Arkkipiispa Gustaf Johanssonin juutalaisvastaisuus oli taustaltaan uskonnollista. Johanssonin muotokuvan on maalannut Theodor Schalin. Kuvankäsittely: Timo Saarinen
Juutalaisvastaisuus oli kirkossa yleisesti hyväksyttyä ensimmäisen maailmansodan jälkeen
Vuosina 1917─33 vain yksi Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispa ei esittänyt juutalaisvastaisia näkemyksiä.
Suomen kirkon piispat esittivät ensimmäisen maailmansodan jälkeen jyrkkiäkin juutalaisvastaisia näkemyksiä. Monet myös pohtivat ja pelkäsivät maailmanlaajaa juutalaista salaliittoa. Kannanottojen taustalla oli tuolloinen epävakaa kansainvälinen tilanne vallankumouksineen ja Saksan kiristynyt ilmapiiri.
– Ei voi niinkään puhua tarkoitushakuisesta antisemitismistä vaan ennemminkin epävarmasta maailmantulkinnasta. Toisaalta ajatukset olivat vahvimmillaan aika kovia ja jyrkkiä, arvioi aiheesta väitöstutkimuksen tehnyt Paavo Ahonen.
Ahosen tutkimus keskittyy vuosiin 1917─33. Tuon aikakauden piispoista ainoastaan yksi, Tampereen piispa Jaakko Gummerus, ei esittänyt juutalaisvastaisia näkemyksiä. Varsinkin arkkipiispa Gustaf Johanssonin ja Savonlinnan piispan O. I. Collianderin juutalaisvastaisuus oli Ahosen mukaan uskonnollispohjaista. He pitivät juutalaisia kirottuna kansana, joka oli menettänyt esikoisoikeutensa. Siihen liittyi lisäksi tuolloin yleinen pelko juutalaisten maailmanvaltapyrkimyksistä.
Erityisesti kirkossa vedottiin Uuteen testamenttiin: Jeesuksen jyrkkään suhtautumiseen fariseuksiin ja kirjanoppineisiin ja myös siihen, että juutalaisia pidettiin syyllisinä Jeesuksen kuolemaan.
Kirkonmiesten juutalaisvastaisuus oli teoreettista. Kukaan ei ehdottanut juutalaisvastaisia toimia.
Juutalaisvastaisia kannanottoja piispat esittivät esimerkiksi lehtikirjoituksissa ja katsauksissa, joita he tekivät hiippakuntansa pappien synodaalikokouksiin.
– Mielenkiintoinen tapaus on Erkki Kaila, joka tuli Viipurin piispaksi vuonna 1924. Hänen kokoamassaan kortistossa oli tiedot 172 henkilöstä, joista suurin osa oli vaikutusvaltaisia juutalaisia. Kaila pohdiskeli sitä, olisiko olemassa kansainvälinen juutalainen salaliitto, Ahonen kertoo.
Hän korostaa, että kirkonmiesten juutalaisvastaisuus oli teoreettista. Kukaan ei ehdottanut juutalaisvastaisia toimia.
– Esimerkiksi sen jälkeen, kun juutalaisille myönnettiin Suomen itsenäistymisen jälkeen täydet kansalaisoikeudet, kukaan kirkonmies ei vaatinut, että niitä olisi pitänyt rajata tai poistaa.
– Viha ihan poikkeuksetta julistettiin synniksi. Kukaan kirkonmies ei pitänyt itseään antisemiittinä, koska antisemitismi tarkoitti juutalaisvihaa. Ensimmäisen maailmansodan jälkeisiä venäjänjuutalaisten vainoja pidettiin hirveinä.
Ahonen arvioikin, että tuolloin ei osattu nähdä sitä, että juutalaisvastaiset asenteet ja pelko saattaisivat johtaa tekoihin. Kirkonmiesten kannanotot kertovat hänen mielestään enemmänkin siitä, kuinka epävarma maailmantilanne synnyttää ennakkoluuloja ja kuinka helposti ne leviävät.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Saksassa asuu kolmanneksi eniten juutalaisia Euroopassa – holokaustin tuhosta elpynyt vähemmistö joutuu yhä pelkäämään antisemitismin vuoksi
AjankohtaistaSaksassa juhlitaan juutalaisuuden 1700-vuotista historiaa maassa. Berliinissä on nyt kahdeksan synagogaa. Niitä ja juutalaisia kouluja joudutaan vartioimaan.
