Kärpänen kirjanmerkkinä, saukot seurana ja kissa seimessä – tässä muutama kertomus pyhimyksistä ja heidän eläinystävistään
Pyhimyselämäkerrat kertovat luostareihin ja syrjäisille seuduille vetäytyneistä ihmisistä, jotka saivat seuraa villieläimistä.
Petojen piispa
Eläimistä ja pyhimyksistä puhuttaessa moni muistaa Franciscus Assisilaisen, jota pidetään eläinten suojeluspyhimyksenä ja jonka muistopäivänä 4. lokakuuta vietetään myös maailman eläinten päivää. Nyt unohdetaan hänet, sillä pyhien joukosta löytyy monia muitakin toislajisten ystäviä.
Myös pyhä Blasios on saanut arvonimen eläinten suojeluspyhimys. Hän toimi piispana nykyisen Turkin alueella sijainneessa Sebasteiassa ja koki 300-luvun alkupuolella marttyyrikuoleman.
Kristittyjen vainojen aikaan Blasios eli luolassa vuoren rinteellä. Villieläimillä oli tapana kokoontua hänen luolansa suulle, ja hän hoiti niiden sairauksia ja siunasi niitä. Kerran maaherran miehet kulkivat vuorilla pyydystämässä petoja, joille kristityt voitaisiin syöttää. He löysivät iloisena vangittavaksi antautuvan Blasioksen sekä hänen luolansa lähellä viihtyneen joukon kissapetoja, karhuja ja susia.
Kerrotaan, että kun Blasiosta oltiin kuljettamassa vankilaan, hän kohtasi matkalla naisen, jonka sian susi oli vienyt. Blasios käski sutta palauttamaan sian, ja niin se teki.
Kärpänen kirjanmerkkinä
Erityisen läheinen suhde luontoon ja sen eläimiin tuntuu olleen kelttiläisillä pyhimyksillä. Otetaan vaikka pyhä Colman (n. 550–632), joka johti perustamaansa luostaria Irlannin Kilmacduaghissa. Siellä hänellä oli kolme lemmikkiä: kukko, hiiri ja kärpänen. Kukko kiekaisi hänet hereille aamurukoukseen ja hiiri herätteli hellästi yöllisiin rukoushetkiin. Kärpänen puolestaan piti seuraa Colmanin lukiessa, ja kun Colman joutui jättämään lukemisen kesken, kärpänen jäi kirjanmerkiksi.
Pyhä Canice oli suunnilleen Colmanin aikalainen. Hän oli toimelias saarnamies, joka perusti Irlantiin lukuisia luostareita ja kirkkoja. Välillä hän kaipasi rauhoittumista ja vetäytyi yksin luonnon keskelle. Aina hiljaisuutta ei löytynyt sieltäkään. Eräällä saarella linnut pitivät niin paljon meteliä, ettei rukoilemisesta tullut mitään. Kun Canice torui lintuja, ne hiljenivät ja asettuivat aloilleen.
Kun Canice kerran oli metsässä lukemassa, hänen seuraansa tuli hirvi. Canice asetti kirjansa hirven sarvien päälle, ja siitä pitäen hirvi tuli pitelemään kirjaa aina hänen lukiessaan. Kerran hirvi kuitenkin säikähti jotakin ja ryntäsi metsään kirja mukanaan. Rauhoituttuaan hirvi palasi munkin luokse, ja kirjakin oli tallessa.
Ketun kesyttäjä
Yksi Irlannin rakastetuimmista pyhimyksistä on Brigid (n. 450–524), jonka kerrotaan olleen hyvin eläinrakas. Häntä pidetään muun muassa karjan suojeluspyhimyksenä, eli jos näet maalauksen nunnasta lehmän kanssa, olet todennäköisesti nähnyt Brigidin. Luostariaan johtanut Brigid huolehti muiden toimiensa ohella myös luostarin eläimistä. Välillä karja kasvoi epätavallisillakin keinoilla: kun Brigid siunasi ristinmerkillä metsästäjiä pakenevan villisian, se jäi luostarin sikalaumaan.
Kerran eräs mies tuli surmanneeksi kuninkaan lemmikkiketun, ja häntä uhkasi kuolemantuomio. Silloin Brigid kesytti ketunpoikasen. Kuningas kelpuutti sen uudeksi lemmikikseen ja vapautti kuolemaantuomitun. Linnaan päätyneen ketunpoikasen kohtaloakaan ei tarvitse murehtia, sillä se karkasi kuninkaalta varsin pian.
Toinen irlantilaispyhimys, Columbanus (n. 540–615), kulki eräänä päivänä metsän läpi, kun susilauma piiritti hänet. Susien nuuskiessa Columbanusta hän seisoi liikkumatta ja rukoili psalmeja, kunnes ne jättivät hänet lopulta rauhaan. Kerrotaan myös, että Columbanus saattoi metsässä ollessaan kutsua villieläimiä ja ne tulivat hänen luokseen ja antoivat silittää itseään. Oravat kiipeilivät hänen käsivarsillaan ja linnut lentelivät hänen ympärillään.
Jänis helmoissa
Joskus 600- tai 700-luvulla Walesin metsissä eli pyhä Melangell. Hän oli alun perin – ainakin tarinan mukaan – irlantilainen prinsessa, joka oli paennut järjestettyä avioliittoa. Hän oli piilotellut viisitoista vuotta, kunnes eräs prinssi osui metsästysretkellään seudulle.
Prinssin koirat ajoivat jänistä, joka pakeni Melangellin helmoihin. Kun Melangell kertoi prinssille tarinansa, tämä lupasi, että vastedes maa-alue kuuluu Melangellille ja niin ihmiset kuin eläimetkin saavat sieltä turvapaikan.
Melangell perusti seudulle luostarin. Kerrotaan, että hänen seurassaan jänikset ja muut metsän eläimet käyttäytyivät kuin kesyt lemmikit. Ja että vielä 1900-luvullakin seudun asukkaat kieltäytyivät tappamasta jäniksiä.
Britannian koillisrannikolla sijaitsee Lindisfarne, jota kutsutaan Pyhäksi saareksi ja jonne perustettiin luostari vuonna 635. Yksi luostarin varhaisista johtajista, Cuthbert, väsyi muutaman vuoden jälkeen yhteisöelämään ja tehtäväänsä luostarin uudistajana ja vetäytyi kilvoittelemaan syrjäiselle, autiolle saarelle. Siellä hänelle pitivät seuraa merisaukot, jotka käpertyivät hänen jalkoihinsa ja lämmittivät häntä kylmillä säillä. Cuthbertin saaresta tuli myös haahkojen reservaatti, jossa untuviensa vuoksi jahdatut linnut saivat elää rauhassa.
Kissanaisia
Viime vuonna Yhdysvaltain presidentinvaalikamppailun tiimellyksessä nousi julkisuuteen varapresidenttiehdokas J. D. Vancen haastattelusitaatti muutaman vuoden takaa. Siinä hän kutsui vaikutusvaltaisia demokraattinaisia, muun muassa silloista varapresidenttiä Kamala Harrisia, lapsettomiksi kissanaisiksi.
Meeminikkarit riemastuivat. Vance on katolilainen, joten esiin kaivettiin katolisen kirkon historian lapsettomia kissanaisia, jotka usein olivat nunnia tai erakkoja, kuten Klaara Assisilainen tai Juliana Norwichlainen.
Yksi kissoihin liitetyistä naisista on 600-luvulla elänyt Gertrud Nivellesiläinen, jota pidetään jopa kissojen suojeluspyhimyksenä. Gertrudin ja kissojen yhteys on aika ohut: myöhäiskeskiajalla hänen ajateltiin suojelevan hiiriltä ja rotilta. Kului vielä muutama vuosisata, ja jonkinlaisen päättelyketjun tuloksena alettiin ajatella, että jyrsijöiden vihollisena Gertrud on varmaan kissojen ystävä ja suojelija.
Kissoille löytyy vielä pyhää Gertrudiakin arvovaltaisempi ystävä, joka tosin ei ole lapseton: Neitsyt Maria. Eräs legenda kertoo, että vastasyntynyt Jeesus-vauva itkeskeli seimessä, eikä tuore äiti onnistunut rauhoittamaan pienokaistaan. Silloin eräs kulkukissa kiipesi seimeen. Lämpöinen, kehräävä kissa sai vauvan nukahtamaan. Kiitollinen Maria silitti kissan päätä, ja merkkinä hänen siunauksestaan monilla juovikkailla kissoilla on edelleen Marian M-kirjain otsassaan.
Leijona luostarissa
Kissa se on leijonakin. Sellaisen kanssa ystävystyi pyhä Gerasimos, joka 400-luvulla eli luostariyhteisössä Palestiinassa Jordanin rannalla. Kerran joen rantaa kulkiessaan Gerasimos kohtasi leijonan, joka karjui tuskissaan. Sillä oli käpälässään piikkipensaan oka. Gerasimos poisti piikin ja hoiti haavan. Sitten hän hätisteli leijonaa matkoihinsa, mutta eläin ryhtyikin seuraamaan häntä.
Koska Gerasimos ei päässyt leijonasta eroon, hän antoi sille tehtäväksi paimentaa aasia, joka kantoi joelta juomavettä munkeille. Leijona kuitenkin epäonnistui tehtävässään, sillä rosvojoukko ryösti aasin. Gerasimos puolestaan epäili aasin joutuneen leijonan kitaan ja määräsi siksi leijonan vuorostaan vedenkantoon. Tarinalla on onnellinen loppu: leijona löysi aasin, ryösti sen takaisin ja palautti Gerasimokselle. Sen jälkeen leijonasta tuli luostarin pysyvä asukas.
Gerasimoksen kuollessa leijona sattui olemaan muualla. Palattuaan se alkoi etsiskellä vanhusta, turhaan. Suruissaan se kieltäytyi syömästä. Lopulta yksi munkeista vei leijonan Gerasimoksen haudalle, ja sinne leijona kuoli.
Nunna eläinaktivistina
Siirrytään lopuksi lähemmäs Suomea ja tätä aikaa. Venäjän ortodoksisen kirkon vuonna 2018 kanonisoimaa Jekaterina Malkov-Paninaa (1899–1968) eli Jekaterina Pyhtitsalaista voisi hyvin kutsua eläinaktivistien ja turkiseläinten suojeluspyhimykseksi. Hänellä on kytkös myös Suomeen, sillä hän on syntynyt Suomenlinnassa.
Äiti Jekaterinan eläinrakkauden juuria voi jäljittää hänen nuoruusvuosiinsa, jolloin hän opiskeli luonnontieteitä ja työskenteli hyönteistutkimusta edistävässä seurassa. Vuonna 1910 hän löysi Vladivostokin-matkallaan kaksi tieteelle aiemmin tuntematonta hyönteislajia.
Ortodoksisten pyhien joukossa on joitakin, joita kutsutaan Kristuksen tähden houkiksi. He ovat tavoitelleet omaa ja lähimmäistensä pelastusta toimimalla epäsovinnaisella, usein pahennusta herättävällä tavalla ja lausumalla ääneen ei-toivottuja totuuksia. Niin alkoi Jekaterinakin toimia, kun hän oli vuonna 1922 asettunut virolaiseen Pyhtitsan luostariin.
Hän ei huolinut nahkakenkiä ja kulki usein paljain jaloin tai kylmällä säällä tohveleissa. Kerran eräs toinen nunna halusi lahjoittaa Jekaterinalle saappaat, mutta tämä kieltäytyi kuultuaan, että niissä oli nahkapohjat. Nahkavyötäkään hän ei suostunut pukemaan ylleen, vaan käytti nunnanpukunsa vyönä kangassuikaletta. Luostarissa vierailleita rouvia äiti Jekaterina kielsi käyttämästä turkiksia. ”Tuo ei ole tarpeen, kiusaatte eläimiä”, hän torui heitä.
Serafim Seppälän toimittama Synaksarion on 12-osainen ja 5500-sivuinen kokoelma pyhien elämäkertoja. Monet tässä jutussa mainituista pyhistä löytyvät sieltä. Synaksarion on julkaistu myös Suomen ortodoksisen kirkon nettisivuilla osoitteessa ort.fi.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Antti Tuurin uusin romaani kertoo mystisestä lintujen kesyttäjästä, joka muistuttaa eläinten suojeluspyhimystä Franciscus Assisilaista
Hyvä elämä HengellisyysRomaanin taustalla on kirjailijan oma nuoruuden kokemus 1970-luvun lopulta. Hän alkoi tuolloin pohtia, voisiko lintuihin saada jonkinlaisen yhteyden.
