Lotta Petronellan sekä Sami Tallbergin ja Lau Naun monialainen taideteos Saarten Materia Medica on koettavissa Helsinki Biennaalissa Vallisaaressa. Kuva Sonja Hyytiäinen / HAM.
Kaipaatko uusiin ja outoihin maisemiin? Näissä neljässä taidenäyttelyssä se onnistuu Helsingistä poistumatta
Kesän taidenäyttelyissä näköalat ulottuvat maailmankaikkeuden alkuhämäristä yksilön sisäisiin henkisiin kokemuksiin.
Kun kiipeää portaat Saara Ekströmin näyttelyyn Taidehalliin, tarjolla on kasa kiviä. Niistä voi valita yhden seurakseen näyttelyvierailulle. Käteen mahtuva, hitaasti lämpenevä kivi tekee konkreettisiksi ne kiehtovat teemat ja pökerryttävän aikaperspektiivin, joita Ekström teoksissaan käsittelee.
Läpi aikamyrskyn tyynen silmän -näyttelyssä matkataan niin kutsuttuun syvään aikaan, maapallon muotoutumiseen ja elämän hitaaseen syntyyn. Tällaisessa perspektiivissä ihmisyksilö tai koko ihmislajikin on pieni hippunen, yksi nopeasti ohimenevä silmänräpäys.
Saara Ekströmin teos Ajan halki matkaava uni koostuu pronssiveistoksista ja belemniittifossiileista. Kuva Patrik Rastenberger.
Ekström on tunnettu ensisijaisesti valokuva- ja videoteoksistaan, mutta tätä näyttelyä tehdessään hän on käyttänyt myös savea ja pronssia. Esimerkiksi teos Ajan halki matkaava uni koostuu ilmassa roikkuvista pronssiveistoksista ja belemniittifossiileista. Veistokset ovat kuin varhaisia elämänmuotoja, joissa tulevaisuus odottaa muotoutumistaan. Belemniitit puolestaan ovat sukupuuttoon kuolleita kalmareita, jotka kehittyivät noin 237 miljoonaa vuotta sitten.
Videoteos Mythopoesis näyttää tulivuorenpurkauksen Islannissa pari vuotta sitten. Tulivuoren synty on kuin jonkun uuden voiman, jumalhahmon luominen. Tulivuorilla on voima sekä tuhota kaikki lähellään että tehdä maa hedelmälliseksi – ei siis ihme, että ihmiset ovat kautta aikain liittäneet niihin erilaisia uskomuksia ja myyttejä.
Saara Ekströmin Mythopoesis kuvaa tulivuoren syntyä. Kuva Saara Ekström.
Salaiset valtakunnat -videossa Ekström on seurannut sienten kasvua ja niiden outoja muotoja. Sienet eivät ole kasveja eivätkä eläimiä, vaan jotakin ihan muuta, jota kasvaa myös meidän sisällämme. Niitä on ilmeisesti ollut maapallolla jo 600 miljoonaa vuotta sitten.
Vaihtoehtojen etsintää
Ensimmäinen Helsinki Biennaali kaksi vuotta sitten oli yleisömenestys. Kansainvälisen nykytaiteen ja luonnoltaan ainutlaatuisen Vallisaaren yhdistelmä toimi, ja samalla konseptilla mennään tänäkin kesänä. Uutta on se, että taidetta on myös mantereella: Helsingin taidemuseo HAMissa, muualla Helsingin keskustassa sekä Stoassa Itäkeskuksessa. Biennaalin teema Uusia suuntia voi syntyä kertoo toivosta ja vaihtoehtojen etsinnästä ilmaston lämpenemisen ja luontokadon aikana.
Teoksille kannattaa antaa aikaa. Kiireinen hukkaa helposti monien teoksien rikkaat yksityiskohdat. Esimerkiksi Tuula Närhisen taidemuseo HAMissa esillä oleva teos Deep Time Deposits: Tidal Impressions of the River Thames näyttää joenpohjan eräänlaisena arkistona, johon on tallentunut monenlaista ihmisen tai luonnon hylkäämää: sirpaleita, pullonkorkkeja, simpukankuoria, kolikoita…
Tuula Närhisen The Plastic Horizon -teoksen materiaalina on Helsingin rannoilta kerätty muoviroska. Kuva Kaisa Halonen.
Vallisaaressa esillä olevan The Plastic Horizon -installaation materiaalina puolestaan ovat värikkäät muoviroskat, joita Närhinen on kerännyt Helsingin rannoilta vuodesta 2006 alkaen. Teoksessaan Närhinen on tehnyt kauheasta kaunista: järjestänyt mehupillit, panosnauhan pätkät, pullonkorkit ja muun ryönän väreittäin sateenkaareksi.
Itämeren tilaa käsittelee myös liettualaissyntyisen Emilija Škarnulyten myyteillä leikittelevä videoinstallaatio Hypoksia, jonka nimi viittaa vähentyneeseen hapensaantiin. Teos kertoo paitsi meren elämää uhkaavasta happikadosta myös tarinaa meren pohjassa väitetysti makaavasta avaruusaluksesta ja Itämeren jumalattaren Juraten tuhoutuneesta meripihkapalatsista.
Yksityiskohta Suzanne Treisterin teoksesta Technoshamanic Systems – New Cosmological Models for Survival. Kuva Kaisa Halonen.
Lotta Petronellan yhdessä keittiömestari Sami Tallbergin ja muusikko Lau Naun kanssa Vallisaareen tekemä Saarten Materia Medica on monialainen teos, jossa on niin kirjontaa, yrttejä, laulua kuin performanssejakin. Inspiraatiota on haettu Vallisaaren yöperhosista, luonnonlääkinnästä ja tarotkorteista.
Brittiläisen Suzanne Treisterin Technoshamanic Systems – New Cosmological Models for Survival on päällepäin vain pieni puumökki. Sen sisällä on 185 vesivärityötä, jotka esittelevät vaihtoehtoisia näkyjä ja positiivisia kuvitelmia elämän jatkumisesta tulevaisuudessa. Niissä eletään sovussa mahdollisten maapallon ulkopuolisten olioiden ja sivilisaatioiden kanssa.
Ulkopuolisten villit maailmat
Kansallismuseo suljetaan syksyllä muutamaksi vuodeksi remontin ja lisärakentamisen vuoksi. Viimeinen näyttely museossa ennen sitä on kansainvälinen outsider-taiteen näyttely Kesytön taide, joka esittelee teoksia 46 taiteilijalta.
Natalie Schmidtovan maalaus Onkija. Kuva Werner Zimmer.
Näyttelyn taiteilijat ovat itseoppineita ja taidemaailman ulkopuolisia. Monet heistä ovat muutenkin marginaalissa eläneitä, kouluttamattomia ja pienituloisia. Esimerkiksi kansainvälisesti arvostettu venäläissyntyinen Natalie Schmidtová (1895–1981) oli lukutaidoton, mutta sai aiheita maalauksiinsa tarinoista, joita hänen miehensä luki iltaisin ääneen.
Toinen kansainvälisesti tunnettu outsider-taiteilija, englantilainen Madge Gill (1882–1961) varttui orpokodissa eristyksissä muusta maailmasta. Hän ryhtyi piirtämään aikuisena menetettyään ensin kaksi lastaan ja sitten näön toisesta silmästään.
Katarzyna Gawłowan maalaus Kristus on 1970-luvulta. Kuva Werner Zimmer.
Värikäs kansanusko ja tarve tulkita kirkossa kuultua omin kuvin näkyy monen outsider-taiteilijan teoksissa. Näyttelyyn on koottu seinällinen hellyttäviä veistoksia eri taiteilijoilta. Nämä Madonnat, pyhimykset ja enkelit tuovat mieleen Suomen keskiaikaisten kirkkojen puuveistokset.
Yksi uskonnollisia aiheita käsitelleistä taiteilijoista oli puolalainen Katarzyna Gawłowa (1896–1983), joka leskeksi jäätyään asui pienessä ulkorakennukseen tehdyssä kamarissa ja maalasi sen seinät täyteen pyhimyksiä ja raamatullisia aiheita.
Vaikka jotkut taiteilijoista ovet luoneet surrealistisia mielikuvitusmaailmoja ja toiset taas ovat kuvanneet ihmisenkokoisia onneloita, joissa eletään lempeää arkea ja aurinko paistaa, outsider-taide ei ole pelkkää eskapismia. Ulkopuolisuus voi auttaa myös näkemään tarkemmin sitä, mitä ympärillä tapahtuu, ja esittämään hyvinkin kriittisiä näkemyksiä. Esimerkiksi ranskalainen Louis-Auguste Déchelette (1894–1964) maalasi Pariisin miehityksen aikana fasismin ja sorron vastaisia tauluja, jotka hän hautasi maahan piiloon.
Tyyne Esko on Suomen tunnetuimpia outsider-taiteilijoita. Hänen maalauksensa Mitalien jako on tehty 1990–1991. Kuva Saarijärven museo / Janne Timperi.
Tyyne Esko (1920–2011) työskenteli rakennussiivoojana. Kokemukset köyhyydestä ja epäoikeudenmukaisuudesta saivat hänet maalaamaan protestitauluja, joissa hän arvosteli vallanpitäjien ahneutta myös sanallisesti – hieman samaan tyyliin kuin kirjoittajat takavuosien tekstiviestipalstoilla: ”Herjaajia ja neuvojia on riittänyt. Auttajat kaukana Kokkolasta ja Keski-Pohjanmaalta!”
Etsintää ja eksotiikkaa
Villa Gyllenbergin Idän henkisyys -näyttely tuo näkyviin itämaisia vaikutteita suomalaistaiteilijoiden teoksissa. Se on luontevaa jatkoa kolmen vuoden takaiselle Salatun tiedon tie -näyttelylle, ja kuraattorikin on sama: taiteen- ja uskonnontutkija Nina Kokkinen, jonka tutkimushankkeisiin näyttelyt pohjautuvat.
Näyttely tuo näkyväksi sen, että kiinnostus hindulaisuudesta ja buddhalaisuudesta ammentaviin henkisyyden harjoittamisen ja hiljentymisen menetelmiin, kuten joogaan ja meditaatioon, ei ole vain oman aikamme ilmiö. Idän uskonnolliset perinteet ja niiden estetiikka ovat kiehtoneet suomalaistaiteilijoita jo 1800-luvun lopulta alkaen.
Nina Kokkinen on jäljittänyt esimerkiksi Akseli Gallén-Kallelan hankkiman rukoilija- eli fakiiripatsaan tarinaa, jonka taiteilija ikuisti muutamiin maalauksiinsa. Kiinnostava löytö on myös Rudolf Koivun itämaista eksotiikkaa henkivät satukuvitukset.
Rudolf Koivun kuvitusta satuun Elämään mieltynyt Dirai Radsha. Kuva Amerin Kulttuurisäätiö / Tuusulan taidemuseo.
Joillakin taiteilijoilla kiinnostus idän henkisyyteen oli osa heidän hengellistä etsintäänsä ja linkittyi esimerkiksi esoteriaan. Erilaisten henkisten virtausten rinnakkaineloa ja esoterialle tyypillistä ajatusta kaikille uskonnoille yhteisistä perimmäisistä totuuksista kuvaa hyvin Meri Genetzin (1885–1943) maalaus Pää, sydän, halu. Siinä Kristus-hahmon eteen on aseteltu buddhapatsas ja afrikkalainen veistos.
Ilona Hariman maalaus Pohjoinen tie. Kuva Matias Uusikylä / Signe ja Ane Gyllenbergin säätiö.
Toinen henkisestä etsinnästään tunnettu taiteilija on Ilona Harima (1911–1986), jonka kerrottiin maalaavan transsissa. Niin maalauksissaan kuin kirjoituksissaan hän on kuvannut omia henkioppaitaan.
1900-luvun jälkipuoliskolla idän henkisyys punoutui osaksi taiteellista kokeilua. Monet taiteilijat omaksuivat tietynlaisen meditatiivisuuden ja rituaalisuuden osaksi työskentelyään ja ilmaisuaan ja olivat muutenkin perehtyneitä idän henkisyyteen. He myös matkustelivat eri puolilla Aasiaa.
Carolus Enckellin maalaus Kundaliini on vuodelta 2013. Kuva Emo-säätiö / Jussi Tiainen.
Saara Ekström: Läpi aikamyrskyn tyynen silmän Helsingin Taidehallissa 27.8. asti.
Helsinki Biennaali Vallisaaressa 17.9. asti ja HAMissa 22.10. asti.
Kesytön taide Kansallismuseossa 24.9. asti.
Idän henkisyys Villa Gyllenbergissä 13.8. asti.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
”Kun maalasin enkelin niin jo lähti pappi karkuun!” – Suuria kiistoja aiheuttanut kirkkotaide on myöhemmin usein pidettyä ja arvostettua
HengellisyysKirkkotaide puhutti ihmisiä erityisesti 1900-luvun alun Tampereella, 1970-luvun Toivakassa ja 2020-luvun alussa Oulussa, mutta kirkkotaidekiistojen jatkumo näkyy muuallakin.
