Kari Mäkisen mielestä mikään elämä ei ole särkymätöntä. Kuva: iStock.
Vammaisuuden teologia -seminaarissa puhunut arkkipiispa Mäkinen: ”Kirkon tehtävä on tehdä jokainen ihminen näkyväksi”
Kari Mäkisen mielestä on tärkeää, että tunnistamme oman haurautemme. Vain silloin voimme hyväksyä myös toiset sellaisena kuin he ovat.
Beate istuu pyörätuolissa. Hänellä on punaruskea tukka, ja hän nukkuu.
Beate on päähenkilö saksalaisen graafikon Matthias Klemmin teoksessa Beate im Spiegel eli Beate peilissä. Teos roikkuu seinällä arkkipiispa Kari Mäkisen kotona.
Kun Mäkinen 17. huhtikuuta piti Suomen historian ensimmäisessä Vammaisuuden teologia -seminaarissa avauspuheenvuoron, hän kertoi oman tulkintansa Klemmin teoksesta.
– Pyörätuolin edessä on koko kuva-alan kattava peili. Beate näkyy peilin kautta. Hän tulee näkyväksi vain peilin kautta, Mäkinen sanoi.
Itse teoksen Beatesta näkyy vain vähän niskaa. Hän on katsojaan nähden selin. Mäkinen korosti, miten tärkeää on, että vammaisten elämän helpottamiseksi on kehitetty tekniikkaa. Tehokkaassa hoivajärjestelmässä on silti varjopuoli.
– Järjestelmä on tehokas, mutta uhkaako se peittää itse ihmisen näkyvistä? Onko suorituskykyisestä ihmisestä vähitellen muodostunut elämän ihanne, joka tosiasiallisesti peittää näkyvistä heikon, tarvitsevan ja sairaan, Mäkinen kyseli.
Hänen mukaansa kirkon tehtävä on olla Klemmin teoksen peilinä.
– On paljon tekijöitä, jotka kääntävät tuolin niin päin, ettei ihmistä enää näy. Kirkon tehtävä on tehdä jokainen ihminen näkyväksi, Mäkinen sanoi.
Kuvan sanoma on lävistetyssä kädessä
Toukokuussa 77 vuotta täyttävä Matthias Klemm on toisen maailmansodan aikana miehitetyssä Puolassa syntynyt taidemaalari ja graafikko. Hänen teoksensa Beata peilissä valmistui vuonna 1978.
Mäkinen on jo vuosia sitten pohtinut vammaisuuden teologiaa nimenomaan Klemmin teoksen äärellä. Kalasatamassa pitämässään puheenvuorossa hän toi teemaan kokonaan uusia näkymiä.
Mäkinen kertoi, että teoksen peilin yläreunassa näkyy heijastuma suuresta kouristetusta kämmenestä, jota lävistää naula. Käden vieressä näkyy nimi Matthias Grünewald. Kyseessä on keskiajan lopulla (1470–1528) elänyt taidemaalari, jonka tunnetuin teos on Pyhän Antoniuksen luostarin alttarimaalaus pienessä Isenheimin kylässä Ranskassa.
– Tämä on Klemmin uskontunnustus, Mäkinen päätteli.
– Tällä merkillä varustettu peili on se, mistä Klemm haluaa katsojan näkevän pyörätuolissa istuvan Beatan, hän sanoi.
Järjestelmä on tehokas, mutta uhkaako se peittää itse ihmisen näkyvistä?
Isenheimissa sijaitseva, Pyhän Antoniuksen (250–356) mukaan nimetty antoniittojen sääntökunta piti keskiajalla yllä luostaria, jonne tuotiin vaikeista ihosairauksista kärsiviä ihmisiä. Sinne tuoduilla ihmisillä oli ihollaan tuskallinen polte. Tätä sairautta kutsuttiin nimellä Antoniuksen tuli. Sairaus yhdistettiin isorokkoon ja spitaaliin, mutta myöhemmin se on opittu tuntemaan nimellä vyöruusu. Hoitamattomana se oli vaarallinen.
– Polte muuttui vähitellen märkiväksi, ja raajoihin tuli kuolioita niin, että lopulta ne irtosivat, Mäkinen selvitti.
– Antoniuksen tuleen sairastuneet suljettiin ulos yhteisöstä, koska tautia pidettiin tarttuvana. Antoniittaluostarit olivat paikkoja näille ihmisille. Grünewaldin alttarimaalauksen sanoma on, että Kristus on siellä, missä mitään ei enää ole. Kristus antaa ihmisarvon niille, joilla sitä ei ole, Mäkinen sanoi.
– Klemmin peilissä on tähän viittaus. Se on hienovarainen mutta voimakas julistus ihmisen arvosta.
Matthias Grüneweldin alttarimaalaus Musée Unterlindenissä Colmarissa Ranskassa on keskiajan terapiaa. Siinä kipu lievitettiin eläytymällä Kristuksen kärsimykseen. Kuva: Wikimedia Commons.
Älä luule todellisuutta tai edes omaa elämääsi ehjäksi
Mäkinen ei esityksessään näyttänyt Klemmin teosta. Siitä on kopio Klemmin omilla kotisivuilla.
– Itse peili on rikki, siinä on suuret säröt, Mäkinen sanoi.
– Kun katson sitä, en voi tietää Beaten elämän tarinaa. Särkynyt peili kertoo jotain, ehkä sairastumisesta, vammautumisesta, elämän särkymisestä. Tai ehkä se kertoo siitä, että kuva omasta itsestä on syystä tai toisesta rikkoutunut, Mäkinen sanoi.
Hänen mielestään säröt kertovat murtumisesta ja hauraudesta.
– Minusta näyttää, että teos haluaa sanoa niille, jotka työskentelevät näiden kysymysten parissa, että kaikessa hyväntahtoisuudessasi, älä erehdy kuvittelemaan todellisuutta liian ehjäksi. Älä omaa todellisuuttasi, älä muiden, Mäkinen tulkitsi.
– Jos ei itseä tunnista hauraaksi, ei toisessakaan tunnista kokonaisesti ihmisyyttä. Kaikki peilit, joista katsomme elämää, ovat säröillä. Kaikki, mitä näemme toisesta tai itsestä, on särkyneen peilin heijastuma.
Toisessa ihmisessä on aina osa minua
Mäkinen viittasi Raamatun luomiskertomukseen, joka on kuva siitä, mistä elämässä on perimmältään kysymys.
– Jumala havaitsi, että ihmisen ei ole hyvä olla yksin, ja siksi luotiin toinen ihminen. Toinen ihminen luotiin ensimmäisen ihmisen kylkiluusta. Toisessa ihmisessä on aina jotain minusta. Tarvitsen häntä ollakseni kokonainen, Mäkinen sanoi.
Hän korostaa peilin merkitystä huomauttamalla, että siinä ei näy pyörätuolia.
– Sen sijaan rikki menneen peilin keskellä näkyvät Beatan kasvot, vain kasvot. Kasvot ovat myös teoksessa ainoa kohta, jossa on väriä. Ne ovat kauniit nuoren tytön kasvot. Tyttö nukkuu, kasvot ovat rauhalliset. Mikään peilissä ei kerro, onko hän vammainen tai sairas. Tässä peilissä hän on ihminen, Jumalan kuva, ja sellaisena kaunis, Mäkinen sanoi.
Jos ei itseä tunnista hauraaksi, ei toisessakaan tunnista kokonaisesti ihmisyyttä.
– Hänessä Jumalan tarkoittama elämä toteutuu täyteläisenä ja kokonaan. Olennaista on, miten ihminen nähdään. Beate on kuvassa yksin. Hän on ainutkertainen ihminen, enemmän kuin toinen voi ymmärtää. Mutta jossain täytyy olla myös toinen ihminen, joku, joka on tuonut hänet siihen, Mäkinen tulkitsi.
– Klemmin teoksen Beate tarvitsee jotakuta, joka näkee hänet sellaisena kuin hän on. Niin minäkin tarvitsen Beatea, jotta ymmärrän omaa elämääni ja omaa ihmisyyttäni. Toista ihmistä tarvitaan peilinä.
Vammaisuuden teologia -seminaari pidettiin Diakonia-ammattikorkeakoulussa Kalasatamassa. Seminaari oli osa Koneen säätiön rahoittamaa tutkimushanketta Vammaisuuden vaiettu historia.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kehitysvammaisella Vertillä, 17, on autistisia piirteitä, sopeutumiskäyttäytymishäiriö sekä terraario, jossa on sirkkoja, kovakuoriaisia ja etanoita
Hyvä elämäOmaishoitaja-äiti Minna Kedonoja pitää itsestäänselvänä, että hän hoitaa oman lapsensa. ”Rakkautta, sitähän tämä on”, hän sanoo.
