null Keittiömystikko: Sisäinen maailma voi olla kiehtovampi kuin Netflix

Puheenvuorot

Keittiömystikko: Sisäinen maailma voi olla kiehtovampi kuin Netflix

Lapsen kanssa käyty keskustelu unista muistutti siitä, että sisällämme on monta normaaliuden ja epänormaaliuden kokemusta.

Oletko joskus herännyt unesta ja tuntenut epämääräistä harmitusta sen suhteen, ettei uni jatkunutkaan? Ehkä kiinnostava keskustelu jäi kesken, kaunis paikka näkemättä tai ratkaisu saavuttamatta. Heräät omasta arjestasi.

Suoratoistopalvelu Netflixissä ohjelmat voi valita katsottavaksi silloin kuin itselle sopii, kun taas perinteisessä televisiossa ohjelmien esitysaika ja järjestys on automatisoitu. Lapseni ovat kertoneet, että heille unimaailma on kuin Netflix-valikko, josta voi valita mihin uneen menee. Unen alussa voi miettiä, minkä unen tänään katsoo ja hypätä suoraan siihen. Jos uni on jäänyt kesken, sen katsomista voi jatkaa myöhemmin. Unta voi jopa ohjata haluamaansa suuntaan, ja unen sisällä tiedostaa, että näkee unta. Sellaisiakin unia silti tulee, joita ei voi ohjata ja joita ei haluaisi katsella. "Joskus painajaiset tuuppaa tulemaan", kertoo 8-vuotias. 

Jos sinulla on vastaavia unikokemuksia, pidät lasten unikuvauksia normaalina osana ihmisyyttä. Jos taas ei ole, saatat ihmetellä mistä oikein puhutaan. Minulla ei ole lasteni kaltaisia unikykyjä, mutta muistan lapsuudesta muita tietoisuudentiloja, joiden olemassaoloa yritin selittää siinä onnistumatta. Sisäisiä maailmoja tai tietoisuuden liikkeitä ei ole aina helppo sanallistaa, ymmärtää tai edes havaita.

Lapsi ajattelee lähtökohtaisesti olevansa kuten muutkin, eikä hän välttämättä kerro kokemuksistaan. Vuorovaikutuksen hapuilevissa hetkissä lapsi (tai aikuinen) voi myös yhtäkkiä oivaltaa olevansa yksin kokemuksensa kanssa, ja erilainen. Ihmisen sisällä on monta normaaliuden ja epänormaaliuden kokemusta.

Sisäisiä maailmoja tai tietoisuuden liikkeitä ei ole aina helppo sanallistaa, ymmärtää tai edes havaita.



Hengenheimolaiset ymmärtävät kokemusmaailmaasi ja ovat valmiita jakamaan omastaan. Ihmisyyden jakaminen on parhaimmillaan voimauttavaa, ja siihen perustuu myös vertaistuen voima. Et olekaan yksin. Yhteydessä voit riemuita, surra, paljastua, tulla ymmärretyksi ja ymmärtää – olla ihminen ja uniikisti sinä.

Näkyviksi tulleiden ja vielä näkymättömien kokemustemme lomassa on paljon luovuutta, iloa ja potentiaalia, jotka on tehty tuhlailtaviksi ja lapsenomaisesti vapautettaviksi. Joskus myös valittaviksi, kuten ohjelmat Netflixistä. 6-vuotias tytär ojentaa silmät tuikkien taitellun kirjeen äidille kesken arkisen maanantain ja laajentaa samalla hetkellä vanhempansa todellisuusvalikkoa. Siivin varustetun sydämen vieressä lukee: ”Rakkaus lentää äitillä.” 

Joskus rakkaus lentää, joskus ei! Usein olo on pitkän päivän jälkeen ennemminkin, että onpa taas selvitty yhdestä ruuhkavuosipäivästä. Kiireen, paineiden ja tavallisen elämän keskellä toteutuvat kiehtovat sisäiset maailmamme ja kaikki merkityksettömältäkin tuntuva merkittävä. Pysytään hereillä.
 

Jaa tämä artikkeli:

Toimitus suosittelee

Keittiömystikko: Ihmeet ovat luonnollisin asia maailmassa – pysähdytkö näkemään ne?

Puheenvuorot

On olemassa monta ihmettä, jotka eivät ole uskon asioita. Riittää kun avaat silmäsi ja katsot, vaikkapa lumisadetta. Olet pyhän äärellä.






Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.