null Jorma Hynninen päättää laulajan uransa Matteus-passion Jeesuksen roolissa: ”Minulle on tärkeää saada esittää Jeesusta ja hyödyntää siinä omia taitojani”

Entisellä Kohmansalon koululla Leppävirralla asuva oopperalaulaja Jorma Hynninen laulaa Matteus-passiossa Jeesuksen roolin Espoonlahden kirkossa 2. huhtikuuta.

Entisellä Kohmansalon koululla Leppävirralla asuva oopperalaulaja Jorma Hynninen laulaa Matteus-passiossa Jeesuksen roolin Espoonlahden kirkossa 2. huhtikuuta.

Jorma Hynninen päättää laulajan uransa Matteus-passion Jeesuksen roolissa: ”Minulle on tärkeää saada esittää Jeesusta ja hyödyntää siinä omia taitojani”

Matteus-passio on Jorma Hynniselle syvälle menevä hengellinen kokemus.

Johann Sebastian Bachin 1700-luvulla säveltämällä Matteus-passiolla on erityinen merkitys oopperalaulaja Jorma Hynniselle. Hän on laulanut sitä vuosikymmenten aikana lukuisia kertoja sekä Suomessa että ulkomailla.

Hynninen laulaa Jeesuksen osan Matteus-passiossa Espoonlahden kirkossa lauantaina 2. huhtikuuta. Tämän on tarkoitus olla hänen viimeinen merkittävä esiintymisensä. Hän täyttää 81 vuotta esitystä seuraavana päivänä.

– Olen aiemminkin pitänyt jäähyväiskonsertteja ja ajatellut, että olen antanut jo kaikkeni, mutta sitten olen innostunut uudelleen. Nyt tuntuu, että urani täytyy loppua. Saan päättää sen minulle hyvin tärkeään rooliin, sanoo Jorma Hynninen.

Hän on aina esittänyt ainoastaan Jeesuksen roolin. Siihen on hyvä syy. Matteus-passio ei ole  Hynniselle vain lauluesitys, vaan hyvin syvälle menevä hengellinen kokemus. Hänellä on ollut lapsuudesta lähtien hengellinen kaipuu, joka syveni nuorena aikuisena. Vuoden kierrossa joulu ja pääsiäinen ovat hänelle hengellisesti tärkeitä, erityisesti pääsiäinen.

– Olen laulanut passioissa 1970-luvun alusta lähtien. Koko tämän ajan olen kokenut niissä hengellisen tunteen ja yhteyden, eräänlaisen paastonajan täyttymyksen. Etenkin Matteus-passio on hengellisen elämäni ravintoa.

Kuoro, solistit ja orkesteri – ne kaikki luovat osaltaan tunnelmaa. Teos palvelee isoa, pyhää ja syvää asiaa.

Hynniselle pelkkä teksti ja musiikki eivät riitä. Taiteilijana hän on aina tarvinnut henkilökohtaista elämystä ja kokemusta.

– Laulajan on mentävä sisään teokseen omilla tuntemuksillaan. Jeesuksen rooli on Matteus-passiossa kaikkein merkittävin kaltaiselleni henkilölle, joka arvostaa hengellisiä asioita. Minulle on tärkeää saada esittää Jeesusta ja hyödyntää siinä omia taitojani, Hynninen sanoo.

Hynninen laulaa Jeesuksen roolin nyt kolmannen kerran Matteus-passiossa, joka esitetään Espoonlahden kirkossa. Ensimmäinen kerta oli vuonna 2005. Se ilta ei häneltä unohdu. Esityksen jälkeen hän sai puhelun, jossa kerrottiin hänen poikansa olevan kriittisessä tilassa Meilahden sairaalassa.

– Ehdimme Markon luokse ennen kuin hän lähti tästä maailmasta.

Toisen kerran elämä koetteli häntä rajusti, kun Reetta-vaimo kuoli viisi vuotta sitten. Hynninen sanoo lähes kuolleensa suruun.

Matteu-passio on Jorma Hynniselle ihmeellinen teos, joka koskettaa häntä syvästi.

Matteu-passio on Jorma Hynniselle ihmeellinen teos, joka koskettaa häntä syvästi.

Oma elämä peilautuu esitykseen

Jorma Hynniselle Matteus-passio on ihmeellinen teos. Se herättää hänessä aina uudelleen syvemmät tunnot. Oman elämän tapahtumat peilautuvat väistämättä Jeesuksen viimeisistä päivistä kertovan teoksen esittämiseen.

Matteus-passion lisäksi Hynninen on laulanut Jeesuksen roolin Johannes-passiossa. Matteuksen evankeliumin tekstit ovat hänen mielestään vahvoja, selkeitä ja tunteen täyttämiä, kun taas Johanneksen evankeliumin teksti on asiallisempaa. Matteus-passiossa dramaattiset tapahtumat kuvataan tunteen kautta, ja siksi se on hänelle läheisempi.

– Bach on valinnut Matteus-passioon Jeesuksen sanat äärettömän hienosti. Tekstit ja tapahtumat eivät voi olla koskettamatta kuulijoita, vaikka se on sävelletty 300 vuotta sitten. Kuoro, solistit ja orkesteri – ne kaikki luovat osaltaan tunnelmaa. Teos palvelee isoa, pyhää ja syvää asiaa, Hynninen sanoo.

Ihmiselämä on aika jännä. Se voi mennä äärimmäisyydestä toiseen.

Matteus-passiossa on kohtia, jotka koskettavat Jorma Hynnistä erityisen paljon. Jeesus ei ole pelkästään lempeä vaan kiivastuu välillä. Välillä hänet valtaa ahdistus.

– Ystäväni, minkä takia sinä tulit? Jeesus kysyy Juudakselta, joka pian pettää hänet. Tämä kohta, joka on musiikillisesti hieno, on jostain syystä hyvin vaikuttava laulaa. Vaikuttavia ovat myös Jeesuksen viimeiset sanat: ”Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit.”

Hynninen ihastelee Bachin taitoa tuoda sävellyksessä esille dramaattiset kohdat. Hän uskoo Bachin ymmärtäneen, millaiseen ilmaisuun ihmisääni kykenee.

– Nuo kohdat eivät ole laulajalle helppoja, sillä tekstin sisältö on raskas ja musiikki teknisesti vaativaa, Hynninen sanoo.

– Olen hyvin tyytyväinen siihen, miten elämä on kohdellut minua, Jorma Hynninen sanoo.

– Olen hyvin tyytyväinen siihen, miten elämä on kohdellut minua, Jorma Hynninen sanoo.

Lapsuuden maisemissa

Jorma Hynninen valmistautuu Matteus-passion esittämiseen kotonaan Leppävirralla Kohmansalon vanhalla koululla, jossa hän asuu nykyisen vaimonsa Johanna Tuomen kanssa. Hynninen asettui menestyksekkään oopperalaulajan uransa jälkeen pienelle paikkakunnalle, jossa hän on syntynyt ja kasvanut.

Reetta-vaimon kuoleman jälkeen hän ajatteli elämän sujuvan rauhallisesti eikä kuvitellut, että kaikki vielä muuttuisi parempaan suuntaan. Näin kuitenkin kävi, kun hän yllättäen löysi entisen kollegansa, oopperalaulaja Johanna Tuomen, kanssa yhteisen sävelen.

– Johannan kanssa kaikki lähti liikkeelle yhtäkkiä hyvin voimallisesti. Ensikontaktista olimme jo kolmen kuukauden kuluttua naimisissa. Kaikki tuntui niin selvältä, että oli turha viivytellä, Hynninen sanoo.

– Ihmiselämä on aika jännä. Se voi mennä äärimmäisyydestä toiseen. On vain hyväksyttävä, mitä elämällä on tarjottavana ja mentävä sen mukana. Olen hyvin tyytyväinen siihen, miten elämä on kohdellut minua.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää: