Keittiömystikko: Minkälaista kirkkoa tai kaupunkia rakennat?

Keittiömystikko: Minkälaista kirkkoa tai kaupunkia rakennat?

Kaikkialla tarvitaan yhteyden rakentajia.

Läpi syksyn, talven ja kevään seurasin työpaikkani eli koulun luokkahuoneen ikkunasta harvinaista tapahtumaa − uuden kirkon rakentumista. Viime sunnuntaina 26.8. tila vihittiin käyttöön ja Sipoon historialliset kirkot saivat seurakseen tulokkaan, joka on sekä moderni että perinteikäs.

Kaikki istumapaikat oli jo täytetty, kun saavuin vastavalmistuneeseen kirkkoon, joten jäin seisomaan oviaukkoon. Piispan sanat kuuluivat hyvin siihenkin: kirkot ovat taivaan merkkejä. Ne ovat osa ihmisen elämänkaarta ja yhteisön muistoja.

Juhlassa kuulin arkkitehdin, sisustusarkkitehdin, työnjohtajan, kirkkoherran ja suunnitteluryhmän jäsenen näkemykset rakennusprojektista, ja mietin, että näinkin maailma voisi toimia. Jokainen pääsisi käyttämään taitonsa ja näkisi lopputuloksen rakentuvan, sen mikä on yhdessä mahdollista.

Tunsin yhteisön voiman. Kirkossa sitä kutsutaan seurakunnaksi ja muualla kyläksi tai kaupungiksi.

Messu toteutettiin kaksikielisenä. Kun rukous lausuttiin samanaikaisesti ruotsiksi ja suomeksi, sitä jäi kuuntelemaan eri tavalla.

Tunsin yhteisön voiman. Kirkossa sitä kutsutaan seurakunnaksi ja muualla kyläksi tai kaupungiksi. Näin oppilaita vanhempineen, papin, ystävän, muusikon, isosen, poliitikon, lapsen, kanttorin, rehtorin ja kunnanjohtajan, sekä katseellaan yhteyttä etsivän yksinäisen. Näin tervehtimistä ja huomioimista. Vanhus autettiin istumaan.

Ihmisten välistä yhteyttä rakennetaan joka hetki, kaikkialla. Sinussa on tarvittavat välineet paremman kirkon tai kaupungin rakentamiseen, jos otat ne käyttöön. Maailma houkuttelee vertailuun, mutta ainutlaatuisuus on herkullista. Vain sinä voit täyttää paikkasi − puutarhassa, toimistossa, alttarilla tai skeittiparkissa. Mikä on vielä sanomatta tai tekemättä?

Minä tahdon rakentaa kirjojeni ja kirjoitusteni avulla tietoisempaa arkea. Kuluneet 8 kuukautta olen teroittanut kynääni Keittiömystikkona. Se tarkoittaa yhteensä 33 valvottua yötä ja kolumnia, sekä yli 10 000 sanaa.

Kiitos sinulle, joka olet lukenut sanojani! Pesti oli hieno, ja se päättyy tältä erää tähän.

Voimaa ja viisautta matkallesi! <3


Kirjoittaja on luokan- ja uskonnonopettaja, kirjailija, retriitinohjaaja, entinen lumilautailija, vaimo ja neljän lapsen äiti, jonka sydän sykkii hiljaisuudelle.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi