Kasvisruokien määrää lisättiin Espoon seurakuntien rippileireillä – kasvissosekeitto ja pinaattiletut ovat ikisuosikkeja
Osa nuorista piti muutoksesta, mutta kritiikkiäkin tuli.
Tänä kesänä Espoon seurakuntien kurssikeskuksissa Hvittorpissa ja Velskolassa järjestelyillä rippileireillä on tarjottu aiempaa enemmän kasvisruokaa. Päivittäin syötävästä kahdesta lämpimästä ruuasta joko lounas tai päivällinen on nyt ollut kasvisruokaa. Toinen ateria on sisältänyt kalaa tai lihaa. Kasvis- ja vegaaniruokavaliota noudattavat saavat ruokavalionsa mukaiset ruuat kaikilla aterioilla.
Kurssikeskusten keittiöhenkilökunta sai keväällä täydennyskoulutusta kasvisruokien tekemiseen. Ruokalistalla on ollut esimerkiksi tomaatti-pastakeitto, Oumph-kasvispata riisin kera, kasvislasagnette, kasvissosekeitto, kasvis-fetapaistos, pinaattiohukaiset ja tofu-kastike nuudelien kera.
– Kasvissosekeitto raejuuston kera ja pinaattiletut ovat leirien ikisuosikkeja. Muiden kasvisruokien menekkiä on ollut vaikea ennakoida, mutta koska teemme ruuat pääpiirteissään itse, pystyimme nopeasti muuttamaan valmistusmääriä vastaamaan menekkiä, sanoo Espoon seurakuntien leirikeskustoiminnan päällikkö Marjo Törmänen.
– En ole vielä laskenut muutoksen kustannusvaikutuksia, mutta tuskin siitä säästöjä syntyy. Pyrimme aina valitsemaan ruokia, jotka maistuvat ruokailijoille ja pitävät heidät kylläisinä. Panostamme erityisesti ruuan makuun, maustamiseen ja proteiinin määrään.
Leiriläiset ovat antaneet palautetta ruuasta sähköisessä asiakaspalvelukyselyssä. Siellä kysyttiin muun muassa mielipidettä ruuasta. Vastausten keskiarvo tänä kesänä on 3,9, kun se vuotta aiemmin oli noin 4,2. Arvosteluasteikko on 1–5, joista 5 on korkein numero. Arvosanoissa oli tänä kesänä suurta hajontaa.
Riparien ruokailut ovat osa nuorten ruokakasvatusta, ja ne liittyvät myös luomakunnan varjelemiseen.
– Mietimme etukäteen, millainen palaute ruuasta tulee. Tulos näyttää paremmalta kuin oletimme. Nuoret antoivat myös sanallista palautetta. Joku piti kasvisruuan lisäämisestä, toinen taas ei innostunut siitä, mutta ymmärsi sen perusteena olevan ekologisuuden. Vastauksissa oli myös suoraa kritiikkiä sekä palautetta, että kasvisruoka ei riitä pitämään poissa kasvavien poikien nälkää.
Päätöksiä kurssikeskusten tulevien rippileirien tai muun toiminnan ruokalistoista ei ole vielä tehty, mutta Marjo Törmänen uskoo kasvispainotuksen näkyvän listoilla aiempaa enemmän.
– Rippileirisesongin päätyttyä keskustelemme leirivastaavien kanssa tämän kesän ruokailuista. Oletan, että jatkamme tällä uudella linjalla. Riparien ruokailut ovat osa nuorten ruokakasvatusta, ja ne liittyvät myös luomakunnan varjelemiseen.
Kasvisruokien lisääminen on osa Espoon seurakuntien ympäristöohjelmaa vuosille 2021–2030 sekä rippikoulusuunnitelmaa.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Hvittorpin kurssikeskus on poissa käytössä
AjankohtaistaEspoon seurakuntien omistaman kokous- ja kurssikeskuksen käyttökatko ulottuu tammikuulle 2024 saakka.