”Kun maalasin enkelin niin jo lähti pappi karkuun!” – Suuria kiistoja aiheuttanut kirkkotaide on myöhemmin usein pidettyä ja arvostettua
Kirkkotaide puhutti ihmisiä erityisesti 1900-luvun alun Tampereella, 1970-luvun Toivakassa ja 2020-luvun alussa Oulussa, mutta kirkkotaidekiistojen jatkumo näkyy muuallakin.
"Yksi isäntä tokaisi, että ei ne enkelit tuollaisia ole, ne ovat vaaleita, hauraita ja niillä on valkoiset pumpulisiivet. Minä sanoin, että onhan meitä ihmisiäkin niin monennäköisiä. Pitääkö kaikkien enkelien muka olla valkoisia?"
Kyseinen enkelien ulkonäköä koskeva keskustelu käytiin keskisuomalaisessa Toivakan kunnassa 1970-luvun alussa kuvataiteilija Pellervo Lukumiehen ja paikallisen maalaisisännän välillä. Samaa mieltä tekeillä olevista kirkkomaalauksista isännän kanssa oli Toivakan kirkkoherra Leevi Vironmäki. Taiteilija pysyi kuitenkin kannassaan ja maalasi kirkon kattoon enkeleitä ”kaikista heimoista ja kansoista”.
Pellervo Lukumiehen kohua herättäneiden maalausten valmistumisesta tulee syksyllä kuluneeksi 50 vuotta. Toivakan taidekiista oli poikkeuksellisen näkyvästi esillä julkisuudessa. Tästä huolimatta kyseessä ei ole ainutlaatuinen ilmiö, vaan osa suomalaisten kirkkotaidekiistojen jatkumoa. Moni kirkkotaidetta koskeva erimielisyys olisi jäänyt paikalliseksi riidaksi, jos median kiinnostus ei olisi nostanut niitä osaksi julkista keskustelua.
Artikkeli Anna-lehdessä vuonna 1973.
Pellervo Lukumies Toivakan kirkossa vuonna 2013. Kuva: Matti Salmi
Pellervo Lukumies Toivakan kirkossa, jonka katon hän maalannut teoksillaan. Kuva: Matti Salmi
Uskon palvelijasta tasaveroiseksi kumppaniksi
Kirkkotaiteella tarkoitetaan kirkkoinstituution tilaamaa ja rahoittamaa tai sille lahjoitettua taidetta. Tämä artikkeli käsittelee nimenomaan kirkollista kuvataidetta. Kirkkotaide kuvastaa kristinuskon sanomaa, perustuu kirkon liturgiaan ja on sijoitettu kirkollisiin tiloihin. Kuulostaa selkeältä ja yksinkertaiselta. Suomen evankelis-luterilaisella kirkolla ei kuitenkaan ole ohjeistusta siitä, mikä on kirkollista taidetta ja mikä ei, ja se voi aiheuttaa ongelmia seurakunnissa.
Keskiajalla, jolta varhaisin suomalainen kirkkotaide on peräisin, kirkollisen taiteen tehtävänä oli koristaa kirkkotilat Jumalan kunniaksi ja kirkkokansan mielen ylentämiseksi sekä opettaa köyhälle, lukutaidottomalle kansalle kristinuskoa.
Myöhemmin tehtäväksi tuli myös hartauden tunteen herättäminen katsojassa. Taide oli pitkään alisteisessa roolissa suhteessa teologiaan, ja siitä käytettiin nimitystä ”uskon palvelija”.
Nykyisin taiteen ja teologian suhde on tasaveroinen. Ajatellaan, että kirkkotaideteoksen tulee sekä soveltua kirkolliseen kontekstiinsa että olla taiteellisesti kiinnostava.
Ihmisten kuvaaminen alastomina on aiheuttanut eripuraa.
Siitä, mikä kirkkotaiteen tehtävä nyky-yhteiskunnassa on, voidaan olla montaa mieltä. Oulun tuomioseurakunnan kirkkoherra Satu Saarisen mielestä olennaista kirkkotaiteessa ei ole estetiikka.
– Taiteen tarkoitus on tuoda esiin jotain olennaista, mikä liittyy ihmisyyteen sekä siihen aikakauteen, jolloin taide on tehty.
Ihmisyyden kuvaamisessa kirkkotaide voi noudattaa perinteitä tai pyrkiä uudistumaan. Ajan muuttuessa muuttuu myös tapa, jolla katsoja tulkitsee kuvia.
– Pyhäkoulukuvasto Jeesuksineen, lampaineen ja enkeleineen oli tuttu ja läheinen vielä minun lapsuudessani. Nykylasta ja nuorta kuvasto ei välttämättä kosketa, Saarinen pohtii.
Kirkkohallituksen asiantuntija Juha Luodeslammen mukaan taiteen ilmaisu nyky-yhteiskunnassa on rikasta ja sidoksissa aikaan, paikkaan, kieleen ja kulttuuriin.
– Kun tänä päivänä tehdään taidetta kirkkoon, siinä on läsnä koko länsimaisen taiteen ikonografia. Sen ohella taiteilija voi tuoda mukaan jotain omalle ajalleen tyypillistä, kuten ihmisten yhteiskunnallisen tasa-arvon tai luontokadon.
Epätyypillinen kirkkotaide aiheuttaa kiistoja
Kirkkotaidekiistoissa on kyse vallasta, joka liittyy taiteen määrittelyyn. Mitä kirkkotilaan sopiva taide on ja kuka siitä saa päättää? Taideteoksen tilaava seurakunta, seurakuntaa johtava kirkkoherra vai kenties taiteilija itse?
Usein se, että taiteilija ei noudata kirkkotaiteen perinteitä vaan kuvaa kirkollisia aiheita epätyypillisellä tavalla, aiheuttaa seurakunnissa erimielisyyttä. Kritiikin kohteeksi voivat nousta niin teosten muodot kuin sisällötkin.
Moni kiista on puhjennut Jeesuksen kuvaamisesta perinteestä poikkeavalla tavalla. Toinen tunteita herättävä aihe ovat enkelit. Myös ihmisten kuvaaminen alastomina on aiheuttanut eripuraa. Kuvariitoihin saattaa liittyy myös henkilöiden välisiä jännitteitä, joiden seurauksena niistä saattaa muodostua arvovaltakiistoja.
Tiedotusvälineillä on keskeinen rooli taidekiistoissa, sillä ne tuovat kamppailut osaksi julkista keskustelua. Kiinnostavaa on, että monesti juuri ne taideteokset, jotka ovat valmistumishetkellä aiheuttaneet kiistoja, ovat myöhemmin pidettyjä ja arvostettuja.
Käärme pois ja pojille vaatteet, vaadittiin Tampereella
Varhaisin ja tunnetuin suomalainen kirkkotaidekamppailu, jota käsiteltiin mediassa, koski taidemaalari Hugo Simbergin (1873–1917) Tampereen Johanneksen kirkon eli nykyisen Tampereen tuomiokirkon freskoja. Hän maalasi seinämaalaukset vuosina 1904–1906.
Tampereen kirkkotaidekiistaa tutkineen Jussi Jokisen mukaan teosten ympärille muodostui kaksi vastakkaista ryhmittymää: edistysmielinen taide-eliitti ja säätykirkko konservatiivisine tukijoineen. Teosten puolustajiin kuuluivat muun muassa Tampereen tuomiokirkon suunnitellut arkkitehti Lars Sonck, taidemaalari Akseli Gallen-Kallela, arkkitehti Sigurd Frosterus sekä kirjailijat Maila Talvio ja Helmi Setälä.
Paikallinen papisto ja osa porvaristosta vastusti maalauksia. Heidän mielestään Simbergin maalaukset eivät olleet kristillisiä. Uusi tyylisuunta symbolismi ei heidän mukaansa sopinut luterilaiseen kirkkoon. Kaksitoista alastonta seppeleenkantajapoikaa herätti suurta pahennusta ja heidän alastomuutensa tulkittiin luonnottomaksi. Myös kirkon kupoliin maalattua käärmettä, jolla on omena suussa, vastustettiin, sillä sitä pidettiin vastenmielisenä.
Tampereen tuomiokirkko. Kuva: Istock
Hugo Simbergin maalaamat köynnöksenkantajat ovat myös aikanaan herättäneet kiivasta keskustelua. Kuva: Minnamaria Koskela
Kiistelty käärme tuomiokirkon katossa. Kuva: Minnamaria Koskela
Maalaustyön ollessa kesken Tampereen Sanomissa julkaistiin paatoksellinen kirjoitus, jossa todettiin, ettei alastomuus sovi Jumalan pyhään temppeliin, vaikka se saattaakin sopia teatteriin ja varieteehen. Nimimerkillä Tampereen papisto allekirjoitettu teksti päättyi uhkaukseen Jumalan rangaistuksesta. Vaadittiin, että pojat piti vaatettaa ja käärme poistaa. Kuvariidasta kirjoitettiin myös Hufvudstadsbladetissa, Helsingin Sanomissa ja Aamulehdessä, kulttuurilehdissä kuten Valvojassa ja Euterpessa sekä poliittisessa pilalehti Velikullassa.
Niukka äänestystulos pelasti rakastetut kirkkotaideteokset
Taide-eliittiä edustavien puolustajien mukaan kirkko oli yksilöllinen, moderni ja valoisa. Helsingin Sanomat julkaisi toukokuussa 1907 kirjoituksen, jonka mukaan ”Juuri näiden taiteilijoiden työn kautta on kirkko saanut yksilöllisen, itsenäisen leimansa, jossa ei ole mitään sovinnaista tai kaavamaista. Se on tullut temppeliksi jossa ei mitään ole mieltä painostamassa – –”
Kamppailu Simbergin taiteen sopivuudesta kirkkotilaan oli kiivasta loppuun saakka. Toukokuussa 1907, jolloin pidettiin kirkon sisätilojen käyttöönottotarkastus, äänestettiin teoksista ja lautakunta hyväksyi Simbergin maalaukset vain yhden äänen enemmistöllä.
Nykyisin Hugo Simbergin freskot kuuluvat Suomen rakastetuimpien kirkkotaideteoksien joukkoon. Suosituin tulkinta köynnöksenkantajapojista on se, että he edustavat ihmiselämää erilaisine taakkoineen. Luku kaksitoista viittaa 12:een apostoliin. Alastomuus puolestaan nähdään viittauksena viattomuuteen ja aitoon uskoon. Käärmeestä on olemassa monenlaisia tulkintoja. Uusimman tutkimuksen mukaan Simberg kuului esoteerikoihin eli hengellisyydestä kiinnostuneeseen sisäpiiriin, joka etsi salattua totuutta. Heidän mukaansa käärmeen voi nähdä salatun tiedon symbolina.
Naapurin Elli ikuistettiin Toivakan kirkon kattoon
Tampereen tuomiokirkko oli valmistuessaan arvostettu kokonaistaideteos, joka on säilynyt samanlaisena tähän päivään asti. Toivakan kirkko sen sijaan on tyypillinen 1870-luvulla rakennettu puukirkko, jota on uudistettu ja kunnostettu vuosisatojen aikana. 1920-luvulla toteutetusta uudistuksesta vastasi arkkitehti Alvar Aalto. Aallon suunnittelemat kuvat enkeleistä, apostoleista ja viisaista neitsyistä kirkon sisäkattoon toteutti koristemaalari Walter Wahlroos.
1970-luvun alkuun mennessä maalaukset olivat pahasti rapistuneet ja niiden entistäminen annettiin paikallisen taidemaalari Pellervo Lukumiehen (1935–2018) tehtäväksi. Hän oli Toivakan pitkäaikaisen kirkkoherra Kalle Lukumiehen poika. Taiteilija Lukumiehen mielestä maalaukset olivat arvottomia ja liian huonokuntoisia entisöitäviksi. Niinpä hän pesi ne pois ja ryhtyi maalaamaan uusia.
Tehtävänannon omavaltaisessa muuttamisessa olisi jo ollut aineksia taidekiistan syntyyn, mutta varsinainen riita puhkesi ihmishahmoista, jotka Lukumies maalasi kirkon kattokasetteihin. Ensimmäisinä niistä valmistuivat Aatami ja Eeva, Egyptiläinen, Hindulainen ja Kiinalainen enkeli sekä Mustalaisenkeli. Hän oli Elli, romaninainen Lukumiehen naapurista.
Lopulta kirkkoherra erosi virastaan ja muutti toiselle paikkakunnalle.
Toivakan kirkkoherra oli kauhuissaan ja hän ehdotti, että katto maalattaisiin valkoiseksi. Tähän seurakunnassa ei suostuttu, vaan taiteilijalle annettiin lupa tehdä työnsä loppuun. Lukumies maalasi Toivakan kirkon sisäkattoon kokonaisuuden, joka koostuu noin 30 erikokoisesta maalauksesta ja niiden alle kirjoitetuista Raamatun teksteistä. Suuriin kasetteihin hän maalasi ihmishahmoja ja pieniin eläimiä, kasveja ja arkipäivän esineitä, kuten kahvipannun.
Kirkasvärisissä maalauksissa on viittauksia moniin taidesuuntauksiin, kuten 1960- ja 1970-luvun uuteen tyylisuuntaan, poptaiteeseen sekä surrealismiin, realismiin ja muinaisiin korkeakulttuureihin, kuten Egyptiin ja Assyriaan. Maalaukset olivat niin erikoisia, että niistä tehtiin valituksia Lapuan tuomiokapituliin ja kysyttiin neuvoja Museoviraston asiantuntijoilta.
Maalausjupakasta enkelisotaan
Kuvariita kiinnosti mediaa poikkeuksellisen laajasti. Aluksi tapahtumasta uutisoitiin paikallislehdessä, myöhemmin myös maakunnallisissa ja valtakunnallisissa sanomalehdissä, kuten Keskisuomalaisessa, Aamulehdessä ja Helsingin Sanomissa. Myös aikakaus- ja iltapäivälehdet kirjoittivat Toivakan taidekamppailusta, mikä oli kirkkotaidekiistoille epätavallista.
Uutisointi muutti ajan kuluessa muotoaan: ensin siitä käytettiin nimityksiä kuten ”erimielisyys”, ”riita” ja ”maalausjupakka”, myöhemmin sotaan viittaavia termejä kuten ”taidesota”, ”uskonsota” ja ”enkelisota”. Sotaviittauksilla saatiin aikaan jännitettä. Niillä viitattiin myös käsitteeseen ”kulttuurisota”, joka otettiin käyttöön 1960-luvulla Yhdysvalloissa. Sieltä se levisi Suomeenkin.
Hymy-lehti 1/1973.
Toivakassa ei tapahtunut samanlaista jakoa maalausten puolustajiin ja vastustajiin kuin vuosisadan alussa Tampereella. Ainoa selkeästi teoksia vastustanut oli kirkkoherra Vironmäki, joka sai tuekseen kaksi kirkkovaltuuston jäsentä, opettajan ja postinhoitajan. Toisaalta maalausten taustalle ei ryhmittynyt vahvaa puolustusrintamaa, vaan luultavaa oli, että suurin osa paikallisista oli ihmeissään tilanteesta. Se, että kyseessä oli pidetyn kirkkoherran poika, varmasti edesauttoi maalausten hyväksymistä.
Media sen sijaan ilmaisi kantansa hyvin selkeästi. Se teki boheemista taiteilijasta sankarin, joka taisteli konservatiivista kirkkoherraa vastaan. Hymy-lehti kirjoitti asiasta näin: ”Lukumies on nimensä veroinen, hänen perehtyneisyytensä uskontoon on perin kaukana pinnallisuudesta. – – Hän ei ole turhanpuhuja, paskanpuhuminen ja tärkeys on hänelle tyystin vierasta.”
Lopulta kirkkoherra Vironmäki erosi virastaan ja muutti toiselle paikkakunnalle. Ilta-Sanomissa asia uutisoitiin seuraavasti: ”Enkelit ovat ja pysyvät kirkon katossa. – – Ja miten kävikään: Hassuahan se on. Kun minä maalaan enkeli kirkon kattoon, niin pappi lähtee karkuun”, tuumi taiteilija, paikkakuntalainen ja papin poika itsekin.”
Lukumiehen maalaukset esiteltiin yleisölle itsenäisyyspäivänä 1973. Edellisenä yönä paikallisiin lyhtypylväisiin oli kiinnitetty monisteita, joissa uskonnollinen ryhmittymä, joka kutsui itseään Kristuksen aseenkantajiksi, tuomitsi maalaukset jyrkkään sävyyn. Se muistuttaa Tampereen papisto -nimimerkin kirjoitusta Tampereen Sanomissa vuosisadan alussa.
Nykyisin Toivakan kirkko on paikkakunnan tärkein nähtävyys. Se on innoittanut myös taiteilijoita. Esimerkiksi kirjailija Harry Forsblom kirjoitti vuonna 1975 runokirjan nimeltä Toivakan kirkon kattomaalaus.
Alaston nainen ja pyöreä ratas herätti Oulussa paheksuntaa
Tuorein kirkkotaidekiista Suomessa liittyy Oulun tuomiokirkkoon vuonna 2020. Sampo Kaikkosen Taivaanranta-maalauksen keskiössä on alaston ylöspäin nouseva naishahmo, mieshahmoja ja suuri, pyöreä ratas. Maalaus ei kuvita Raamatun perinteistä tarinaa eikä liity perinteiseen kristilliseen tapahtumaan, vaan se kuvaa tavallisen ihmisen ylösnousemusta. Kaikkosen maalaustyyli edustaa modernia kitschiä, jota ei kirkoissa juurikaan näe.
Tuorein kirkkotaidekiista Suomessa liittyy Oulun tuomiokirkkoon vuonna 2020. Sampo Kaikkosen maalaus kuvaa tavallisen ihmisen ylösnousemusta. Kuva: Mika Friman
Sampo Kaikkosen Taivaanranta-maalauksen keskiössä on alaston ylöspäin nouseva naishahmo, mieshahmoja ja suuri, pyöreä ratas. Kuva: Mika Friman
Maalauksesta nousi kohu, jota puitiin maakuntalehti Kalevassa, Oulun seurakunnan lehdessä sekä somessa. Puolesta ja vastaan kirjoittelua käytiin viikkojen ajan. Erityisesti paheksuntaa herätti alaston nainen, jota pidettiin rivona, sekä ratas, jonka epäiltiin edustavan buddhalaisuutta ja yrittävän ujuttaa harhaoppisuutta seurakuntalaisiin.
– Alaston naiskeho aiheuttaa aina keskustelua. Uskomme visuaalisena keskiönä on puolialaston, noin kolmekymppisen miehen ristillä oleva ruumis, mutta siinä alastomuus ei haittaa ketään, kirkkoherra Satu Saarinen pohtii.
Toisaalta ihmiset kokivat teoksen kauniina kuvauksena kuolemasta. Maalauksesta on sanottu, että se lohduttaa ja että siihen voi samaistua. Teos on innoittanut ihmisiä, siitä on kirjoitettu runoja ja sille on laadittu tanssikoreografia Tomusta taivaanrantaan.
Saarisen mukaan on outoa, jos ajatellaan, että kirkkotaide ei saisi olla hätkähdyttävää.
– Kuva, jossa nainen ja piru keskustelevat jonkun keskiaikaisen kivikirkon katossa nähdään aikansa kuvina ja sitä kautta hyväksyttävinä ja pyhinä. Unohdetaan, että sen ajan ihmiset eivät eläneet kuvatulvassa, joten jokainen kuva oli vahva kokemus aikalaisille.
– Minusta kirkkotaiteen tehtävä on herättää ajattelemaan. Mitä me näemme itsessämme, mitä me uskallamme katsoa?
Kirkkotaiteesta on kiistelty muuallakin
Abloy-avainta ei haluttu alttaritauluun Kontulassa
Kuva: Minnamaria Koskela
Kuvataiteilija Hannu Väisäsen Kontulan Mikaelinkirkkoon toteuttamassa kolmiosaisessa alttaritaulussa kuvataan helluntain ihmettä, jonka mukaan teos on saanut nimensäkin. Helluntain ihme – fragmentteja uskosta -maalauksessa (1988) kuvattu suuri Abloy-avain herätti paljon keskustelua jo teoksen suunnitteluvaiheessa. Teosta kritisoitiin sen arkisuudesta. Taiteilija viittasi sillä sekä kristilliseen perinteeseen, Pyhään Pietariin ja taivaan valtakunnan avaimeen että 1970- ja 80-luvun lähiölapsuuteen, avainkaulalapsiin.
Liian tumma alttaritaulu hylättiin Jyväskylässä
Jyväskylän kaupunkiseurakunta tilasi kaupunginkirkkoon alttaritaulun 1890-luvun alussa taidemaalari Eero Järnefeltiltä. Sen aiheena oli Jeesus ja veteen vajoava Pietari (1892). Maalauksen tummuutta kritisoitiin. Seurakunnan edustajien mukaan se ei näkynyt pimeässä kirkossa eikä muutenkaan sopinut kirkon valoisaan väritykseen. Myös Jeesuksen vaatetusta kritisoitiin ”suomalaiseksi mekoksi” ja Pietari oli kuvattu liian vanhana. Kirkkoneuvosto hylkäsi alttaritaulun ja lopulta se siirrettiin Jyväskylän maaseurakunnan kirkkoon.
Rovaniemellä pahennusta herättivät viinapullo ja vähäpukeisuus
Kuva: Minnamaria Koskela
Rovaniemelle rakennettiin uusi kirkko Lapin sodassa tuhoutuneen tilalle. Kirkkoon tilattiin alttarifresko taidemaalari Lennart Segerstrålelta. Elämän lähde -teoksessa (1951) taiteilija kuvaa hyvän ja pahan taistelua, joka vie joko elämän lähteelle tai siitä poispäin. Luonnoksiin hän oli piirtänyt humalaisen miehen, jolla oli viinapullo ja vähäpukeisen naisen. Nämä aiheet herättivät seurakuntalaisissa pahennusta ja taiteilijan piti poistaa ne. Fresko oli kallis, minkä takia vasemmisto kritisoi hanketta.
Orivedellä vastustettiin abstraktia taidetta ja vaadittiin tilalle ristiä
Kuva: Minnamaria Koskela
Kuvanveistäjä Kain Tapperin puinen, ei-esittävä reliefi Golgatan kallio (1961) on Suomen ensimmäinen kirkkoon sijoitettu abstrakti taideteos. Teoksen tilaamisesta vastasivat Oriveden kirkon suunnittelijat, arkkitehdit Heikki Siren ja Kaija Siren. Osa seurakuntalaisista ei ymmärtänyt teoksen symboliikkaa, vaan he vaativat sen vaihtamista ristiin. Puhkesi kiista, joka jakoi paikkakunnan kahteen leiriin, teoksen puolustajiin ja sen vastustajiin.
Lappeenrannassa enkelistä käytiin kiistaa oikeudessa
Kuvanveistäjä Kauko Räsäsen modernistinen Enkeli-veistos (1961) aiheutti taidekiistan Lappeenrannassa. Kyseessä oli yksityishenkilön tilaama muistomerkki kuolleen puolisonsa haudalle. Pronssinen enkeli oli liian moderni seurakunnalle, sen reikäisyys ja repaleisuus aiheutti paheksuntaa. Seurakunta poistatti veistoksen hautausmaalta vedoten juridisiin seikkoihin. Patsaan tilaaja ei tähän suostunut ja lopulta asiaa käsiteltiin oikeudessa. Prosessin myötä enkeli sai lisänimen Reikäenkeli.
Jutussa käytettyjä lähteitä:
Hannu Göös, Toivakan kirkko. Äidinkielen tutkielma, Alipäällystökurssi, Poliisiopisto, 1983.
Samuli Huttunen, Hugo Simberg etsi totuutta ja halusi lähestyä jumalaa maallisen rakkauden kautta – mutta voiko totuutta löytää? Kulttuuritoimitus 29.8.2019.
Jussi Jokinen, Kiistelty kirkkotaide yhteiskunnan ilmapuntarina. Tampereen tuomiokirkon freskoista ja Oriveden kirkon alttarireliefistä käytyjen keskustelujen yhteiskunnalliset ulottuvuudet. Pro gradu -tutkielma, Tampereen yliopisto, 2009.
Minnamaria Koskela, Pellervo Lukumiehen haastattelu 24.10.2014 Toivakassa.
Minnamaria Koskela, ”Toivakan kirkon enkelisota” kulttuurisen ja yhteiskunnallisen murroksen kuvastajana. Kirkkotaidekiistasta käydyn mediakeskustelun tarkastelu kriittisen diskurssianalyysin keinoin. Pro gradu -tutkielma, Jyväskylän yliopisto, 2020.
Ilta-Sanomat, 2.10.1973, Kun maalasin enkelin niin jo lähti pappi karkuun.
Journalistisen kulttuurin edistämissäätiö JOKES on tukenut kirjoittajan työskentelyä.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kaipaatko uusiin ja outoihin maisemiin? Näissä neljässä taidenäyttelyssä se onnistuu Helsingistä poistumatta
Hyvä elämäKesän taidenäyttelyissä näköalat ulottuvat maailmankaikkeuden alkuhämäristä yksilön sisäisiin henkisiin kokemuksiin.
