Kasvatitko kesäparran? Testosteronin esiin työntämät karvat symboloivat viisautta, voimaa ja irtiottoa arjesta 
Kuva: Istock

Kuva: Istock

Kasvatitko kesäparran? Testosteronin esiin työntämät karvat symboloivat viisautta, voimaa ja irtiottoa arjesta 

Parta on vanhastaan jakanut itäisen ja läntisen kulttuuripiirin. Siksi paavin ja Konstatinopolin patriarkan tyylissä on eroa.

Kesä on parrankasvatuksen aikaa, ja koronakesä varsinkin on ollut paitsi kuuma, myös karvainen. Kun sosiaaliset kontaktit ovat olleet vähissä, ei ole tarvinnut juuri välittää siitä miltä näyttää.

Loman aikana kasvatettava kesäparta merkitsee monelle miehelle näkyvää etäisyyden ottoa tavalliseen työarkeen. Parta viestii silti paljon muustakin kuin loman ja työn vaihtelusta. Partaa on vanhastaan pidetty miehekkyyden, arvovallan, viisauden, voiman ja seksuaalisen kyvykkyyden merkkinä.

Kuva: Istock

Kuva: Istock

Parrankasvun saa aikaan miessukuhormoni testosteroni. Parta alkaa kasvaa yleensä teini-iässä, ja lopullisen voimansa parta saa 18–25 vuoden iässä. Ensimmäiset partahaituvat puhkeavat nenän alle, sillä ylähuulen alueen ihon karvatupet ovat muita herkempiä testosteronille.

Vaikka testosteroni työntää partakarvat esiin, heikko parrankasvu ei välttämättä kerro alhaisesta testosteronitasosta. Perintötekijät vaikuttavat parran tuuheuteen huomattavasti hormonitoimintaa enemmän. Mies saattaa silti olla oikea testosteronipakkaus, vaikka hänen leukansa sileänä pitämiseen riittäisi kevyt kynsisaksikäsittely kerran pari vuodessa.

Pikkuvirkamiehen kesäparta on suolaisessa tuulessa tuleentuneen merimiesparran huonetta ja sukua.

Läntisessä kulttuurissa parta jäi sadoiksi vuosiksi vain poikkeuksellisten miesten ja boheemien yksinoikeudeksi. 1960-luvulla miehelle radikaalisuuteen riittivät parta ja samettihousut.

Merimiehille parta suotiin ikään kuin normaalielämästä poissa olemisen merkkinä. Siinä mielessä pikkuvirkamiehen kesäparta on suolaisessa tuulessa tuleentuneen merimiesparran huonetta ja sukua.

Jeesus ja Johannes Kastaja mosaiikissa Hagia Sofian museossa Istanbulissa. Kuva: Istock

Jeesus ja Johannes Kastaja mosaiikissa Hagia Sofian museossa Istanbulissa. Kuva: Istock

Vielä vuosituhannen vaihteessa vakavasti otettavien miesten kuului esiintyä sileäleukaisina, elleivät he sattuneet olemaan ortodoksipappeja. Sitten kaikki muuttui, ja Punavuoren hipsterit alkoivat näyttää Vanhan testamentin patriarkoilta. Paitsi että heidän partansa ovat siistimmin trimmatut ja huolellisemmin öljytyt kuin Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin parrat. Hipsterit saivat parran trendaamaan, eikä parta nykymuodin mukaan kerro kantajansa epäilyttävyydestä. Nykyään parta sallitaan jopa television uutistenlukijalle.

Ikoneissa Jeesuksen parta on aina siististi leikattu ja kammattu, kun taas Johannes Kastajan parta rehottaa villinä kuin tuuli, joka puhaltaa missä tahtoo. Johannes oli erämaan profeetta, Jeesus taas kaupunkilaispoika.

Jeesus ja Johannes kasvoivat kulttuurissa, jossa aikuisella miehellä kuului olla parta. Parta on vanhastaan jakanut itäisen ja läntisen kulttuuripiirin. Antiikin roomalaisen yläluokan miehet ajelivat partansa, kun taas idässä parta ilman muuta kuului miehen kasvoihin. Raamatussa parran leikkaaminen kielletään selvin sanoin: ”Älkää leikatko hiuksianne lyhyiksi ohimoilta älkääkä leikkaamalla turmelko partanne reunaa”, kielletään Kolmannessa Mooseksen kirjassa. Tämän raamatunkohdan mukainen hius- ja partamuoti on edelleen valttia ortodoksijuutalaisten parissa.

 Paavi Franciscus ja patriarkka Bartolomeos I Pyhän haudan kirkossa Jerusalemissa. Kuva: Nir Hason / Wikimedia commons

Paavi Franciscus ja patriarkka Bartolomeos I Pyhän haudan kirkossa Jerusalemissa. Kuva: Nir Hason / Wikimedia commons

Toisin kuin Raamatussa, Koraanissa ei ole parranhoito-ohjeita. Monet muslimimiehet antavat partansa kasvaa. Toiset värjäävät partansa hennalla punaiseksi. Perimätieto kertoo, että tämä muoti sai alkunsa itseltään profeetta Muhammadilta.

Jo antiikin ajoilta periytyvä itäisen ja läntisen partamuodin ero näkyy edelleen, kun vertaa toisiinsa roomalaiskatolisia ja ortodoksisia pappeja: läntisen perinteen papit ovat lähes järjestään sileäleukaisia (parrakkaan poikkeuksen tekee fransiskaaniveljestö), kun taas idän kirkon papeilla on parta. Konstantinopolin patriarkan ja Rooman paavin karvoitukset ovat kovin erilaisia. Heidän kasvoissaan näkyvät Bysantti ja Länsi-Rooma.

Mitä korkeammalla hierarkiassa ortodoksipapit ovat, sitä pitempi parta heillä on. Tämä on tuttua jo kreikkalaisten jumalien kasvoista: yhdelläkään jumalalla ei ole niin komeaa partaa kuin ylijumala Zeuksella.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi