Kajas: Meillä kaikilla on surujemme varjot kannettavanamme
Kivettyneiden kuorten alta voi paljastua kauniita pieniä otuksia, jotka kaipaavat kuuntelijaa, ymmärtäjää ja kannustajaa. Sellainen transformaatio on kaunista katseltavaa.
Tuimat noidat ja hiisi hittolaiset eivät ole vain satujen omaisuutta. Meistä moni on saattanut arjessaan kohdata jähmettävän katseen omaavan basiliskin, kukon ja liskon sekoituksen, joka tuntuu polttavan käytöksellään kaiken tieltään. Se saattaa lakastuttaa kasvit hengityksellään ja kuristaa pelkällä katseellaan.
Oikeassa elämässä, kuten saduissakaan, emme aina voi tuntea toistemme suruja, kipuja ja menetyksiä, jotka ovat kiehuneet vuosikausia kuparipadoissa ja maustuneet kitkerillä ajatuksilla. Emme voi nähdä niitä atominkokoisia kiviä toistemme kengissä, jotka ajan saatossa ovat hiertäneet ihon rikki. Sen sijaan, että hyväksyisimme tarujen ja tarinoiden kategorisoivan ajatusmallin, jossa paha on aina paha universumin laitaan saakka, voimme yrittää ymmärtää kanssakulkijoiden surtuja suruja ja väärinymmärrettyjä minuuksia. Ymmärtää, vaikka emme niistä mitään tietäisi.
Epämiellyttävissä kohtaamisissa meillä on suuri kiusaus itsemme ylentämiseen.
Kukapa voisi arvata, että mytologiassa paholaiseksi julistettu Lucifer tarkoittaa suomeksi valonkantajaa? Siis jalomielisessä viisaudessaan kylpevää mystiikan varjelijaa. Hänet oli alun perin luotu kaikkein kirkkaimmaksi enkeliksi, mutta eleli lopulta kapinallisena varjon mailla. Samannimisen Netflix-sarjan Lucifer on sentään kaimaansa onnekkaampi versio. Hän kyllästyy elämään manalan valtiaana ja muuttaa Los Angelesiin. Manalasta noustuaan hän kohtaa onnekseen vuorovaikutuksen perusteet tuntevia ihmisiä, tulee nähdyksi ja kuulluksi ja muuttuu lopulta varsin rakastettavaksi tapaukseksi.
Epämiellyttävissä kohtaamisissa meillä on suuri kiusaus itsemme ylentämiseen. Ymmärtämisen sijaan teroittelemme peitsiämme ja valmistaudumme sapekkaisiin taistoihin. Kivettyneiden kuorten alta voi kuitenkin paljastua kauniita pieniä otuksia, jotka kaipaavat kuuntelijaa, ymmärtäjää ja kannustajaa. Sellainen transformaatio on kaunista katseltavaa.
Mitä jos oma peilipintamme pakastuukin sinne katsoessamme? Ehdotan, että olemme kohtaamisessa armollisia, hyvin armollisia. Meillä kaikilla on surujemme varjot kannettavanamme.
Kirjoittaja on entinen huippu-urheilija ja nykyinen viestinnän ammattilainen, joka harrastaa teologian opiskelua.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kajas: Kysy, mitä toiselle kuuluu
PuheenvuorotLöydän itseni tilanteista, jossa sivistyneet ihmiset unohtavat vuorovaikutustilanteiden perussäännöt ja keskustelut lipsahtavat monologeiksi.