Irena Bakić matkusti koodausbussilla läpi Afrikan ja uskoo, että maailma paranee teknologian avulla
Irena Bakićille CodeBus Africa -projektin vetäminen oli unelmatyö. Siinä sai työskennellä lasten ja nuorten kanssa, hyödyntää teknologiaa ja tarjota heille mahdollisuuden oppia uutta. Kuva: Sirpa Päivinen

Irena Bakićille CodeBus Africa -projektin vetäminen oli unelmatyö. Siinä sai työskennellä lasten ja nuorten kanssa, hyödyntää teknologiaa ja tarjota heille mahdollisuuden oppia uutta. Kuva: Sirpa Päivinen

Irena Bakić matkusti koodausbussilla läpi Afrikan ja uskoo, että maailma paranee teknologian avulla

Globaalien ongelmien ratkaisussa ei tarvita vain poliitikkoja, vaan myös insinöörejä. Irena Bakić tahtoo innostaa erityisesti tyttöjä tekniikan pariin.

Alun perin Irena Bakićista piti tulla lääkäri. Suomalaisen äidin ja Serbiasta kotoisin olevan isän tytär poti maailmantuskaa jo pienenä ja ajatteli, että hän haluaa ammatin, jossa voi auttaa ihmisiä.

– Ensimmäisiä muistojani on se, kun näen uutisia, lapsia hädässä ja jotain katastrofeja. Ne ovat vaikuttaneet tosi syvästi.

– Yksi iso muisto liittyy Balkanin sotaan. Näin kuvia siitä ja menin vanhempieni sänkyyn itkemään. Seuraavana päivänä vein äidin kanssa säästöpossun Punaiselle Ristille.

Lukion jälkeen Bakić pyrki lääketieteelliseen, tuloksetta.

– Sitten siskoni ehdotti, että hae lukemaan puutuotetekniikkaa, pääset varmasti sisään.

Niin kävikin, mutta ensimmäiset pari vuotta Aalto-yliopistolla insinööriopinnoissa menivät ihmetellessä. Oliko ala sittenkään oikea? Pääsisikö hän läpi kaikista kursseista? Irena Bakić sai myös huomata, että oli tullut varsin miehiselle alalle.

– Massa siellä oli äijäporukkaa. Tuntui, että monet tytöt joutuivat vetämään hyvän jätkän roolia. Insinööriopinnoissa on vähän tyttöjä ja se näkyy opinnoissa, alan messuilla ja teekkarikulttuurissa.

Bakić uskoo, että sekä tytöt että pojat ovat yhtä lahjakkaita matemaattis-luonnontieteellisissä aineissa, jotka ovat perustana insinööri- ja teknologiaopinnoissa. Se, että naiset ovat vähemmistönä insinööri- ja teknologiaopinnoissa, johtuu osin asenteista.

– Käänne tapahtui 1970–1980-lukujen taitteessa, sitä ennen naiset ja miehet olivat yhtä vahvasti edustettuina tietokoneiden käyttäjinä. Kotitietokoneiden tullessa markkinoille niitä markkinoitiin erityisesti pojille ja miehille.

Opiskellessaan puutuotetekniikkaa Aalto-yliopistolla, Irena Bakićista tuntui aluksi, että onkohan hän sittenkään oikeassa paikassa. Lopulta hän löysi oman juttunsa. Kuva: Sirpa Päivinen

Opiskellessaan puutuotetekniikkaa Aalto-yliopistolla, Irena Bakićista tuntui aluksi, että onkohan hän sittenkään oikeassa paikassa. Lopulta hän löysi oman juttunsa. Kuva: Sirpa Päivinen

Suuriin ongelmiin voi löytyä helppojakin ratkaisuja

Irena Bakić ei osannut matematiikkaa ja fysiikkaa yhtä hyvin kuin jotkut opiskelukaverit. Hänen itseluottamuksensa oli koetuksella, ja paniikkihäiriö teki tenttitilanteista vaikeita.

– Pahimmillaan se vaikutti niin, että tentissä päästä hävisi kaikki, minkä olin opiskellut. Aivan kuin olisin vetänyt kaiken paperisilppurin läpi. Hain ja sain apua opintoneuvojalta ja opintopsykologilta ja suoritin joitakin tenttejä erikoisjärjestelyillä.

Oma juttu yliopistolta löytyi, kun Bakić pääsi kiinni sivuaineopintoihin ja Sustainable Global Technologies -kursseille.

– Siellä aloin nähdä, että teknologialla on suuri rooli globaalien ongelmien ratkaisussa.

– On paljon vaikuttavia esimerkkejä siitä, kuinka teknologia on mahdollistanut harppauksia eteenpäin. Tavallinen puhelin on tuonut pankkipalvelut kaikkien ulottuville Itä-Afrikassa. Useassa maassa jopa uusi lapsi rekisteröidään tekstiviestillä. Tällä hetkellä kokeillaan, miten drone-robottikoptereilla voi kuljettaa rokotteita vaikeapääsyisille alueille.

Ei kannata tarjota ufoja juttuja. Maailma on täynnä epäonnistuneita yrityksiä fiksata asioita.

Omien opintojen ohessa Bakić teki töitä ruotsalais-ugandalaisessa start up -yrityksessä ja projektissa, jossa yhteistyökumppanina oli Unicefin Ugandan maatoimisto. Ugandassa Bakić joutui toden teolla miettimään ratkaisuja suuriin ongelmiin. Miksi lapset sairastelevat niin paljon? Miksi tytöt eivät tule kouluun silloin, kun heillä on kuukautiset? Miksi hygienia on huonoa? Miksi toisilla on niin paljon, toisilla ei mitään?

Bakić oli mukana kehittämässä hygieenistä, kestävää vesihanaa.

– Kouluissa käsienpesupisteet olivat rikkinäisiä ja niistä oli varastettu osia. Kädet pestiin nopeasti tai ei lainkaan. Me yritimme luoda hanan, joka sopisi vain käsienpesuun ja joka voitaisiin valmistaa paikallisesti.

Vesihana oli esimerkki siitä, että joskus vaikeisiin ongelmiin voi löytyä melko yksinkertaisiakin ratkaisuja.

– Taustalla oleva teknologia voi olla monimutkaista, mutta käyttäjän pitää pystyä käyttämään sitä intuitiivisesti. Ei kannata tarjota ufoja juttuja. Maailma on täynnä epäonnistuneita yrityksiä fiksata asioita.

Kuusikymmentä prosenttia CodeBus Africa -projektiin osallistuneista lapsista ja nuorista oli tyttöjä. Irena Bakić neuvoo eteläafrikkalaisia nuoria koodaamisessa. Kuva: Sonia El Kamel

Kuusikymmentä prosenttia CodeBus Africa -projektiin osallistuneista lapsista ja nuorista oli tyttöjä. Irena Bakić neuvoo eteläafrikkalaisia nuoria koodaamisessa. Kuva: Sonia El Kamel

Kymmenen maata ja paljon intoa

Viime keväänä Bakić palasi Afrikan mantereelle 23 tietokoneen kanssa, CodeBus Africa -projektin vetäjänä. Projektissa Bakić, joukko Aalto-yliopiston opiskelijoita ja nuoria ohjaajia eri Afrikan maista opettivat lapsia ja nuoria koodaamaan Nigeriassa, Ghanassa, Etiopiassa, Ugandassa, Tansaniassa, Keniassa, Sambiassa, Namibiassa, Mosambikissa ja Etelä-Afrikassa.

Idea Afrikan laajuisesta projektista oli syntynyt Suomen Afrikan lähetystöissä ja liittyi Suomi 100 -juhlavuoteen.

– Ensimmäinen ajatukseni tästä oli, että aivan unelmaduuni! Minulla oli joskus ollut unelma, että ajan jollakin Toyota Hiacella Afrikan läpi, mutta onneksi tämä toteutui vähän toisin.

– Alun perin ideana oli mennä vain yhdellä bussilla, mutta välimatkat ovat niin älyttömiä, että busseja oli monta. Olisi ollut myös vaikeaa löytää yksi kuski, joka tuntee kaikki maat ja mannut.

Sata päivää kestänyt matka oli raskas, mutta Bakić koki, että sai tehdä työtä juuri niiden asioiden parissa, jotka ovat hänelle tärkeitä: teknologian hyödyntäminen, nuoret ja koulutus. Bakić uskoo, että nuoret oppivat luottamaan itseensä kun oppivat uusia taitoja ja näkevät, että heihin luotetaan.

– Teini-ikäiset on minusta kaikista mielenkiintoisin ikäryhmä. Ei olla vielä aikuisia, mutta ei lapsiakaan. He miettivät, että apua, mitä kropassa tapahtuu ja mikä on minun paikkani. Siinä vaiheessa voi vaikuttaa, avataan uusia ikkunoita. Kertoa, että tämäkin on mahdollista.

Mukaan haluttiin ja saatiin erityisesti tyttöjä, heitä oli 60 prosenttia osallistujista. Myös ohjaajiksi rekrytoitiin hieman enemmän naisia kuin miehiä.

– Esikuvat ovat erittäin tärkeässä roolissa nuorille, kun he tekevät merkittäviä valintoja elämässään.

Osa mukana olleista lapsista ei ollut käyttänyt tietokonetta koskaan aikaisemmin, mutta he oppivat nopeasti. He keskittyivät koodaamiseen täysillä ja osa tuli tauolta aikaisemmin takaisin, sillä into oppia oli niin suuri.

– Oli ihmeellistä seurata lapsen intoa kun hän käyttää tietokonetta ensimmäistä kertaa. Se on asia, jonka tulen aina muistamaan.

Kuka?

Irena Bakić, 32, on helsinkiläinen diplomi-insinööri, joka työskentelee Aalto-yliopistolla Aalto Global Impact -yksikössä.

Mitä?

Toimi projektinvetäjänä CodeBus Africa -hankkeessa, jossa opetettiin lapsia ja nuoria koodaamaan kymmenessä Afrikan maassa. Hanke on osa Suomi 100-juhlavuotta. Voitti Naiset ja tekniikka -palkinnon vuonna 2012 kehitettyään Ugandan saniteettioloja.

Motto?

Kaikki voivat oppia mitä tahansa, jos heille vaan annetaan oppimisen mahdollisuus.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi