasta retriitistä on vuoden 2019 viimeisiltä viikoilta, jotka hän vietti Myanmarissa buddhalaisessa keskuksessa.
– Olin aloittanut samana syksynä opiskelijavaihdon Hongkongin yliopistossa, koska halusin tutkia buddhalaisuutta akateemisesti mutta samalla sen omilla ehdoilla, hän kertoo.
Retriitissä pyrittiin noudattamaan varhaisen buddhalaisuuden alkuperäisiä menetelmiä. Meditaation aikana jokainen mieleen noussut ajatus ja tunne tunnistettiin sellaiseksi henkiseksi esteeksi, joka on buddhalaisuuden mukaan valaistumisen tiellä.
– Tällaisia esteitä ovat takertuminen ja halu, kiukun, vihan ja pettymyksen tunteet, ylpeys ja kateus sekä ymmärtämättömyys, epäily ja harhaisuus, Koivumäki listaa.
Halusin löytää itselleni rauhan, jotta pystyisin olemaan.
Meditaatiossa kaikki ajatukset pyrittiin hyväksymään sellaisina kuin ne olivat, mutta niihin ei tartuttu. Tällä tavalla syntyy Koivumäen mukaan tietoisuutta oman mielen taipumuksista.
– Meditaatiossa voi tapahtua sisäinen läpimurto, mutta se vaatii itsekuria. Kun meditoin paikallani istuen vähintään kuusi tuntia päivässä, omat taannuttavat ajatukset ja tunteet tulevat tutuiksi, ja niihin ehtii todella kyllästyä.
Teltan kaltaiset moskiittoverkot suojasivat meditoivia ihmisiä hyttysiltä buddhalaisessa retriittikeskuksessa. Kuva: Juhani Koivumäen kotialbumi.
San Diegon buddhalaisesta luostarista vieraillut munkki Tony Ho ja Juhani Koivumäki tapasivat retriittikeskuksessa Myanmarissa vuonna 2019. Kuva: Juhani Koivumäen kotialbumi.
Tieteiselokuva herätti uskonnollisuuden teininä
Kiinnostus meditaatiota kohtaan heräsi viisi vuotta sitten, kun 35-vuotias Juhani Koivumäki oli vielä teologian opintojensa alkuvaiheessa. Heräämistä edesauttoi voimakas epätoivo ja ahdistus, joka liittyi vaikeaan seurustelusuhteeseen.
– Halusin löytää itselleni rauhan, jotta pystyisin olemaan. Ystäväni ehdotuksesta rupesin käymään buddhalaista meditaatiota harjoittavan Nirodha-yhteisön harjoituksissa Helsingissä, hän kertoo.
Koivumäki sai syksyllä 2021 valmiiksi evankelis-luterilaisen kirkon papiksi pätevöittävät opinnot Helsingin yliopistossa. Alan valinta ei ollut suoraviivainen prosessi, vaan päätös kypsyi vähitellen.
Lapsuudessaan Koivumäki oli kirkon kanssa tekemisissä lähinnä suvun häissä, ristiäisissä ja hautajaisissa. Pikkupoikana hän kävi muutaman kerran mumminsa kanssa ihmettelemässä jumalanpalvelusta. Vahvin hengellinen kokemus tuli kuitenkin uskonnollisen elämänpiirin ulkopuolelta.
Varhaisteininä Koivumäki katsoi Stanley Kubrickin elokuvan Avaruusseikkailu 2001. Siinä on kohtaus, jossa päähenkilö putoaa ajattomaan tilaan jouduttuaan kosketuksiin salaperäisen monoliitin kanssa.
– Kohtaus hämmensi minua, ja katsoin sen VHS-kasetilta yhä uudestaan. Uskonnollisuuteen liittyvä viehätys heräsi, ja se on jatkunut siitä lähtien.
Uskonnollinen kokemus on viehättänyt Juhani Koivumäkeä varhaisteinistä lähtien.
Lukion filosofian kurssilla Juhani Koivumäki löysi tanskalaisen teologin ja filosofin Søren Kierkegaardin ajatuksen uskon hypystä, jossa ihminen jättää itsensä kokonaan Jumalan varaan.
– Hurahdin aika vahvasti Kierkegaardin ajatteluun. Siinäkin on kyse rajattoman ja rajallisen välisestä suhteesta. On jotakin pyhää, joka ylittää sen, mikä on oikein ja väärin.
Koivumäki haaveili jo nuorena elokuvaohjaajan urasta, mutta hänen äitinsä painotti, että epävarman taiteentekemisen rinnalle olisi hyvä olla myös toinen ammatti.
– Ajattelin, että papin työ on ainoa perinteisempi vaihtoehto, jonka voisin allekirjoittaa ja jonka kautta voisin antaa jotakin merkityksellistä.
Minulle uskonto on väline tai sormi, joka osoittaa kohti totuutta muttei ole itsessään perimmäinen totuus.
Lukion jälkeen Koivumäki pääsi Kuvataideakatemian opiskelijaksi ja valmistui sieltä kuvataiteen maisteriksi vuonna 2008. Opintoja seuraavina vuosina hän eli taloudellisesti niukkaa taiteilijaelämää, teki taidetta ja monenlaisia pätkätöitä sekä matkusteli.
Koivumäen töitä on esitetty muun muassa gallerioissa ja lyhytelokuvafestivaaleilla. Monet niistä käsittelevät uskonnollisuuteen liittyviä teemoja kuten ihmisen alkua ja loppua, meditoimista ja ehtoollisen merkitystä.
Teologian opinnot Koivumäki aloitti vuonna 2016.
– Äidin neuvo palasi mieleeni, kun kyllästyin taidekentän pieneltä ja epäreilulta tuntuvaan maailmaan, joka pyöri vuodesta toiseen samojen ihmisten ja rituaalien ympärillä. Ajattelin papiksi kouluttautumista ammatin laajennuksena, en niinkään vaihtamisena.
Hengellisyyttä ilman turhaa krääsää
Tänä syksynä Juhani Koivumäki saa valmiiksi myös Hongkongin yliopistolle suorittamansa buddhalaisen maisterintutkinnon. Sen jälkeen työn alla on Ylen, Suomen Kulttuurirahaston ja Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskuksen (AVEK) rahoittama lyhytelokuva erilaisissa tilanteissa olevien ihmisten toiveista. Pappeus tulee ajankohtaiseksi näillä näkymin ensi vuoden syksyllä.
Vetäessään rippikoulun oppitunteja kesäteologina Koivumäki on huomannut, että kristilliset ajattelutavat eivät ole nuorille itsestään selviä. Päinvastoin teologiset opit saattavat vaikuttaa niiden sisäisestä logiikasta huolimatta hassuilta.
– Sellaisessa tilanteessa on eduksi, että teologia kiinnostaa opettajaa omaehtoisesti eikä vain siksi, että hän on saanut opit annettuina totuuksina. Hengellisyydestä poistuu turha krääsä, kun ottaa nuorten kritiikin vakavasti ja antaa heidän kyseenalaistaa ja pohtia.
Ennen Hongkongissa suoritettua buddhalaista tutkintoa Koivumäki selvitti teologian opintojensa lopputyössä sitä, miten zenbuddhalainen filosofi Masao Abe tulkitsi kristillistä ajatusta kenosiksesta eli siitä, miten Kristus luopui jumaluudestaan tullessaan ihmiseksi.
Perehtyminen buddhalaiseen ajatteluun kuuluu siinä, miten Koivumäki tulkitsee kristillistä teologiaa. Zen-opettajan ajatuksia mukaillen hän sanoo, että todellinen usko vaatisi irrottautumista sitä ylläpitävistä opillisista ja kulttuurisista rakenteista.
– Minulle uskonto on väline tai sormi, joka osoittaa kohti totuutta muttei ole itsessään perimmäinen totuus. Sekä buddhalaisuudessa että kristinuskossa tavoitellaan yhteyttä todellisuuteen, joka on käsitteiden ja muuttuvien asioiden tuolla puolen, Koivumäki sanoo.
– Uskonnolliset opit ovat aikaan, paikkaan ja kulttuuriin sidonnaisia rakennelmia, ja meidän tulisi päästä kokemuksellisesti niiden taakse. Moni oman sukupolveni pappi on kiinnostunut tällaisesta pohdinnasta.
Meditoimalla tai hiljentymällä on mahdollista saavuttaa riippumaton ja riisuttu oleminen, uskoo Juhani Koivumäki.
Opinnot ja omat kokemukset ovat johtaneet siihen, että Juhani Koivumäki suhtautuu kriittisesti ajatukseen persoonallisesta Jumalasta. Hänen mielestään sellaiselle Jumalalle osoitetut pyyntörukoukset jäävät helposti pyörimään ihmisen itsekkäiden tarpeiden ja niiden tyydytyksen ympärillä.
– Jumalan tulisi olla enemmän kuin hahmo, jonka voimme olettaa tyydyttävän tarpeemme, Koivumäki pohtii.
Itselleen läheisiä äänenpainoja Koivumäki löytää erityisesti apofaattisesta teologiasta, jossa vältetään kiinnittymästä Jumalaa koskeviin määritelmiin ja ajatuksiin, sekä sellaisesta meditaatiosta, jossa ei keskitytä Jumalaa koskeviin ajatuksiin, vaan mielen hiljentyminen tekee tilaa Jumalan armon vastaanottamiselle.
Kaiken pohjalla on hyvyys ja rakkaus, jonka voimme aavistaa, jos vain näemme oman ajattelumme ehdollistumien läpi.
Koivumäen oman kokemuksen mukaan buddhalainen meditaatio voi olla suureksi avuksi perimmäisen todellisuuden tavoittamisessa. Kristillisestä perinteestä hän nostaa esiin erityisesti kristityn munkin Thomas Keatingin kehittämän sydänrukouksen, jossa heräävistä ajatuksista ja tunteista palataan hiljaisuuteen erityisen ”pyhän sanan” avulla.
Koivumäki tulkitsee kristinuskoa niin, että Jumala on kaiken kattava rakkaus, jonka ihminen voi ottaa vastaan tai löytää sisimmästään.
Hiljaisessa meditaatiossa hän tuntee olevansa kuin tyhjä astia, johon Jumalan armo, rauha, oivallus ja puhdas oleminen saavat tulla, eikä sellainen astia, joka kaataa omia asioitaan ympäristöönsä.
– Kaiken pohjalla on hyvyys ja rakkaus, jonka voimme aavistaa, jos vain näemme oman ajattelumme ehdollistumien läpi. Tältä pohjalta nousee sekä buddhalaisuuden pyrkimys kaiken kattavaan myötätuntoon että kristinuskon kehotus kohdella toisia ihmisiä kuten haluamme itseämme kohdeltavan.
Se on ok, mutta älä tartu siihen
Vaikean ihmissuhteen aiheuttamasta ahdistuksesta alkoi pitkä sisäinen matka. Juhani Koivumäki on meditoinut säännöllisesti ja osallistunut retriitteihin, joissa oman mielen hiljaiseen katselemiseen käytetään useita tunteja päivässä. Hän on suorittanut kaksi korkeakoulututkintoa, jotka ovat perehdyttäneet hänet sekä kristinuskoon että buddhalaisuuteen.
Onko matkan varrella tapahtunut jotakin, mitä voisi sanoa valaistumiseksi? Kysymys palauttaa Koivumäen ajatukset myanmarilaisen luostarin hyttysverkon suojaan, jossa hän istui vajaat kolme vuotta sitten.
– Koin retriitissä vahvan ja kokonaisvaltaisen euforisen kokemuksen, joka yllätti minut. Kun kerroin kokemuksesta minua ohjaavalle gurulle, hän nyökkäsi ja sanoi, että se on ok, mutta älä tartu siihen.
Koivumäki ei pidä kokemaansa onnellista olotilaa valaistumisena, eikä sellaisten kokemusten saavuttaminen ollut harjoituksen tavoitekaan.
– Ajattelen, että jos joku sanoo olevansa valaistunut, hän ei väistämättä ole sitä. Mielestäni ihminen ei voi tiedostaa omaa valaistumistaan, koska silloin hän olisi jo tarttunut omaan valaistumiskokemukseensa.
Koivumäen mukaan meditoimalla tai hiljentymällä on mahdollista saavuttaa jotakin, mitä hän kutsuu tietoisuuden tasoksi tai riippumattomaksi ja riisutuksi olemiseksi. Sellaisessa tilassa ihmistä voi koskettaa jokin korkeampi. Kristityt puhuvat yhteydestä rakastavaan Jumalaan, jonka voi tavoittaa Jeesukseen uskomisen kautta. Koivumäen mukaan moni on löytänyt vastaavanlaisen kokemuksen myös uskonnoista riippumatta.
– Ihminen voi saada sieltä itselleen sisäisen rauhan. Tätä kautta meihin alkaa kehittyä kokemus siitä, mikä on oikeasti tärkeää, hän sanoo hymyillen.
Saatuaan buddhalaisuuteen liittyvät opinnot valmiiksi Juhani Koivumäki aloittaa lyhytelokuvan tekemisen.
Mielenrauha syntyy Juhani Koivumäen mukaan siitä, että säännöllinen meditoiminen kuluttaa ihmistä sitovat harhautuneet ajatukset ja tunteet puhki. Rauhan kokemus saattaa kestää vain hetken, mutta sellainen hetki saattaa avata kanavan tärkeille oivalluksille ja tasapainolle myös jatkossa.
Kun Koivumäki oli opetellut kuuden kuukauden ajan keskittymistä omaan hengitykseensä ja sitä, ettei takerru omiin ajatuksiin ja tunteisiin, hänessä alkoi tapahtua jotakin.
– Huomasin keskittymiskykyni parantuneen. Olin aikaisempaa paremmin selvillä siitä, minkälaisia ajatuksia ja tunteita mielessäni pyörii.
– Pysyäkseni tällaisessa tilassa minun piti meditoida 20 minuuttia päivässä. Säännöllisyyden saavuttaminen oli vaativaa, mutta toisaalta tuon kummempaa ei tarvittu.
Auttoiko meditaatio ihmissuhdepulmaan, josta kiinnostus meditaatioon alkoi? Kysymys saa Koivumäen hymyn levenemään.
– Juu, kyllä kyllä, paremmin menee nyt, hän sanoo.
Kun Koivumäki alkoi voida paremmin, ahdistava ihmissuhde loppui. Sen jälkeen elämään on tullut uusi ihmissuhde, jossa hänellä on hyvä olla.
Koivumäki jää vielä pohtimaan sitä, että meditaatio saattaa aiheuttaa itseriittoisuutta, koska sen harjoittaja ei ole enää niin tarvitsevainen kuin ennen.
– Jos olet jonkun kanssa, olet siksi, että oikeasti haluat sitä, etkä sen vuoksi että tarvitset sitä. Kaikki eivät pidä tällaisesta. He haluavat mieluummin, että heidän kumppaninsa olisi kiinni heissä.
Näin voit saada Thomas Keatingin sydänrukouksen omaan elämääsi
Sydänrukous (centering prayer) on tapa herätä todellisuuteen, jossa jo olemme. Rukouksessa Henki vapauttaa meidät ja vie meidät tilaan, jossa saamme olla levossa eikä meillä ole tarvetta paeta. Näin kuvailee hiljaisen rukoustavan kehittänyt munkki Thomas Keating (k. 2018) rukouksen vaikutuksia.
Etsi rauhallinen paikka, jossa et häiriinny ulkoisesta hälystä. Valitse aika, jolloin tunnet itsesi virkeäksi eikä sinua todennäköisesti keskeytetä. Asetu mukavasti niin, ettei sinun tarvitse ajatella asentoasi tai ruumiisi tuntemuksia. Voit sulkea silmät.
Valitse itsellesi pyhä sana, joka ilmaisee pyrkimyksesi olla avoinna Jumalalle. Keating suosittelee lyhyttä yksi- tai kaksitavuista sanaa. Kun alat rukoilla, tuo sana lempeästi tietoisuuteesi, ja palaa siihen lempeästi joka kerta, kun huomaat ajattelevasi jotain muuta. Paluu pyhään sanaan on ainoa aktiviteetti, mitä tässä vaaditaan.
Kaksikymmentä minuuttia tai puoli tuntia on useimmiten tarpeen, että sisäinen hiljaisuus syntyy ja pääset totunnaisten ajatusten taakse. Kun harjoitat tätä rukousta säännöllisesti päivittäin, herkkyyteesi hengellisyyteen kasvaa ja tietoisuus Jumalan läsnäolosta vaikuttaa pitkin päivää.
Älä arvioi, minkä asteisen rauhan tai hiljaisuuden saavutit. Ainoa tapa arvioida rukouksen vaikutusta ovat pitkän ajan kuluessa syntyvät vaikutukset ja hedelmät. Kyse on siitä, että päivittäisessä elämässä vähitellen tunnet rauhaa, nöyryyttä, iloa ja rakkautta. Syvä sisäinen hiljaisuus näkyy siinä, miten suhtaudumme toisiin.
(Thomas Keatingin kirjasta Open Mind Open Heart)
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Muusikko Mika Seppänen on meditoinut, tavoitellut valaistumista ja vaikuttunut islamista, mutta nyt hän on ehkä löytänyt kotiin
Hengellisyys”Olen tarvinnut nämä monet mutkat, jotta pystyn katsomaan kristinuskoa suopein silmin tai edes olemaan kiinnostunut siitä”, sanoo hengellisestä etsinnästään kirjan kirjoittanut Mika Seppänen.
