Kissan metsästystaidot tekivät siitä ihmisen ystävän, mutta lemmikkikissan työksi riittää seuranpito
Ihminen voisi oppia kissoilta huolettomuutta ja luottamusta, sanoo pappi Tiina Kaaresvirta, jonka perheessä on kaksi kissaa.
4,5-vuotiaat Pipsa ja Nokinenä, tuttavallisemmin Nokis, viettävät kissanpäiviä Helsingin Puistolassa. Neitien päivä alkaa ja päättyy ulkoilulla rivitalon pihalle rakennetussa häkissä. Sieltä on hyvä tarkkailla lintuja, jäniksiä, oravia ja koiranulkoiluttajia. Joskus on käynyt niinkin onnellisesti, että häkkiin on erehtynyt tulemaan hiiri.
Tähystäminen on loppumaton urakka, jota kissat tekevät myös sisällä ikkunan ääressä. Samalla valvotaan perheenjäsenten liikkeitä. Ison osan päivästä kissat nukkuvat, varsinkin Nokinenä, joka on enemmän yöeläin ja puuhailee pimeällä omiaan.
Kaikki yhtä perhettä: Kristiina Komulainen, Markku Elo sylissään Nokinenä ja Tiina Kaaresvirta sylissään Pipsa.
Pipsan ja Nokinenän emäntä Tiina Kaaresvirta varoittaa, että vaikka kissa nukkuukin paljon, se vaatii yhtä lailla seuraa ja huolenpitoa kuin koira.
– Kissa on saalistaja. Se on utelias, seurallinen ja ihmisrakas ja tarvitsee virikkeitä.
Pipsa ja Nokinenä leikkivät välillä kahdestaankin, jahtaavat toisiaan ja painivat. Kaikki, mikä kiiltää ja rapisee, kiinnostaa niitä – samoin kuin kukkamaljakot ja hiuslenksut.
Kissojen isäntä Markku Elo kertoo, että välillä kissat asettuvat katsomaan televisiota perheen seuraksi. Nokinenä tulee saunomaankin.
Pipsa ja Nokinenä viihtyvät yläilmoissa.
Paholaisen ruumiillistuma?
Kaaresvirta työskentelee oppilaitospappina Helsingissä, Elo sairaalapappina Espoossa. Aina kirkon väki ei ole suhtautunut kissoihin yhtä suopeasti kuin tämä pariskunta. Keskiajalla varsinkin mustia kissoja pidettiin paholaisen ruumiillistumina ja niitä suorastaan vainottiin. Kissojen myös ajateltiin tartuttavan ruttoa, vaikka juuri suuri kissakanta olisi vähentänyt rottia ja estänyt näin ruttoa leviämästä.
– Kissa ei ole paha – ei mikään eläin ole, Kaaresvirta sanoo.
Päinvastoin. Kissat kykenevät osoittamaan hellyyttä ja jopa myötätuntoa. Kaaresvirran mielestä ihminen voisi oppia kissoilta huolettomuutta ja luottamusta. Kissa tuntuu ajattelevan aina, että asiat järjestyvät, ja luottavan siihen, että se on rakastettu.
– Kissa luottaa siihen, että se on rakastettu, sanoo Tiina Kaaresvirta. Sylissä Pipsa-kissa.
Kissat kirkon töissä
Lontoossa surtiin viime syksynä Doorkins Magnificatin kuolemaa. Tuo entinen kulkukissa asui kaksitoista vuotta Southwarkin katedraalissa ja piti kirkon hiiri- ja rottakannan Herran nuhteessa. Kissasta tuli suoranainen nähtävyys. Doorkins oli seurakunnalleen niin tärkeä, että sille järjestettiin muistopalvelus ennen kuin se pääsi haudan lepoon katedraalin pihamaahan.
Doorkinsille on rekrytoitu seuraaja, Hodge, joka kuulemma nauttii kirkkotekstiilien ylellisestä kosketuksesta heti, kun silmä välttää. Kissojen asema läntisessä kristikunnassa on siis kohentunut keskiajasta tuntuvasti.
Kissoja työskentelee myös ortodoksisen kirkon palveluksessa, kuten Valamon ja Lintulan luostareissa vierailleet ovat ehkä huomanneet. Sisar Juliana Lintulan luostarista kertoo sähköpostitse, että Lintulassa kissoja on ollut aina. Nykyiset kissat Minni ja Luppis haettiin löytöeläintalosta kolmisen vuotta sitten. Tuolloin ne olivat 1,5-vuotiaita ja täysin villejä. Nyt ne ovat jo kotiutuneet ja kesyyntyneetkin, mutta karttelevat kameraa ja luostarivieraita.
Lintulan luostarin kissat Luppis ja Minni luostarin rannassa. Kuva: Lintulan luostari.
Kesäisin kissat asuvat luostarin navetassa ja niillä on tassut täynnä töitä hiirien pyydystämisessä. Talvella ne laiskottelevat ja vain käväisevät ulkona. Sisar Julianan mukaan ne tuntuvat nauttivan elämästä.
Rakkaat pedot
Pipsa ja Nokis perheineen ja Lintulan sisaristo kissoineen jatkavat liittoa, joka sai alkunsa yli kymmenentuhatta vuotta sitten, kun ihmiset asettuivat aloilleen ja alkoivat viljellä maata. Viljanviljely houkutteli asutuksen liepeille myös jyrsijöitä – ja suuri jyrsijäkanta puolestaan kissoja. Kissojen kesyyntymisestä hyötyivät sekä kissat että ihmiset. Kissat saivat vatsansa täyteen ja viljasato säästyi tuholaisilta. Suomeen ensimmäiset kissat saapuivat noin tuhat vuotta sitten samoihin tehtäviin.
Nokinenä piilopaikassaan.
Nykyisin Pipsan ja Nokiksen kaltaiset lemmikkikissat saavat vatsansa täyteen vähemmällä vaivalla, ihan vain olemalla kissoja ja sellaisina ihmisille rakkaita.
– Ainakin meille kissat ovat tuoneet paljon iloa, Tiina Kaaresvirta kiteyttää nykykissojen tärkeimmän tehtävän.
Stéphane Garnier: Elä kuin kissa. Tammi 2020.
Minna Keinänen ja Harri Nyman: Kissojen Suomi. SKS 2020.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Nainen muutti ja jätti 15 rotukissaa saastan keskelle – tuhansia kissoja kohdellaan kehnosti, ja se on myös kristinuskon syytä
Hyvä elämä”Kun koira karkaa, laitetaan joukot liikkeelle ja some huutaa. Kun kissa katoaa, sitä ei välttämättä edes etsitä”, sanoo kotimaisista rescue-kissoista kirjoittanut Heli Mäenpää.
