Mahdottomasta tuli mahdollinen – Tikkurilan kirkkoa aletaan rakentaa
Kirkkoherra Janne Silvastia ja projektikoordinaattori Soili Pohjalaista naurattaa, kun Silvast peittää elokuvamainoksen tekstistä kaksi kirjainta. Mahdoton muuttuu mahdolliseksi.

Kirkkoherra Janne Silvastia ja projektikoordinaattori Soili Pohjalaista naurattaa, kun Silvast peittää elokuvamainoksen tekstistä kaksi kirjainta. Mahdoton muuttuu mahdolliseksi.

Mahdottomasta tuli mahdollinen – Tikkurilan kirkkoa aletaan rakentaa

Noin 150 Vantaan seurakuntien työntekijää muuttaa väistötiloihin, kun uutta kirkkoa aletaan rakentaa.

Tulevan Tikkurilan kirkon tieltä tyhjennetyn Danske Bankin edessä on elokuvajuliste, jossa lukee ”Mission Impossible”, mahdoton tehtävä. Tikkurilan seurakunnan kirkkoherra Janne Silvast peittää kädellään kaksi kirjainta elokuvan nimestä. Nyt julisteessa lukee ”Mission possible”, mahdollinen tehtävä.

Usein mahdottomalta tuntunut asia on muuttunut mahdolliseksi. Tikkurilan seurakunta ja Vantaan ruotsinkielinen seurakunta saavat vuosia, tai jo vuosikymmeniä, kaipaamansa uuden kirkon. Samaan rakennukseen muuttavat myös Vantaan seurakuntien yhteisten palveluiden työntekijät.

Vantaan kaupunginvaltuusto hyväksyi kesäkuussa kirkon korttelin asemakaavamuutoksen, josta ei valitettu. Seurakuntien yhteinen kirkkovaltuusto puolestaan teki tiistaina 21.8. historiallisen rakentamispäätöksen. Silvast kertoo olleensa päätöksen jälkeen pitkään liikutuksesta hiljaa.

– Totta kai ihmisiä voidaan kohdata myös ulkona räntäsateessa, mutta kyllä seurakunta tarvitsee tämänkokoisessa kaupunginosassa kirkon. Nyt unelma on toteutumassa. Tästä tulee valoisa, toimiva rakennus, joka myös muotokieleltään erottuu katukuvasta, sanoo Silvast.

Uuden kirkon alta puretaan taustalla keskellä näkyvä rakennus ja vanha kirkko, kertovat Soili Pohjalainen ja Janne Silvast.

Uuden kirkon alta puretaan taustalla keskellä näkyvä rakennus ja vanha kirkko, kertovat Soili Pohjalainen ja Janne Silvast.

Kirkon risti nousee 20 metrin korkeuteen

Kirkkohankkeen etenemistä valmistellaan allianssiyhteistyöllä, jossa ovat mukana kaikki osapuolet eli suunnittelija, rakentaja, rakennuttaja ja käyttäjät. Työryhmässä käydään läpi kirkkovaltuuston ponnessa tiistaina esitetyt asiat.

– Valtuusto halusi, että kirkon rakentaminen suunnitellaan ja toteutetaan mahdollisimman huolellisesti kosteuden ja vedenhallinnan näkökulmasta. Katolle toivottiin aurinkopaneeleja. Valmius niihin onkin tarkoitus tehdä. Lisäksi ponnessa pyydettiin selvittämään kirkonkellojen sijaintia ja sitä, voidaanko vanhaa kellotapulia hyödyntää, Silvast kertoo.

Uuteen kirkkoon tulee joka tapauksessa kärki, jonka huipun risti nousee noin 20 metrin korkeuteen.

Havainnekuva uudesta kirkosta ja sen korttelista.

Havainnekuva uudesta kirkosta ja sen korttelista.

Valtuusto hyväksyi nyt kirkon L2-vaiheen yleissuunnitelmat. Niihin sisältyivät muun muassa hankekuvaus, asemapiirros, pohja-, julkisivu- ja leikkauspiirrokset, laajuustiedot ja tiedot keskeisistä rakennusmateriaaleista ja kustannusarviosta. Viime mainittu on 21,3 miljoonaa euroa.

Tällä summalla kaupungintaloa vastapäätä nousee yli 3 000 neliön rakennus. Uuteen kirkkoon tulee kirkkosalin lisäksi monenlaisia asiakaspalvelu-, toimisto- ja työtiloja, kahvila ja lapsille suunnattu Pienten paikka.

Kirkon suunnittelussa on mukana myös projektikoordinaattori Soili Pohjalainen, jonka erityisenä tehtävänä on huolehtia kirkon käyttäjien tarpeiden ja näkemysten huomioonottamista hankkeessa. Työtiloista tulee monitoimitiloja eli oma kiinteä työpiste on vain osalle työntekijöistä. Tämä vaatii sitä, että rakennuksesta löytyy paikkoja, joissa voi keskittyä, kokoustaa ja tavata rauhassa asiakkaita.

Huomattavasti nykyistä pienemmissä tiloissa toimimista joudutaan jo syksyllä kokeilemaan, sillä kahden seurakunnan ja seurakuntayhtymän yhteisten palveluiden työntekijät siirtyvät lokakuun alussa väistötiloihin. Metsähallituksen entisistä tiloista, Vernissakatu 4, on vuokrattu tätä varten kolme kerrosta.

Tikkurilan uuden kirkon tieltä puretaan nykyinen vuonna 1956 rakennettu kirkko ja Bethanian liikerakennuksen osa, jossa pankin konttori sijaitsi. Lisäksi kirkkokorttelista puretaan muutkin nykyiset rakennukset eli Bethanian liikerakennus, Seurakuntien talo ja maan alla sijaitseva iso parkkipaikka.

Totta kai ihmisiä voidaan kohdata myös ulkona räntäsateessa, mutta kyllä seurakunta tarvitsee kirkon.

– Kirkkoherra Janne Silvast

Tikkurilan, Vantaan ruotsinkielisen seurakunnan ja seurakuntien hallinnon ja yhteisten palveluiden työntekijät muuttavat tässä rakennuksessa sijaitseviin väliaikaistiloihin kirkon rakentamisen ajaksi.

Tikkurilan, Vantaan ruotsinkielisen seurakunnan ja seurakuntien hallinnon ja yhteisten palveluiden työntekijät muuttavat tässä rakennuksessa sijaitseviin väliaikaistiloihin kirkon rakentamisen ajaksi.

Vanha kirkko kukitetaan kiitosjuhlassa

Koko alueen purkaminen alkaa kirkon sisätiloista ja etenee siitä Seurakuntien taloon ja lopuksi Bethaniaan. Terveystalon lääkäriasema jatkaa toimintaansa jopa hieman vuodenvaihteen yli. Ulkoiset purkutyöt etenevät samassa järjestyksessä.

Purku-urakka alkaa mahdollisesti jo syyskuun puolivälissä, kun Tikkurilan vanha kirkko on ensin hyvästelty.

– Pidämme 16.9. sanajumalanpalveluksen kirkon edessä ulkona. Tilaisuus on nimetty kiitosjuhlaksi. Kirkko myös kukitetaan ja tilaisuuden päätteeksi on kirkkokahvit, kertoo Silvast.

Vaikka uteliaita kenties kiinnostaisi vielä kerran vilkaista kirkkoa myös sisäpuolelta, se ei ole mahdollista. Kirkko on ollut jo vuosia suljettuna kosteusvaurion vuoksi. Viime talvena kirkon ylärakenteissa ollut vesiputki lisäksi hajosi ja vesi levisi kaikkiin kirkon tiloihin, joissa ei voi olla edes hetken vertaa.

Seurakuntien talossa sijaitseva nuorisotila eli Walkers-kahvila pitää oman "Nuorisotilan walot sammuu" -tilaisuutensa 15.9. Bethanian talossa sijaitsevan Olotila-kahvilan toiminta loppuu myös syksyllä.

Kun uutta aletaan rakentaa, ensimmäiseksi tehdään kirkko.

– Kun kirkko valmistuu adventtina 2020, sen ympärillä on vielä rakennustöitä. Koko alueen suunnitelmat eivät ole yhtä pitkällä kuin kirkon rakentaminen, Silvast selvittää.

Kirkkoa suunnitellaan ihmisiä osallistamalla. Pohjalainen kertoo, että esimerkiksi julkisivun yksityiskohtia pohditaan vielä työpajoissa, joissa on sekä luottamushenkilöitä että kaupunkilaisia.

Kirkon rakennustyömaan aitaan suunnitellaan taidetempausta. Aitaan tulee myös aukko, josta voi seurata työntekoa ja QR-koodi tai sovellus, jonka avulla ihmiset voivat katsoa, miltä alue näyttää valmiina.

Kirkon rakentamista voi seurata myös tiedottaja Elina Kuiton ylläpitämästä Tikkurilan taivaan alla -blogista. Siellä äänen pääsevät kaupunkilaiset, työntekijät, luottamushenkilöt, vapaaehtoiset, rakentajat ja satunnaiset ohikulkijat.

Vanhaan kirkkoon liittyviä tarinoita ja kuvia voi lähettää sähköpostisoitteeseen tikkurilantaivaanalla@gmail.com tai suoraan kommenttina blogiin.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi