Rajansa suorittamisellakin – työuupumuksen kokenut Aurora Airaskorpi etsii tasapainoa kurinalaisuuden ja armollisuuden välillä
– Elämä pitäisi nähdä kokonaisuutena ja yrittää tajuta, että joka saralla ei voi samaan aikaan yrittää itsensä ylittämistä, sanoo viestinnän asiantuntija ja joogaopettaja Aurora Airaskorpi.

– Elämä pitäisi nähdä kokonaisuutena ja yrittää tajuta, että joka saralla ei voi samaan aikaan yrittää itsensä ylittämistä, sanoo viestinnän asiantuntija ja joogaopettaja Aurora Airaskorpi.

Rajansa suorittamisellakin – työuupumuksen kokenut Aurora Airaskorpi etsii tasapainoa kurinalaisuuden ja armollisuuden välillä

Työssä ei voi aina antaa parastaan, vaan joskus on hyvä tyytyä rutiinisuoritukseen, sanoo riittämättömyydestä kirjan kirjoittanut Aurora Airaskorpi.

Keskiverto riittää. Kahdeksikon suorituskin voi olla tarpeeksi hyvä. Siinä on ­Aurora Airaskorvella ollut opettelemista. Airaskorpi on kolmekymppinen viestinnän asiantuntija ja joogaopettaja. Muutama vuosi sitten koettu uupumus sai hänet katsomaan tarkemmin omia työtapojaan ja kriittisesti nykyistä työkulttuuria. Mistä oikein kumpuaa se riittämättömyyden kokemus, joka ajaa ihmiset suorittamaan yli voimiensa ja ahnehtimaan aina vain lisää? Ja miksi se tuntuu olevan juuri Airaskorven sukupolven ongelma?

Pohdinnat synnyttivät kirjan Riittävän hyvä – Selviytymisopas työelämään. Omien kokemustensa lisäksi Airaskorpi hyödyntää siinä eri alojen ammattilaisten haastatteluja ja tutkimuskirjallisuutta.

Enää ei hakeuduta eläkevirkaan

Aurora Airaskorpi itse tunnustautuu ylisuorittajaksi, jonka on vaikea sietää sitä, että kaikki on vähän kesken eikä tehtävälista koskaan ­lopu.

– Tekemistä keksii loputtomasti. Olen joutunut aika paljon harjoittelemaan riittävän hyvien tavoitteiden asettamista omalle työlle ja positiivisen palautteen antamista itselleni. Olen hyväksynyt sen, että aina ei voi antaa parastaan, että aika tai voimat eivät aina riitä, Airaskorpi kertoo.

– Paljon riippuu myös työyhteisöstä. Jos ympärillä ollaan tosi vaativia ja jos itse on vaativa itselleen, mihin asettaa riman? Jos kollegalle kaiken pitää olla kymppi plus, pitääkö minunkin yltää hänen standardiinsa?

Enää ei riitä, että tekee töitään, vaan jatkuvasti on oltava jahtaamassa jo seuraavaa työpaikkaa tai koulut­tau­tumassa lisää. 

Airaskorpi kertoo miettineensä, onko hänen sukupolvellaan, niin kutsutuilla millenniaaleilla, paine edetä jatkuvasti. Enää ei hakeuduta eläkevirkaan, vaan etsitään uusia haasteita ja vaihdetaan työtehtäviä muutaman vuoden välein. Samaan aikaan moni perustaa perheen ja ottaa vanhemmuuden suorituksena. Harrastuksissakin asetetaan tavoitteita. Moni uupuu.

– Elämä pitäisi nähdä kokonaisuutena ja yrittää tajuta, että joka saralla ei voi samaan aikaan yrittää itsensä ylittämistä. Jos yksityiselämässä on jotakin isoa meneillään – esimerkiksi kriisi tai pienet lapset – olisiko töissä parempi tyytyä rutiineihin?

Joogaa opettaessaan Airaskorpi on huomannut, että monet pystyvät tekemään siitäkin suorituksen: pitää oppia vaikein liike, käydä salilla monta kertaa viikossa ja kehittyä koko ajan.

– Se ei ole joogan idea. Joogaan kuuluu kyllä kurinalaisuus, mutta samaan aikaan myös armollisuus. Juuri kurinalaisuuden ja armollisuuden tasapaino olisi tärkeää ihan kaikessa. Minulle on ollut iso kasvunpaikka se, että osaan sanoa itselleni, omalle kunnianhimolleni ja uteliaisuudelleni, ei. Rajansa innostumisellakin.

Riittämättömyyden tunne ei ole vain yksilön ongelma

Ihmiset reagoivat riittämätömyyden kokemukseensa eri tavoin. Yhdellä se näkyy perfektionismina: kaiken voisi tehdä vielä paremmin ja aina voisi tehdä vähän enemmän. Toinen taas kokee huijaavansa: ettei hän oikeasti ole riittävän hyvä.

– Perfektionisti ylisuorittaa. Huijari taas alisuorittaa. Hän saattaa ajatella, että en viitsi hakea tuota työpaikkaa tai ottaa tuota tehtävää, koska en kuitenkaan osaa tarpeeksi. Varmaan jokainen kokee joskus olevansa riittämätön. Kannattaa miettiä, aiheuttaako se haittaa, estääkö se jotain, uuvuttaako se, Aurora Airaskorpi sanoo.

Hän muistuttaa, että riittämättömyyden tunne, joka pahimmillaan ajaa ihmisiä uupumukseen ja sairauslomakierteeseen, ei ole vain yksilön ongelma, vaikka usein se juontaakin juurensa kauas lapsuuteen.

– Toki siihen voi vaikuttaa se, millaisen kasvatuksen on saanut, mitä perheessä on arvostettu ja miten menestystä on mitattu tai palkittu. Onko kehuttu vain saavutuksista vai siitä, että on hyvä tyyppi?

– Yksilö voi kyllä opetella tunnistamaan omia arvojaan ja rajojaan, mutta keskustelua asiasta on käytävä myös työyhteisöissä ja yhteiskunnassa. Miten esimerkiksi työyhteisössä määritellään onnistuminen ja se, millainen on vaikka riittävän hyvä työn jälki missäkin tehtävässä? Yhteiskunnan tasolla olisi pohdittava, kuka on hyvä kansalainen tai hyvä ihminen, mitä työtä arvostetaan ja miten se näkyy palkoissa.

Airaskorpi kritisoi esimerkiksi sitä, miten työuupumukseen usein suhtaudutaan.

– Uupunut passitetaan sairauslomalle yksin parantumaan, eikä asiaa käsitellä. Sitten hän palaa sairauslomalta töihin ja ajatellaan, että hän hoiti sen pois. Mikään ei välttämättä muutu työnkuvassa tai työyhteisössä. Silloinhan ajatellaan, että uupumus on yksilön vika eikä yhteisön yhteinen asia.

Etenkin esihenkilöiden olisi Airaskorven mielestä tärkeää tunnistaa itsessään mahdollinen taipumus perfektionismiin tai vaativuuteen.

– Jos itse on taipuvainen tavoittelemaan täydellistä, se läikkyy myös muiden työpöydille ja siihen, mitä odottaa muilta tai miten arvottaa muiden tekemistä. Kannattaa miettiä, onko oikeasti pakko hioa jotain asiaa päivätolkulla. Joillakuilla on taipumusta mikromanageeraamiseen. He haluavat jättää kaikkeen oman kädenjälkensä.

– Jos aina korjailee toisen työtä, toinen ei voi luottaa siihen, että hänen tekemisensä kelpaa ja riittää. Riittämättömyyttä kokeva ihminen helposti ajattelee, että tämä on vain minun päässäni, eikä hän sen takia uskalla sanoa, miltä hänestä tuntuu. On vaarallista, jos kymmenen ihmistä tiimissä kokee samalla tavalla, mutta kukaan ei uskalla puhua siitä.

Ei ole mitään takeita siitä, että sinulla on työpaikka vielä muutaman vuoden päästä.

Voisiko työyhteisö kannatella?

En vain minä, vaan kaikki sukupolvessani, Aurora Airaskorpi huomasi miettiessään omaa uupumustaan. Ja työelämässä pitäisi jaksaa vielä nelisenkymmentä vuotta – eläkkeelle pääsee ehkä seitsemänkymppisenä, jos mitään eläkejärjestelmää silloin enää on.

– Työelämässä on lisääntynyt samaan aikaan sekä epävarmuus että paine olla mahdollisimman tehokas. Ei ole mitään takeita siitä, että sinulla on työpaikka vielä muutaman vuoden päästä. Koko ajan on paine siitä, mitä pitää olla seuraavaksi ja mitä taitoja tulisi kehittää, jotta saa töitä tai työt jatkuvat tai että on mahdollista edetä. Enää ei riitä, että tekee töitään, vaan jatkuvasti on oltava jahtaamassa jo seuraavaa työpaikkaa tai kouluttautumassa lisää.

Jatkuvasti itseään kehittävät ja työtään täysillä tekevät työntekijät ovat Airaskorven mukaan työnantajan etu – ainakin hetken aikaa. Loputtomiin ei kenenkään mieli eikä ruumis sellaista tahtia jaksa.

– Työnantajan pitäisi ymmärtää, että aina ei voi olla niin paljon annettavaa. Elämässä tulee erilaisia vaiheita. Jos työntekijällä on esimerkiksi pieniä lapsia tai vanhenevat vanhemmat, voisiko työyhteisö välillä kannatella häntä? Täytyisi löytää sellainen tasapaino, että välillä saa olla myös vähän heikompi.

– Tai sitten ollaan pian semmoisessa burnout–takaisin–burnout–takaisin-kierteessä. Olisi toivottavaa, että se ei olisi se normi, jolla töitä tehdään.

Pidä huolta itsestäsi – elämäntaito-oppaat rohkaisevat armollisuuteen 

Maaret Kallio: Voimana toivo. WSOY 2020.

Suositun psykoterapeutin Maaret Kallion uusi kirja on kuin ihmisenä olemisen kertauskurssi. Kukaan meistä ei ole toivoton – eikä kukaan täydellinen. Elämää ei voi hallita. Avuttomuus, keskeneräisyys ja riittämättömyys kuuluvat ihmisyyteen, ja niiden tunnistaminen ja tunnustaminen antavat tilaa toivolle. Kallio muistuttaa, että ihminen on laumaeläin ja tarvitsee toisia. Hän rohkaisee pyytämään apua ja neuvoo myös, kuinka lohdutonta lohdutetaan. Välillä kannattaa tarkastella omaa elämää rehellisesti: ”Miksi toimit niin kuin toimit? Miksi valitset mitä valitset? Kuinka paljon toimintasi on kivun välttelemistä tai surujen pakoilua? Millainen ihminen haluat olla? Millaista elämää haluat muistella?”

Sanna Leino: Stressitohtori. Kustantamo S & S 2020. Stressitöntä elämää ei ole, mutta olemme erilaisia siinä, millaiset asiat aiheuttavat meille stressiä ja miten siitä selviydymme. Stressin kokemiseen vaikuttavat esimerkiksi synnynnäiset temperamenttipiirteet ja lapsuuden vuorovaikutussuhteet. Kun tuntee itseään, pystyy säätelemään stressaavien asioiden määrää elämässään. Kroonisen stressin tiedetään olevan yhteydessä moniin sairauksiin kuten sydän- ja verisuonitauteihin, syöpään, dementiaan ja jopa osteoporoosiin. Stressitohtori-kirja opastaa hallitsemaan stressiä ja rauhoittumaan muun muassa tunnetyöskentelyn, tietoisuustaitojen, meditaation sekä hengitys- ja rentoutumisharjoitusten avulla ja olemaan myötätuntoinen itseä kohtaan.

Minna Huotilainen ja Leeni Peltonen: Uuden ajan muistikirja. Otava 2020. Uuden ajan muistikirja on runsas ja rönsyileväkin tietopaketti, joka esittelee aivotutkimuksen löytöjä kansantajuisesti ja käytännönläheisesti. Aiheet vaihtelevat oppimisesta ja työelämästä muistin huoltamiseen, iän tuomiin muutoksiin ja muistisairauksiin. Selviää, että simpanssin työmuisti on parempi kuin ihmisen. Ja että kahvin on oikeasti todettu virkistävän muistia ja päiväunien auttavan mieleenpainamista. Muististaan voi pitää huolta samoilla yksinkertaisilla asioilla, jotka edistävät muutakin terveyttä: nukkumalla hyvin, liikkumalla paljon sekä syömällä säännöllisesti ja kasvispainotteisesti. Kannattaa muistaa, että stressi on myös muistin kannalta huono juttu.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi