"Mitä siinä äitinä voi tehdä?" – Järjestelmä syrjii psyykkisesti sairaiden omaisia
Suomessa noin 400 000 ihmistä hoitaa läheistä, jolla on mielenterveysongelma.

Suomessa noin 400 000 ihmistä hoitaa läheistä, jolla on mielenterveysongelma.

"Mitä siinä äitinä voi tehdä?" – Järjestelmä syrjii psyykkisesti sairaiden omaisia

Psykoosiin sairastuneen äidille Sarille jää käteen alle 2 000 euroa kuukaudessa, mutta hän ei saa omaishoidon tukea.

Niko hyppäsi neljännestä kerroksesta. Se ei ollut itsemurhayritys. Niko ei ollut epätoivoinen vaan päinvastoin optimisti. Hän uskoi selviytyvänsä 24 metrin pudotuksesta yliluonnollisten kykyjensä ansiosta.

Hypyssä murtuivat lantio, päkiä ja poskiluu.

– Pojan selkäranka on täynnä titaania, sanoo Nikon äiti Sari.

Tapaus sattui viime heinäkuussa. Nyt Niko, 28, on Kellokosken psykiatrisessa sairaalassa suljetulla osastolla.

– Diagnoosi on skitsoaffektiivinen psykoosi, johon liittyy myös päihderiippuvuus, Sari sanoo.

Hyppy neljännestä kerroksesta ei ollut ensimmäinen kerta. Nikon psykoosi on uusiutunut moneen kertaan. Vaaratilanteet ovat dramaattisia.

– Hyvinä hetkinä lääkityksen kanssa Niko pärjää paremmin, mutta sitten tulee taas näitä huonompia kausia, Sari sanoo.

Hänellä on myös 21-vuotias tytär Niina, jolla todettiin peruskouluaikoina ADD, tarkkaavaisuushäiriö ilman ylivilkkautta.

Niina ja Niko eivät ole työkykyisiä. Ennen heidän täysi-ikäisyyttään Sari oli yksinhuoltaja. Täysi-ikäisinäkin lapset kuitenkin tarvitsevat usein äitiään.

– Suomessa hoito on hyvin pirstaleista. Päihdehoito ja psykiatrinen hoito ovat toisistaan erillään, eikä ihmistä nähdä kokonaisuutena, Sari sanoo.

– Minun on täytynyt opetella palveluohjaajaksi, joka tietää, mistä haetaan mitäkin apua.

Diagnoosi saadaan usein liian myöhään

Mielenterveysomaisten Keskusliitto FinFamin toiminnanjohtaja Pia Hytönen kertoo, että Sarin tapaus on Suomessa varsin tavallinen.

– Suomessa noin 400 000 ihmistä hoitaa läheistä, jolla on mielenterveysongelma, Hytönen sanoo.

– Joka viides suomalainen kärsii mielenterveyshäiriöistä. Tämä tarkoittaa, että vuositasolla 1,25 miljoonaa suomalaista kärsii mielenterveyshäiriöistä. Tutkimusten mukaan joka toinen suomalainen kärsii jossain elämänvaiheessa mielenterveysongelmista, Hytönen sanoo.

Huolimatta mielenterveysongelmien yleisyydestä vain murto-osa mielenterveysomaisista saa omaishoidon tukea.

Tämä johtuu kriteeristöstä. Siinä kartoitetaan fyysistä toimintakykyä, eikä siinä tunnisteta psyykkistä toimintakykyä.

– Pia Hytönen

– Suomessa on 42 000 sopimusomaishoitajaa, jotka saavat rahallisen korvauksen työstään sekä vähintään yhden vapaapäivän kuukaudessa, Hytönen sanoo.

Mielenterveysomaisten on kuitenkin erittäin vaikea saada mitään tukia.

– Tämä johtuu kriteeristöstä. Siinä kartoitetaan fyysistä toimintakykyä, eikä siinä tunnisteta psyykkistä toimintakykyä, Hytönen sanoo.

– Jotkut psyykkisesti sairaat voivat olla fyysisesti liiankin toimintakykyisiä. Tällaiset potilaat voivat karata tai olla jopa itselleen tai pahimmillaan muille vaaraksi, Hytönen sanoo.

Hänen mukaansa terveydenhuolto ei ole nykyisellään riittävän kokonaisvaltaista. Siinä ei tunnisteta ajoissa psyykkisen hyvinvoinnin heikentymistä.

– Psyykkisen sairauden ennaltaehkäiseminen edellyttäisi myös, ettei terveydenhuolto olisi nykyisellä tavalla diagnoosiperusteinen. Siinä vaiheessa, kun annetaan diagnoosi, tilanne voi olla jo kehittynyt liian pitkälle, Hytönen sanoo.

– Joka toinen suomalainen kärsii jossain elämänvaiheessa mielenterveysongelmista, sanoo Suomen Mielenterveysomaisten keskusliiton toiminnanjohtaja Pia Hytönen.

– Joka toinen suomalainen kärsii jossain elämänvaiheessa mielenterveysongelmista, sanoo Suomen Mielenterveysomaisten keskusliiton toiminnanjohtaja Pia Hytönen.

"Olenko ollut huono äiti?"

Elettiin vuotta 2005. Niko oli 16-vuotias elämyshakuinen lumilautailun harrastaja. Ikäluokalleen melko tyypillisesti hän päätyi kokeilemaan kannabista.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan 700 000 suomalaista on joskus polttanut pilveä. Päivittäiskäyttäjiäkin on THL:n mukaan noin 6 000–8 000.

– Nikon isänpuolen suvussa on mielenterveysongelmia, ja Nikolla oli alttiutta sairastua, Sari sanoo.

Niko kuitenkin poltteli säännöllisesti. Ensimmäisen kerran hänellä puhkesi psykoosi vuonna 2008. Niko oli tuolloin 19.

– Varmaan se päihdekäyttö liittyi murrosiän ahdistukseen, mutta mitä siinä äitinä voi tehdä, Sari kysyy.

Samana vuonna, kun Nikolla puhkesi psykoosi, Sari huomasi, että Nikon sisko Niina lintsaa koulusta eikä tee läksyjään.

Varmaan se päihdekäyttö liittyi murrosiän ahdistukseen, mutta mitä siinä äitinä voi tehdä?

– "Sari"

Sari oli siihen asti elänyt ihan normaalin suomalaisen elämän, hankkinut koulutuksen ja perustanut perheen. Yhtäkkiä molemmat lapset olivatkin sairastuneita.

– Kadotin elämänhallintani kokonaan. Kaikki siihen asti koetut vaikeudet tuntuivat pieniltä, Sari sanoo.

Tytärtä oli kiusattu koulussa, joten hän ei uskaltanut mennä sinne.

– Sen jälkeen häntä kiusattiin siksi, että hän ei mennyt sinne. Mietin, minkä virheen olen äitinä tehnyt. Enkö ollut riittävän napakka, kun sanottiin, että lapselle pitää laittaa rajat? En vain saanut tyttöä lähtemään kouluun, Sari sanoo.

Äidin ja tyttären suhde parani heti, kun Niina sai ADD-diagnoosin. Se auttoi ymmärtämään asioita.

Elämä kuitenkin oli nyt pysyvästi toisenlaista kuin mitä Sari oli odottanut.

– Kun pikkulapsiaikana lapsi sairastuu, työnantaja myöntää palkallista hoitovapaata muutaman päivän. Mutta entä, jos lapsi on niin iso, ettei palkallista vapaata saa?

Tästä olisi ehkä pakko puhua töissä esimiehelle.

"Sairastuneessa vain osa on sairautta, ja loput on terveyttä"

Pia Hytönen kertoo tarinan alakoululaisesta Annasta, jonka äidillä oli mieli sairastunut.

– Äidin sairaus painoi Annan mieltä, mutta hän ei uskaltanut puhua asiasta kenellekään, koska pelkäsi, että äitiä pidetään huonona, Hytönen sanoo.

Käytännössä Annasta tuli äidin omaishoitaja ja hän alkoi voida huonosti.

– Lopulta hänestä tehtiin lastensuojeluilmoitus. Anna lähetettiin koulun kuraattorin puheille, Hytönen kertoo.

Kun kuraattori odotti tarpeeksi kärsivällisesti, Anna viimein kertoi äidistään.

– Silloin kuraattori sanoi, että nyt sinä voit olla taas nuori; "minä hankin sinulle ja äidillesi apua", Hytönen kertoo.

Mielen sairastuminen ei ole maailmanloppu. Se ei tarkoita edes huonompaa elämää.

– Pia Hytönen

Annaa ei viety äidiltä pois, mutta äiti ja perhe sai apua.

– Suomessa mielenterveyden ongelmiin liittyy merkittävä häpeän tunne. Moni pelkää leimautumista eikä uskalla työpaikalla kertoa läheisestään, jolla on mielenterveysongelma, Hytönen sanoo.

Hän korostaa toivon tärkeyttä.

– Mielen sairastuminen ei ole maailmanloppu. Se ei tarkoita edes huonompaa elämää. Sairastuneessa ihmisessä vain osa on sairautta, ja loput on terveyttä, Hytönen sanoo.

Olisikin tärkeä, ettei eroa terveyden ja sairauden välillä pidettäisi niin jyrkkänä.

– Kuka meistä kuitenkaan on normaali, Hytönen kysyy.

Jos psyykkiseen hyvinvointiin suhtauduttaisiin yhtä luontevasti kuin lihaskuntoon, myös mielen sairastumisen yltä hälvenisi häpeän tunne.

– Yksi rakenteellinen ongelma on siinä, että jos perheestä yksi sairastuu, perhe ei saa apua perheenä. On vaarana, että muutkin perheenjäsenet alkavat oireilla, Hytönen sanoo.

"On ollut pakko opetella puhumaan tunteista"

Sari on töissä hoitoalalla. Hänelle jää verojen jälkeen käteen alle 2 000 euroa kuukaudessa. Joka kuukausi hän joutuu auttamaan täysi-ikäisiä lapsiaan taloudellisesti. Nettopalkasta yli puolet menee asumiskuluihin. Omia vaatteita hän voi ostaa vain harvoin. Sipilän hallitus vei lomarahatkin.

Eikä Sari saa omaishoidon tukea.

– Tunsin alussa katkeruutta ja vertailin liikaa, kunnes huomasin, ettei kannata ja ettei kellään välttämättä niin helppoa ole, Sari sanoo.

Hän sanoo joskus tunteneensa suoranaista raivoa lapsiaan kohtaan.

– Mutta kun lakkasi ajattelemasta, että pitäisi olla helpompaa ja seesteisempää, tuli helpompi olo, vaikka olosuhteet eivät mullistavasti muuttuneetkaan.

On ollut pakko opetella puhumaan omista tunteista aidosti ja rehellisesti ja ottamaan vaikeita asioita puheeksi.

– "Sari"

Useimmat Sarin kohtaamat ihmiset ovat olleet myötätuntoisia ja kannustavia. Silti satuttaa, kun joku ulkopuolinen jossain muuten vain töksäyttää sairauksien alkuperästä, että "kotoahan se kaikki lähtee". Että sairaus olisi kasvatuksen syytä.

Psyykensairauksissa on kuitenkin erilaisia vaiheita. Joskus menee paremmin, joskus huonommin.

– Ajan myötä asioihin on tullut perspektiiviä. Jos elämäni ei olisi ollut nyt tällaista, en ehkä olisi oivaltanut joitain asioita, Sari sanoo.

Sarin onni on hyvät suhteet omiin sisaruksiin ja vanhempiin. Heille voi puhua avoimesti ihan kaikesta. Myös työnantaja suhtautuu tilanteeseen ymmärtävästi.

– Työ on terapeuttista vastapainoa. Ja kun esimies suhtautuu ymmärtäväisesti, se lisää myös omaa työmotivaatiotani. On tärkeää pysyä kiinni normaalissa arjessa.

Kaikkein tärkein asia on kuitenkin suhde omiin lapsiin. Tällä hetkellä Niinalle on apua työvoimatoimiston moniammatillisesta työryhmästä, eikä Sarin tarvitse olla se "palveluohjaaja".

– Jos kaikki olisi vain sujunut ilman sairastumisia, välit lapsiin saattaisivat olla etäiset. On ollut pakko opetella puhumaan omista tunteista aidosti ja rehellisesti ja ottamaan vaikeita asioita puheeksi. Vaikeudet ovat lähentäneet meitä.

Nikon, Sarin, Niinan ja Annan nimet on muutettu.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi