Itseoppinut koodaaja Vlada Laukkonen näyttää, että kuka vain oppii koodaamaan
Nuori kirkko ry:ssä työskentelevä Vlada Laukkonen löysi yli kolmekymppisenä koodaamisen.

Nuori kirkko ry:ssä työskentelevä Vlada Laukkonen löysi yli kolmekymppisenä koodaamisen.

Itseoppinut koodaaja Vlada Laukkonen näyttää, että kuka vain oppii koodaamaan

Vlada Laukkonen kannustaa muitakin naisia it-alalle muun muassa Mimmit koodaa -kampanjassa.

Digiviestintäsuunnittelija Vlada Laukkonen esittelee Lastenkirkko-median uutta mobiilipeliä Päkän päivä. Pelin rakentaminen oli tuntunut haastavalta, koska hän ei tuntenut ennestään sen tekemiseen käytettyä tietokoneohjelmaa.

– Olen ottanut rohkeasti selvää asioista. Se on auttanut oppimaan tässä työssä uutta koko ajan. Lisäksi minulla on intohimona kehittää mediatuotteita lapsille ja nuorille.

3–6-vuotiaille lapsille suunnatussa Päkän päivässä seikkailevat Päkä-lammas ja Pulmu-kyyhky. Pelissä harjoitellaan kotiympäristössä lapselle tärkeitä arjen taitoja. Peliä kehitetään lapsilta ja perheiltä saatavan palautteen ja ideoiden pohjalta.

En ollut osannut aiemmin hakeutua koodaamisen pariin, koska luulin, että siinä vaaditaan matemaattista lahjakkuutta.

Vielä pari vuotta sitten Nuori kirkko ry:ssä työskentelevä 34-vuotias Laukkonen ei olisi osannut kuvitella tekevänsä ohjelmistojen, sovellusten ja pelien koodia. Laukkonen valmistui tuolloin Lapin yliopistosta taiteen maisteriksi pääaineenaan mediatiede.

– En ollut tehnyt opiskeluni aikana mitään siihen liittyvää työtä. Välillä kyllä olin ollut työelämässä asiakaspalvelu-, kirjanpito- ja toimistotehtävissä.

– Valmistumisen jälkeen koodaaminen alkoi kiinnostaa minua. En ollut osannut aiemmin hakeutua sen pariin, koska luulin, että siinä vaaditaan matemaattista lahjakkuutta, Laukkonen selvittää.

Kannustusta Facebook-ryhmästä

Vlada Laukkonen ei halunnut takaisin koulunpenkille, joten hän alkoi perehtyä koodaamiseen kotisohvallaan. Netistä löytyi edullisia ja jopa ilmaisia koodauskursseja.

– It-ala kehittyy niin nopeasti, että minusta oli järkevämpää oppia perusteet itseopiskelun kautta.

Itsenäinen opiskelu osoittautui kuitenkin raskaaksi. Yhtenä syynä oli se, ettei Laukkosella ollut ketään niin sanottua nörttituttua, jonka kanssa olisi voinut keskustella aihepiiristä.

Sitten Ammattiliitto Pro:n uravalmentaja kehotti Laukkosta liittymään Ompeluseura-nimiseen Facebook-ryhmään. Naisille tarkoitetussa ryhmässä käydään työelämään liittyvää keskustelua, ja sieltä voi saada vertaistukea.

– Olin tosi yllättynyt, miten valtavasti ensimmäinen postaukseni keräsi viestejä ja tykkäyksiä. Minulle avautui näin kerralla uusi maailma – en ollut enää yksin.

Heti seuraavana päivänä Laukkonen perusti Ompeluseura-ryhmän yhteyteen it-alalla aloitteleville naisille LevelUP Koodarit-nimisen ryhmän. Siinä on nyt mukana yli 3 500 naista vasta-alkajista ammattilaisiin. Ryhmän jäsenille järjestetään erilaisia tapahtumia ja yhteistyötä yritysten kanssa.

Tekeillä opaskirja koodaamisesta

Yritysyhteistyön kautta Ohjelmistoyrittäjät ry kiinnostui Vlada Laukkosen LevelUP Koodarit -ryhmästä. Alan yrittäjät olivat jo pitkään olleet huolestuneita siitä, että koodaajista on pulaa ja koodaajina on niin vähän naisia.

– Tätä kautta tuli idea Mimmit koodaa -kampanjasta. Sen tarkoituksena on tarjota naisille päivän tai illan mittaisia koodauskoulutuksia sekä rohkaista ja motivoida heitä eri tavoin, Laukkonen kertoo.

– Koodareille on kysyntää, koska nykyään kaikki teknologia on täynnä koodia ja sitä käytetään kaikilla toimialoilla. Esimerkiksi käy se, miten Nuori kirkko kehittää uusia pelejä verkkosivuilleen.

Parhaillaan Laukkonen työstää Maria von Kügelgenin kanssa Kaikki koodaa -kirjaa. Ensi huhtikuussa ilmestyvä kirja on tarkoitettu oppaaksi koodaamisesta ja ohjelmistokehityksestä kiinnostuneille. Kirjaa varten avattiin joukkorahoitukseen perustuva mesenaattikampanja, sillä tarkoituksena on lahjoittaa se kaikille Suomen lukioiden toisen vuoden opiskelijoille.

Kirjaan on haastateltu eritaustaisia ihmisiä siitä, miten he ovat päätyneet it-alalle. Esimerkiksi eräs opettaja vaihtoi alaa, koska hän halusi rakentaa robotin. Teurastamon työntekijä taas halusi parantaa eläinten kohtelua, minkä vuoksi hän alkoi opiskella automaatiota ja robotiikkaa.

Venäläinen lapsuus rikkautena

Aktiivisuus it-alalla johti siihen, että tietotekniikan ammattilehti Tivi valitsi Vlada Laukkosen viime vuonna sadan it-vaikuttajan listalle.

– Se tuntui mielettömältä. En oikein tajunnut, mitä oli tapahtunut, vaikka tämä on tuntunut niin omalta jutulta. On hienoa, että olen pärjännyt alalla ja voinut innostaa muita.

Oman paikan löytäminen ei ole ollut itsestään selvää Venäjältä 12-vuotiaana Suomeen muuttaneelle Laukkoselle. Äänekoskelle tullut nuori joutui keskelle suomalaista arkea, eikä sopeutuminen ollut helppoa.

– Kärsin pitkään identiteettiongelmista. Minua kiusattiin koulussa, minkä vuoksi aloin hävetä taustaani ja halusin tavallaan naamioitua suomalaiseksi.

– Olen kuitenkin kotiutunut Suomeen täysin ja hyväksynyt rikkautena venäläisen lapsuuteni. Sen sijaan Venäjä maana tuntuu nykyään melko vieraalta.

Päkän päivä -peli

Päkän päivä on sovellus 3–6-vuotiaille lapsille. Siinä lapsi saa leikkiä Päkä-lampaan ja Pulmu-kyyhkyn kanssa kodin huoneissa.

Lapsi saa nimetä asioita ja hassutella. Huoneista löytyy myös tilanteisiin sopivia rukouksia. Pikkupeleissä voi pukea Päkän ja treenata muistamista. Pelin uusimmassa versiossa pääsee myös kuuntelemaan Lasten jouluradiota Päkän olohuoneessa.

Peli on ladattavissa Google Play -sovelluskaupasta Android-laitteille.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi