null Pääkaupunkiseudun venäjänkieliset kohtaavat vihaa Putinin vuoksi – samaan aikaan Tatiana Butserka pelkää ukrainalaisen isänsä puolesta ja kertoo, että sota jakaa sukulaisia Venäjällä

”Jos jatkan uutisten seurantaa, palan loppuun”, sanoo Tatiana Butserka. Ukrainan sotaa on vaikea saada hetkeksikään pois mielestä, koska uutisia siitä näkyy kaikkialla.

”Jos jatkan uutisten seurantaa, palan loppuun”, sanoo Tatiana Butserka. Ukrainan sotaa on vaikea saada hetkeksikään pois mielestä, koska uutisia siitä näkyy kaikkialla.

Pääkaupunkiseudun venäjänkieliset kohtaavat vihaa Putinin vuoksi – samaan aikaan Tatiana Butserka pelkää ukrainalaisen isänsä puolesta ja kertoo, että sota jakaa sukulaisia Venäjällä

”Viisitoista vuotta täällä asuneiden ihmisten postilaatikoihin ja tuulilaseihin on ilmestynyt ikäviä viestejä”, kertoo Helsingin seurakuntien venäjänkielisen työn pappi Anna Lewing. Hän ei enää vastaa puhelimeensa venäjäksi julkisissa liikennevälineissä.

Venäjänkieliset ovat Suomen suurin kielivähemmistö. Heitä asuu Suomessa noin 84 000, joista pääkaupunkiseudulla vajaa puolet. Joukossa on väkeä monesta eri maasta. Osa on syntynyt ja kasvanut Suomessa, osa on muuttanut tänne Venäjältä, Ukrainasta, Valko-Venäjältä, Baltian maista tai vaikkapa Kazakstanista.

Lisäksi Venäjä on laaja maa, jonka sisällä on monenlaisia kansoja, myös suomensukuisia. Monilla venäjänkielisillä on sukulaisia niin Ukrainassa kuin Venäjällä.

Pääkaupunkiseudun luterilaisilla seurakunnilla on ollut venäjänkielistä työtä vuodesta 2000. Venäjänkielisistä on muodostunut elävä seurakuntayhteisö, jota yhdistää kieli ja johon kuuluu satoja ihmisiä. Viikoittain toimintaan osallistuu yli sata ihmistä. Toimintaa on jumalanpalveluksista pienryhmiin, pyhäkouluihin ja nuorten leireihin.

Viimeiset viikot venäjänkielisiä seurakuntalaisia on ahdistanut ja surettanut Ukrainan sota. Se koskettaa monia yhteisön jäseniä hyvin suoraan, sillä osa on kotoisin Ukrainasta ja heillä on sukulaisia pommitusten keskellä. Venäjällä asuvien sukulaisten kanssa asiasta on usein vaikea puhua.

Tatiana Butserka ja pappi Anna Lewing Matteuksen kirkolla, jossa venäjänkielisellä seurakuntayhteisöllä on paljon toimintaa. Butserka on huolissaan ukrainalaisesta isästään.

Tatiana Butserka ja pappi Anna Lewing Matteuksen kirkolla, jossa venäjänkielisellä seurakuntayhteisöllä on paljon toimintaa. Butserka on huolissaan ukrainalaisesta isästään.

Hälytyssireenit soivat Ukrainassa koko ajan

Tatiana Butserka, 27, on käynyt seurakunnassa noin viiden vuoden ajan. Hän kertoo olevansa mukana isoskoulutuksessa, joka ”aina vaan jatkuu ja jatkuu”. Hän on kotoisin Ukrainasta ja muutti venäläisen äitinsä kanssa Suomeen 16-vuotiaana. Butserkan isä asuu Ukrainassa Lvivin lähellä, Dhorobytsin kaupungissa. Tytär on hänestä huolissaan.

– Isä kirjoittaa minulle viestejä, jotka ovat henkisesti raskasta luettavaa. Niistä välittyy ahdistus. Ihmiset siellä pelkäävät, että kohta käy pahasti. Äidin ukrainalainen ystävä on kertonut, että hälytyssireenit soivat koko ajan, Butserka kertoo.

Ei tällaista saa tapahtua, ei kukaan ansaitse tällaista sotaa.
Tatjana Butserka

Kun Vladimir Putin aloitti ”sotilaallisen erikoisoperaationsa” eli täysimittaisen sodan Ukrainassa, Butserka seurasi sotatapahtumia järkyttyneenä. Iltaisin nukkumaan mennessä hänellä oli jatkuvasta uutisten seurannasta huono olo.

– Nyt olen hillinnyt uutisten katselua, etten palaisi loppuun. Vaan ei tältä voi mitenkään välttyä. Kun menen bussiin, sota näkyy bussin uutisnäytöllä. Ei tällaista saa tapahtua, ei kukaan ansaitse tällaista sotaa, Butserka sanoo.

Äidin kanssa hän ei sodasta juurikaan puhu, ja heillä on Suomessa vain toisensa. Äidin Venäjällä asuvien sukulaisten kanssa on hankala jutella riitelemättä. Suvun sisällä on erilaisia näkemyksiä: osa uskoo Putinia, osa kertoo, että Venäjällä on hankala elää.

Butserka ei itse ole sodan vuoksi kohdannut rasismia. Hänen ystävänsä sen sijaan on: koulutushakemusta ei otettu vastaan, koska tämä on kotoisin Venäjältä.

–  Ei näin saisi olla. Se, että ystäväni on Venäjältä, ei tarkoita, että hän aloitti sodan.

Mila Koivumäen sisko pakeni poikansa kanssa hänen luokseen sodan keskeltä. Matka Ukrainasta Suomeen kesti monta päivää. Venäjällä asuvat vanhemmat eivät usko Venäjän hyökänneen naapurimaahansa, mikä tekee tilanteesta vielä raskaamman.

Mila Koivumäen sisko pakeni poikansa kanssa hänen luokseen sodan keskeltä. Matka Ukrainasta Suomeen kesti monta päivää. Venäjällä asuvat vanhemmat eivät usko Venäjän hyökänneen naapurimaahansa, mikä tekee tilanteesta vielä raskaamman.

Sisar pakeni Ukrainasta Suomeen poikansa kanssa

Mila Koivumäki muutti Suomeen Marin tasavallasta Keski-Venäjältä noin 20 vuotta sitten. Seurakunta on hänelle kaikki kaikessa. Siellä voi keskustella ihmisten kanssa omalla äidinkielellä, osallistua ja toimia muun muassa pyhäkoulunopettajana.

Myös hänellä on sukulaisia niin Venäjällä kuin Ukrainassa. Tai oikeastaan oli, sillä hänen sisarensa pakeni Ukrainasta Suomeen 14-vuotiaan poikansa ja kissansa kanssa. Matka täyteen pakatussa autossa turvapaikkaa hakemaan kesti monta päivää. Ainakin aluksi sisko ja tämän poika asettuvat asumaan Milan perheen asuntoon.

– Siskoni soitti minulla Ukrainasta ja kertoi, että ihmisillä on paniikki. Kaikkialla pommitetaan. Matka Moldovaan kesti 4-5 tunnin sijasta kaksi päivää, koska tiet olivat täynnä tarkastuspisteitä, Koivumäki kertoo.

Vastasin hänelle, että oletteko sokeita? Tyttäresi uhkaa kuolla sodan keskellä.
Mila Koivumäki

Koivumäen vanhemmat asuvat Venäjällä ja kieltäytyvät uskomasta, että Venäjä olisi hyökännyt Ukrainaan. Isä väittää, että maassa on sisällissota, Venäjän joukot tulevat vapauttajina ja että ihmisille lännessä ei kerrota totuutta.

– Vastasin hänelle, että oletteko sokeita? Tyttäresi uhkaa kuolla sodan keskellä. Lopulta parin päivän päästä hän myönsi, että hyvä, kun tytär lähti Suomeen.

Koivumäki toivoo, että ihmisiä tappava ja sukulaisia toisistaan erottava sota loppuisi pian. Hän kertoo rukoilevansa sitä, että Jumala koskettaisi niin hyviä kuin pahoja, sillä kaikki ovat Jumalan lapsia. Ja sitä, että Putin tulisi järkiinsä ja lopettaisi sodan.

Tatiana Butserka ja pappi Anna Lewing toivovat sodan loppuvan. Lewingin mukaan seurakuntalaisten päällimmäinen tunne on järkytys.

Tatiana Butserka ja pappi Anna Lewing toivovat sodan loppuvan. Lewingin mukaan seurakuntalaisten päällimmäinen tunne on järkytys.

Lapsiin kohdistuva uhkailu on alhaista toimintaa

Helsingin seurakunnilla on kaksi venäjänkielisen seurakuntatyön pappia. Heistä toinen, Anna Lewing, on venäläis-inkeriläisestä perheestä Pietarin seudulta. Hänen mukaansa sodasta on vaikea puhua seurakunnassa. Se on monelle omakohtainen kokemus, ja ihmiset ovat huolissaan niin Ukrainassa kuin Venäjällä olevista sukulaisistaan. Ehkä monien päällimmäinen tunne on järkytys: miten tällaista voi tapahtua vuonna 2022.

– Ei varmasti löydy yhtään seurakuntalaista, joka ei toivoisi rauhaa.

Lewingin mukaan on surullista, että miljoonat ihmiset kärsivät pienen joukon aloittaman sodan vuoksi. Sodan seurauksena venäjänkieliseen vähemmistöön kohdistuva rasistinen vihapuhe on lisääntynyt Suomessa.

– Viisitoista vuotta täällä asuneiden ihmisten postilaatikoihin ja tuulilaseihin on ilmestynyt ikäviä viestejä ja järkyttäviä kuvia. Erään päiväkodin seinään oli laitettu lappu, jossa uhkailtiin lapsia, toivottiin heille kuolemaa. Siihen ei minulla riitä enää sanat. Tosi alhaista toimintaa, Lewing kertoo.

Lewingistä tuntuu pahalta, että sotaan syyttömät ihmiset, tai jopa sodasta kärsivien ihmisten sukulaiset, joutuvat miettimään, voivatko käyttää äidinkieltään. Hän itsekin varoo vastaamasta julkisissa liikennevälineissä puhelimeen venäjäksi, vaikka hän on venäjänkielisen yhteisön pappi.

Kun Anna Lewing kertoo tämän, hänen silmäkulmansa kostuvat. Sota ja kaikki sen seuraukset satuttavat syvältä.

 

Korjattu nimet Tatiana Butserka ja Lviv 16.3. klo 15.50.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää: