Jäätanssin EM-kisoihin valmistautuva Matthias Versluis: ”Haluan tuoda kilpailuohjelmaan hyvää fiilistä”
Juulia Turkkilan kanssa luisteleva Versluis osaa siirtää musiikissa kuuluvat tunteet jäällä liikkeeksi.
1. Taitoluistelija Matthias Versluis, kuinka vuosi 2023 on alkanut?
– Vuosi on lähtenyt käyntiin oikein mukavasti. Päivät kuluvat maanantaista perjantaihin jäähallilla, jossa treenaamme luisteluparini Juulia Turkkilan kanssa. Aloitamme treenit aamulla kello yhdeksän, ja olen kotona vasta viiden aikoihin illansuussa. Päivän ohjelmaan kuuluu paitsi luistelua myös oheisharjoittelua, kuten tanssitunteja, pilatesta, joogaa ja fysioterapiaa. Ryhmässämme harjoittelee myös seitsemän muuta paria, joista osa on ulkomaalaisia. Emme ole kuitenkaan kaikki aina samaan aikaan jäällä.
2. Espoossa järjestetään tammikuun lopussa 115. taitoluistelun EM‑kilpailut. Millaisessa roolissa olet mukana?
– Taitoluistelun EM-kilpailuissa on neljä kilpailukategoriaa: naisten ja miesten yksinluistelu sekä jäätanssi ja pariluistelu. Kilpailen Juulian kanssa jäätanssin seniorisarjassa. Meillä on kilpailussa kaksi ohjelmaa: perjantaina rytmitanssi ja lauantaina vapaaohjelma.
– Rytmitanssissa on tänä vuonna latinalaisteema, ja meillä on musiikkina rumba ja samba. Vapaaohjelmassa teeman ja musiikin saa valita itse. Meillä on Franz Schubertin pianomusiikkia. Jokaisen ohjelmanumeron täytyy sisältää tiettyjä elementtejä, kuten twisselit, jotka tarkoittavat sitä, että pari pyörii vierekkäin yhdellä jalalla samaan tahtiin. Lisäksi numeroissa täytyy olla nostoja ja erilaisia askelsarjoja. Vapaaohjelmassa on enemmän mahdollisuuksia valita, kuinka eri elementit suorittaa. Me olemme Juulian kanssa vahvoja juuri vapaaohjelmassa.
3. Miten kuvailet itseäsi taitoluistelijana?
– Olen määrätietoinen, ja minulla on kova halu menestyä. Pyrin tekemään kaiken mahdollisimman tarkasti myös harjoituksissa. Olen soittanut kitaraa nuoresta lähtien, joten musikaalisuus on luonnollinen osa minua. Olen hyvä tekemään liikkeet rytmissä, ja osaan siirtää musiikissa kuuluvat tunteet jäällä liikkeeksi.
– Jäätanssiparini Juulian kanssa vahvuuksiamme on hiljainen luistelutaito. Me emme raavi jäätä luistinten piikeillä vaan yritämme liukua mahdollisimman äänettömästi ja kevyesti. Parina sovimme hyvin yhteen, koska meillä on hyvät linjat yhdessä.
4. Mitä toivot tältä vuodelta?
– Toivon, että kehittyisin edelleen luistelussa ja tulokset paranisivat. Luistelussa voi kehittyä monella osa-alueella, kuten luistelutekniikassa ja esiintymisessä.
– Tänä vuonna aion pyrkiä siihen, että nautin myös harjoittelusta, ja haluan tuoda samaa hyvää fiilistä kilpailuohjelmaan. Haluamme, että yleisö tunnistaa esityksestä, kuinka paljon minä ja Juulia rakastamme taitoluistelua ja sitä mitä teemme.
– Toivon myös, että pystyn elämään mahdollisimman stressittömästi ja terveenä. Tähtäämme vuoden 2026 olympialaisiin, ja silloin haluamme olla parhaassa mahdollisessa kunnossa.
5. Mikä sinulle on pyhää?
– Minulle pyhää ovat läheiset ihmiset, rakkaus, koti ja terveys.
Taitoluistelun EM-kilpailut 25.–29.1. Metro Areenalla Espoossa.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Naisten jääkiekkojoukkueen puolustaja Minttu Tuominen pelaa Pekingin olympialaisissa – ”Olimme hetken maailmanmestareita”
Hyvä elämäMinttu Tuominen osallistuu neljännen kerran olympialaisiin.