Keittiömystikko: ”Tuuli laittaa puut tanssimaan” – lapset ovat luontaisia mystikoita

Keittiömystikko: ”Tuuli laittaa puut tanssimaan” – lapset ovat luontaisia mystikoita

Mystikot puhuvat rakkauden kielellä yhteydestä, luonnosta ja Jumalasta. Niin tekevät myös lapset.

Illalla nukkumaan mennessä lapsi kysyy, montako yötä olen elänyt. Montako tähteä olen nähnyt ja monetko tähdet ovat nähneet minut? Hänen lempimekkonsa on täynnä tähtiä.

Päivällä autoon astuessaan lapsi katsoo tuulessa heiluvia puita, ja toteaa: "Tuuli laittaa puut tanssimaan." Hän on juuri menossa syksyn ensimmäiselle tanssitunnille.

Monessa ihmistaimessa on luontaista mystikkoa. Oletko kuunnellut lasta sillä korvalla?

Äitinä ja opettajana olen saanut kuulla vaikka mitä kiehtovaa lapsilta. Kiitospuheita Äiti Maalle, rakkauden ylistystä, ohjeita surun sietämiseen. Kysymyksiä Jumalasta, ihmisyydestä ja olemassaolosta. Suoraa tietoa ja havaintoja. Vuosiaan syvempää viisautta ja autenttiset, tuoreet sanat.

Moni hukkaa aikuiseksi kasvaessaan osia itsestään.

Teos Kristillinen mystiikka (Kirjapaja, 2007) esittelee Jean Gersonin opillisen määritelmän keskiajalta: "Mystiikan teologia on kokemuksen välityksellä saatua tietoa Jumalasta. Se syntyy yhteyttä luovan rakkauden syleilyssä."

Lapset, jos ketkä, ovat yhteyttä luovan rakkauden mestareita. "Meillähän on se... rakkausyhteys", muistuttaa lapsi, jos alan kadota kiireisiin. Hän sanoo sen hyvin helposti ja monin tavoin. "Rakkaus puhkesi päälle." "Mulle tärkeintä maailmassa on sydän, onks sulle?" "Sun sydän on niin lämmin, että mulle tulee kuuma." "Maailmaa ei olisi ilman rakkautta."

Lapsi ei pelkää pysähtyä arjessaan. Kun aurinko paistaa, se paistaa juuri hänelle. Kun sataa, hän pohtii, miksi pilvet itkevät. Hän ihastelee yksinäistä auringonkukkaa ja luontoa, ja sanoo: "Täällä näkee kyllä paljon ihmeitä."

Lapsi on myös tarkka oivaltaja, joka voi hämmentää todellisuuden uudeksi. "Paljonko sä painat? Kolme sekuntia?" "Mut eihän se oo kolme per nenä, vaan kolme per suu tai kolme per maha!" "Voiko tulla ilkeäksi, jos ei itse halua?" "Voiko maailman nimeä vaihtaa, jos kukaan ei asu maailmassa?"

Mystikon lailla lapsi tietää, ettei elämän mysteeriä voi selittää loppuun. "Elämässä pitää joskus olla salaisuus." Hän ei silti pelkää puhua Jumalastakaan, omalla tavallaan. "Kyllä Jumalasta pitää kaikille riittää. Siksi sen pitää olla kaikkialla. Siksi sitä ei näe... se on niin iso. Enkelit on vähän pienempiä, niitä on helpompi nähdä." "Jumala on kaikkea. Tyttöä, poikaa, miestä, naista."

Moni hukkaa aikuiseksi kasvaessaan osia itsestään. Kulttuurinen todellisuutemme voi johtaa unohdukseen ja itsestään selvien asioiden ohittamiseen. Niiden samojen, jotka lapsena olivat lähellä. Jospa henkevyyttään ei tarvitsisi kadottaa?

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi