null Kirkkoherra Kari Kanalan rivous oli tuomiokapitulille liikaa – Kanala pahoittelee roisia käytöstään: ”Sori siitä”

Kirkkoherra Kari Kanala myöntää tehneensä virheen osallistuessaan roast-tapahtumaan.

Kirkkoherra Kari Kanala myöntää tehneensä virheen osallistuessaan roast-tapahtumaan.

Ajankohtaista

Kirkkoherra Kari Kanalan rivous oli tuomiokapitulille liikaa – Kanala pahoittelee roisia käytöstään: ”Sori siitä”

Helsingin hiippakunnan tuomiokapitulin mukaan pappi käyttää asemaansa väärin kertoessaan etukäteen käsikirjoitetussa satiirissa alapääjuttuja.

Helsingin hiippakunnan tuomiokapituli on käsitellyt Paavalin seurakunnan kirkkoherrasta Kari Kanalasta tehtyä kantelua, joka koski Kanalan puheita Jäähypenkki Roast -nimisessä tapahtumassa viime tammikuussa.

Tuomiokapituli toteaa, että Kanala on käyttäytynyt ”vastoin asemansa ja tehtävänsä edellyttämiä tapoja”. Tapaus ei kuitenkaan tuomiokapitulin mukaan aiheuta seuraamuksia Kanalalle.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Kotimaa24.

Ilta-Sanomien saamien tietojen mukaan Kanala oli sanonut Amanda Harkimosta: ”Amanda, sinä se olet sellainen levoton kana, joka ei jaksa kauan saman munan päällä hautoa. Elokuvista sinusta tulee mieleen Dracula, nukut päivät ja imet yöt.”

Kirkkoherra Kanala, miten meni noin niin kuin omasta mielestä?

– Välillä roiskuu, kun rapataan, Kanala sanoo.

– Täytyy miettiä hyvin tarkasti, mihin lähtee mukaan. Roastaaminen on Suomessa toistaiseksi tuntematon laji, eikä siihen osata suhtautua.

Jumalanpalveluksen synnintunnustus on sekin itse asiassa seurakunnan yhteinen roastaus.

– Kari Kanala

Kanalan mukaan rivot ja rasvaiset alapääjutut olivat etukäteen yhdessä sovittuja.

– Asiayhteydestään irrotettuina roast voi kuulostaa irvokkaalta, mutta siihen sisältyy puhdistavan naurun elementti.

– Lisäksi täytyy todeta, että tuomiokapituli ainoastaan hoiti tässä omaa tehtäväänsä, Kanala sanoo.

Kanala on muun muassa Ensitreffit alttarilla -ohjelmasta suomalaisille tuttu julkkispappi.

– Olen kokenut, että roast ja satiiri ovat mielekkäitä tapoja katsoa asioita. Sori siitä.

Kanala korostaa, ettei tarkoittanut toiminnallaan aiheuttaa mielipahaa.

– Jumalanpalveluksen synnintunnustus on sekin itse asiassa seurakunnan yhteinen roastaus. Silloin ei riitä sanoa Jumalalle, että sori siitä. Onneksi Jumala on armollisempi kuin ihmiset. Myös itse papin työssä pyrin olemaan armollinen ihmisiä kohtaan. Tällä kertaa moka ei ollut lahja.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.