null Kallion seurakunta järjestää taivaspukukurssin – kurssin ideoinut Marita Vainio tietää jo, mitä haluaa arkkuun ylle

Kalasatamassa asuva Marita Vainio on koulutukseltaan luokanopettaja, käsityönopettaja ja uskonnonopettaja. Hän toimii opettajana Kallion seurakunnan taivaspukukurssilla.

Kalasatamassa asuva Marita Vainio on koulutukseltaan luokanopettaja, käsityönopettaja ja uskonnonopettaja. Hän toimii opettajana Kallion seurakunnan taivaspukukurssilla.

Hyvä elämä Hengellisyys

Kallion seurakunta järjestää taivaspukukurssin – kurssin ideoinut Marita Vainio tietää jo, mitä haluaa arkkuun ylle

Taivaspukukurssilla voi tehdä millaisen vaatteen vain, vaikka mekon tai villasukat.

Käärinliinoissa ei ole taskuja, kuuluu vanha totuus, mutta moni on saattanut silti miettiä, millaisissa vaatteissa haluaisi tulla haudatuksi tai tuhkatuksi. Kallion seurakunnassa järjestetään tänä syksynä ensimmäistä kertaa taivaspukukurssi. Kurssilla vapaaehtoisena opettajana toimii helsinkiläinen Marita Vainio, joka on pohtinut arkkuun laitettavia vaatteita eli taivaspukua sekä omakohtaisesti että läheisten kuolemien myötä.

Vainio muistaa, kuinka hänen äitinsä oli puhunut sedästään, joka valmisti itselleen ruumisarkun. Vainajalle puettavia vaatteita Vainio muistaa miettineensä jo silloin, kun hänen veljensä Timo kuoli täysin yllättäen vuonna 1987, vain 17-vuotiaana. Syyksi osoittautui synnynnäinen sydänvika – ja Timon muistamisesta syntyi yhä järjestettävä Maata Näkyvissä -nuortenfestivaali.

– Tuntui väärältä laittaa nuorelle miehelle arkkuun vanhan ihmiset vaatteet, mutta ei sitä siinä kohtaa ehditty ajatella sen kummemmin. Onneksi se ei ole vaatteista kiinni, kun taivaaseen mennään, nehän ovat sivuseikka, Vainio sanoo.

Erilaiset neulepiirit ovat suosittuja. Marita Vainio alkoi pohtia, voisiko ihmisiä kiinnostaa myös taivaspukun tekeminen. 

Erilaiset neulepiirit ovat suosittuja. Marita Vainio alkoi pohtia, voisiko ihmisiä kiinnostaa myös taivaspukun tekeminen. 

Kallion kirkkoherra tarttui ideaan heti

Omalle äidilleen Marita Vainio neuloi taivassukat. Niitä ei lopulta äidille kuitenkaan puettu, vaan hänellä oli arkussa yllään hoivakodissa puettu t-paita ja Marita-tyttären valmistama punainen huivi. Marita Vainion täti taas puettiin omaan hääpukuunsa kuoleman jälkeen.

Ruumisarkkuja ja tuhkauurnia on nikkaroitu kursseilla eri puolilla Suomea. Vainio alkoi pohtia, olisiko myös taivaspukukurssille kysyntää, ovathan erilaiset käsityökurssit ja neulepiirit suosittuja.

Aluksi Vainio ajatteli, että idea saattaa olla liian outo, mutta rohkaistui kuitenkin esittelemään ajatuksensa Kallion seurakunnan viiniä ja virsiä -illassa Kalasatamassa tapaamalleen papille, joka osoittautui Kallion kirkkoherra Riikka Reinaksi.

– Hän innostui aiheesta ja sanoi, että tottakai.

Taivaspukukurssilla voi tehdä sellaisen vaatteen kun haluaa: mekon, paidan, puvun, villasukat tai vaikkapa huivin. Neuvoja toteuttamiseen saa, sillä Vainio on koulutukseltaan luokanopettaja, käsityönopettaja ja uskonnonopettaja. 

Marita Vainion oman taivaspuvun lähtökohtana on Pyhärannan kansallispuvun paita. Alaosa valmistuu äidin tekemistä pöytäliinoista.

Marita Vainion oman taivaspuvun lähtökohtana on Pyhärannan kansallispuvun paita. Alaosa valmistuu äidin tekemistä pöytäliinoista.

Taivaspukua tehdessä mietitään elämää

Marita Vainio on huomannut, että joidenkin mielestä ajatus taivaspuvun valmistamisesta voi olla erikoinen. Toisille se voi olla hyvä tapa pohtia edessä olevaa kuolemaa ja ennen kaikkea omaa elämää, sitä mitä on tullut tehtyä ja koettua ja toisaalta sitä, mitä voi olla vielä edessä.

– Me kaikki tiedämme, että elämä päättyy jossakin kohtaa eikä kukaan tiedä sitä päivää eikä hetkeä.

Oma taivaspuku Vainiolla on jo tiedossa. Sen lähtökohtana on itsetehty kansallispuku, Pyhärannan puku.

– Ajattelin, että voisin ottaa siitä paidan, mutta suurentaa sitä ja yhdistää siihen äidin kutoman valkoisen pöytäliinan ja tehdä siitä alusmekon eli alusen. Minulla ei ole tyttäriä, mutta jos joku lapsenlapsista haluaa joskus kansallispukuni, muut osat siitä jäävät. Paita on henkilökohtainen.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.