Keittiömystikko: Pystytkö sijoittamaan viiden minuutin hiljaisuuteen?
Hiljaisuudesta tuntuu olevan pula kaiken säntäilyn ja somettamisen keskellä. Sen hyvää tekevät vaikutukset kuitenkin tunnetaan, ja sitä myydään matkailijoillekin.
Rakastan hiljaisuutta. Se on yksi hienoimmista asioista, ja sananakin kaunis. Hiljaisuus. Sanasta jää jälkeen tunnelma.
Aloitan yläkoulun uskonnontunnit usein rentoutumishetkellä. Kuuntelemme oppilaiden kanssa rauhoittavaa musiikkia, itseämme, ääniä ympärillä ja hiljaisuutta. Ohje kuuluu: silmät ja suu kiinni, mutta korvat ja sydän auki. Oppilaatkin pyytävät hetkeä ja perustelevat: "Koska siihen menee tuntia." Niinhän siihen menee.
Onko meillä varaa pyhittää viisi minuuttia hiljaisuudelle vai pitäisikö aika käyttää hyödyksi? Lukea, kirjoittaa ja opiskella sen sijaan että istumme tekemättä mitään? Itsensä kanssa rauhassa oleminen ei ole mitään leikkitekemistä, vaan mitä tärkein ihmistaito. Hetken hiljaisuudessa jaamme toisenlaisen olemisen tason.
Hiljaisuushetki on kuin sijoitus. Kun sijoittaa viisi minuuttia rauhaan, saakin monta kymmentä minuuttia vaikkapa opiskeluun. Säntäilyn ja somettamisen sijaan kannattaa välillä luoda hiljaisuutta. Sen ei tarvitse olla monimutkaista – istahtaminen on alku. Kun hiljaisuutta oppii ensin sietämään, sitä alkaa kaivata. Sisältä löytyy aarteita: ideat, selkeys, yhteys, olemassaolo. Sisäistä hiljaisuutta voi syventää ulkoisten puitteiden tukemana vaikka retriitillä.
Hiljaisuus ja oman tilan tuntu myyvät, sillä monessa maailman kolkassa ne ovat kortilla.
Suomi on ottanut hiljaisuuden myös kansalliseksi matkailuvaltiksi. Hiljaisuus ja oman tilan tuntu myyvät, sillä monessa maailman kolkassa ne ovat kortilla. Aktiviteettien sijaan tarjotaankin nyt passiviteetteja.
Hiljaisuuden rikkaus on siinä, että se on jokaiselle omanlaista. Hiljaisuus puhuu ihmiselle hänen omalla kielellään. Se tavoittaa ihmisen kuin ihmisen.
Kun hiljaisuus katsoo ihmistä silmiin, ihminen hiljenee. Hiljaisuudessa on vaikea uhota tai vähätellä. Turha yrittäminen lakkaa ja ihminen on mitä on. Hiljaisuudessa on tilaa kaikelle. Mitäpä hiljaisuus ei ottaisi vastaan? Se sietää kovimmankin metelin. Silti se on sanatonta. Hiljaisuus on haurasta ja väkevää yhtä aikaa.
Jollekin hiljaisuus voi olla painostavaa tai täynnä odotusta, kuten kristittyjen pääsiäistä edeltävä hiljainen viikko, piinaviikko. Ihminen, jonka elämässä hiljaisuutta on liikaa, antaa sille eri merkityksen kuin se, jolla sitä on liian vähän. On myös hiljaisuutta, joka sulkee sisäänsä vaietut asiat, jotka kuuluisivat päivänvaloon. Oikeastaan tämä ei ole hiljaisuutta, vaan vaikenemista, ja se on eri asia. Hiljaisuus haastaa myös siksi, että se tuo sisäiset ristiriidat esiin. Itsensä kohtaaminen voi olla rankkaa.
Sisäisen hiljaisuuden voi tavoittaa silloinkin kun olosuhteet tuntuvat kaikkea muuta kuin otollisilta. Minusta tässä on valtavasti toivoa. Metelin ja paineen keskelläkin hiljaisuus on. Se on syvää, rauhallista elämän totuudellisuutta, joka ei jätä ihmistä koskaan.
Kirjoittaja on luokan- ja uskonnonopettaja, kirjailija, retriitinohjaaja, entinen lumilautailija, vaimo ja neljän lapsen äiti, jonka sydän sykkii hiljaisuudelle.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Keittiömystikko: ”Eikö Jumalalla ole tyttöä?”
PuheenvuorotLapsi kysyy makuuhuoneen hiljaisessa hämärässä olennaisen kysymyksen. Mitä sinä vastaisit kuusivuotiaalle? Löytyykö kristinuskon sanoituksesta feminiinistä samaistumispintaa?
Keittiömystikko: Juuria katsomalla näet itsesi
Puheenvuorot